Ekoisi: Kesä ja isäkuukausi

Tänään (15.6.) alkoi kesäloma. Loman ohessa pidän myös isäkuukauden. Luonto-Liiton toimistolle palaan seuraavan kerran vasta elokuun loppupuolella. Hurjaa!

Suomessa MTV3:n uutisten mukaan vain 27,7 prosenttia suomalaisista käyttää kuuden viikon mittaisen isäkuukauden.

Helsingissä osuus on sentään 34,9 prosenttia. Lukemat ovat yllättävän pieniä! Itselleni oli päivän selvää, että haluan hyödyntää mahdollisuuden.

Mitä sitten aiomme tehdä kesällä ja isäkuukauden aikana?

No ei paljon mitään. Lähinnä olemme kotipihalla, Käpylässä ja Helsingissä sekä teemme pieniä kotimaan matkoja. Lisäksi käyn juoksemassa ja pyöräilemässä sekä luen paljon.

Ohjelmassa on esimerkiksi seuraavia kevyitä reissuja:
– Viikonloppu Lieksassa ja Joensuussa
– Viikko Virossa mökkeilemässä
– Viikonloppu Luonto-Liiton perheleirillä
– Ystävien häät Lappeenrannassa

Vauