Ekovanhemmuuden näkökulmasta Helsinki ja monet muut kunnat voisivat tehdä aika paljon nykyistä enemmän.
Esimerkiksi olisi kiva jos ympäristöasiat huomioitaisiin vahvemmin jo neuvoloissa, päiväkodeissa ja kouluissa sekä varmistettaisiin, että lapsille on tarpeeksi kaupunkimetsiä, kiipeilypuita ja puhtaita luonnonvesiä.
Ohessa on kahdeksan ajatusta, joilla voitaisiin tukea lapsiperheiden ympäristöystävällistä arkea ainakin Helsingissä.
– Neuvoloihin tulisi saada lisää resursseja, jotta vanhemmille voitaisiin tarjota myös ympäristöneuvontaa.
– Päiväkodit pitäisi saada kattavammin mukaan Vihreä lippu ja Luonnossa kotonaan -toimintaan.
– Päiväkoteihin ja kouluihin pitäisi saada lisää terveellistä kausi- ja kasvisruokaa.
– Kaupunkiympäristössä voisi olla enemmän metsiä, kiipeilypuita ja puhtaita luonnonvesiä.
– Turvallisia lähileikkipaikkoja pitäisi olla enemmän ja parkkipaikkoja vähemmän.
– Lapsille ja perheille tarvitaan myös lisää epäkaupallisia ja mainosvapaita tiloja.
– Lapsiperheiden turvallisia pyöräilymahdollisuuksia ja lastenvaunuetäisyyden päässä olevia lähipalveluita pitäisi tukea.
– Kaupunki voisi tarjota matalan kynnyksen kotiapua lapsiperheille.
Mitä muuta kaupunki voisi tehdä edistääkseen ekovanhemmuutta?
Edelliset Ekoisi-kirjoitukset löytyvät täältä.
Tuossahan on ihan hyviä, mutta ehkä huonojakin, ainakin väärin tulkittuna:)
”Lapsiperheiden turvallisia pyöräilymahdollisuuksia – – pitäisi tukea.” Minusta tuntuu hiukan siltä, että nykyiset kevyenliikenteen väylät yms. hölmöydet ovat epätoivottu seuraus tällaisesta ajattelusta. Pyöräilyinfra on suunniteltu lasten vauhtia etenevien ehdoilla. En tarkoita, etteikö voitaisi suunnitella myös perheille sopivaa pyöräylyinfraa, mutta pyörillä liikkuva perhe, jossa pienet lapset liikkuvat omilla pyörillä, on pyöräilyinfran kannalta haastava. Lähtökohtaisesti pyörät, ja aikuisia ja lapsia sisältävä perhe, kuuluu ajoradalle, ellei pyörätietä ole. Kovin vähäliikenteisille väylille pyöräteitä eikä varsinkaan kevyenliikenteen väyliä ei kuitenkaan pidä rakentaa. Pyöräkaistoja toki, muttei niitäkään kaikkialle. Itse pidän tärkeämpänä suunnitella pyöräilyinfraa sujuvan työmatka- ja muun asiointi- ja huviliikenteen käyttöön. Toisin päin sanoen, olisin sitä mieltä, että pyöräilyinfran ei tarvitse suunnitella (ainakaan joka paikkaan) siten, että 3 (vai 4 vai 5 vai 6 vai ..11?) vuotiaan uskaltaa päästää pyöräilemään. Nämähän eivät toki ole toisiaan poissulkevia päämääriä, mutta voisi ajatella että pyöräteitä on tällaisen ajattelun takia rakennettu paljon paikkoihin joissa ne haittaavat sujuvaa pyöräilyä ja kävelemistä. Peräpyörät, tavarapyörät, lastenistuimet eivät ”omanlaistaan” infraa kaipaa.
”lastenvaunuetäisyyden päässä olevia lähipalveluita pitäisi tukea.” Kun nyt sanoit ”tukea”, etkä ”järjestää”, tarkoittanet palveluja jotka on suomessa jätetty yksityisen sektorin hoidettavaksi. Mitkä ovat mielestäsi ne palvelut, jotka pitäisi olla tällä etäisyydellä? Ruokakauppa, ravintola,…? Tukea voi kai lähinnä kaavoituksella ja suoremmin keinoin. Voisi kuitenkin kysyä, miten monta kertaa viikossa palvelua pitää käyttää, jotta sen pitäisi tältä etäisyydeltä löytyä. Myös julkisia palveluja pitäisi kuitenkin ajatella (ja ehkä ajattelitkin). Lastentarha, alakoulu, leikkipuisto, tottakai, mutta entä yläkoulu, toisen asteen oppilaitokset, kirjasto, jne? Näiltäkin osin voi miettiä, että pitääkö esim. kerran kuussa käytettävän palvelun oikeasti olla lastenvaunuetäisyydellä, ja jos on niin onko se ekologista? Sanoisin, että palvelujen tuominen lähelle ei ole kyllä yksiselitteisesti mitenkään ekologisin vaihtoehto. Hajauttamisellakin on jalanjälkensä.
”Lapsille ja perheille tarvitaan myös lisää epäkapuallisia ja mainosvapaita tiloja”. Minusta voisi tiputtaa tuosta pois alun ”lapsille ja perheille” (Vai minkälaisia erityisesti lapsille ja perheille soveltuvia tiloja tarvitaan?)
Kaikilla ei ole kivaa pihaa jossa lasten kanssa olla. Listaan voisi lisätä, että kaupungin leikkipuistojen ja niiden lelujen yhteiskäyttöä aukioloaikojen ulkopuolella voisi edistää, esim. antamalla lelulaatikon avaimen yksittäiselle asukkaalle tai yhdistykselle joka lupaisi huolehtia leluista aukioloaikojen ulkopuolella niitä käyttäessään. Jotkut puistot taitavat näin toimiakin. Tämänhän on toki tuota epäkaupallisten tilojen lisäämistä tavallaan. Voisikohan Helsingin jo nyt hienoa leikkipuistokonseptia kehittää jotenkin muutenkin?
Erinomaiset kommentit Tuomas! Kiitos paljon!
– Lapsiperheiden turvallisia pyöräilymahdollisuuksia edistetään mielestäni siten, että alennetaan autojen nopeuksia ja vähennetään liikennettä ylipäätään sekä tietysti maalataan katuihin nimen omaan pyöräkaistoja.
– Lastenvaunuetäisyys tarkoittaa noin 300 metriä ja tässä kyse on tietysti uusien alueiden kaavoituksessa, jossa voi tehdä paljon enemmän ja helpommin kuin olemmassaolevilla alueilla.
Kiitos hyvistä huomioista!
Omaan kommenttiini jatkoksi, nyt kuntavaalien alla on hyvä miettiä mitä lähipalveluja puolustava ”lähipalveluilla” tarkoitta. Tätä on näköjään ihan selvliteltykin: http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/523f51c7-229f-46b4-b811-ea3e9cea6e11
Kun nyt Leo noita halusit tuettavan niin mikä lähipalvelu on keskimäärin liian kaukana tai huonosti saavutettavissa Helsingissä? Ilta-aikaan olen itse mennyt terveyskeskuspäivystykseen sateella hiukan etäisyyttä kiroillen taksilla lapsen kanssa, mutta ei kai esim. tuollaisen pidäkään olla kaikkialta kaupungista kävelyetäisyydellä.
Joka tapauksessa, onko joidenkin palveluiden saavutettavuus kävellen tai julkisilla kaupunkien ongelma, vai onko näiden palveluiden saavuttaminen ilman autoa lähinnä haja-asutusalueiden ongelma kuten tuossa THL:nkin paperissa todetaan?
Eikös niitä vaunuja nyt sentään kilsan pari lyki aika helposti? Mulla tosin ei ole siitä mitään kokemusta, koska läytän vain kantoliinaa ja ainakaan sen kanssa parin kilsan kävely ei tunnu vielä missään, vaikka kannossa on reilu 12 kilosen taaperon lisäksi myös tavarat. Helsingin näkökulmasta se 300 metriä voi ehkä olla realistinen, mutta täältä Turusta katsoen se on täyttä utopiaa. Monessa lähiössä matkaa lähimmälle bussipysäkille (saati sitten kauppaan tai muihin palveluihin) on enemmän, eikä ne silti ole saavuttamattomissa, on käytössä sitten vaunut tai liina.
Minusta lastenvaunujen kanssa oli kätevä asioida noin 1,5 km:n päässä sijaitsevassa kaupassa, jossa on automaattiset ovet, lastenvaunujen mentävä tila kassojen ja hyllyjen välissä ja hyllyissä luomuvihanneksia. Sen sijaan ei ollut mukava asioida kauempana kaupungilla ratikalla, jossa on korkeat portaat. Kantoliinan kanssa asiointi oli helpompaa, mutten jaksanut kantaa yli 10 kiloista lasta.
Hyvät lähipalvelut tarkoittavat minusta sitä, että kaupan lisäksi esimerkiksi posti ja pankkiautomaatti olisivat noin kilometrin säteellä, samoin apteekki. Kaikenlaista asiointia helpottaisi, jos kanssaihmiset suhtautuisivat myönteisesti lastenvaunujen kanssa liikkuvaan äitiin, eivätkä esim. paiskaisi pankin raskasta ovea kiinni suoraan nenän edestä.
Helsinkiläisten leikkikenttätilanne kuulostaa minusta hyvältä. Täällä meillä saa olla iloinen, jos leikkikentältä ei löydy pullonkorkkeja, lasinsiruja ja koirien jätöksiä. Yhteisistä leluista lienee turha haaveilla. Toisinaan tuntuu siltä, että puisto on pikemminkin nuorison juopottelupaikka kuin lasten leikkipaikka. En oikein tiedä, miten tähän asiaan saisi muutoksen.
Terveisin Berliinistä, Riikka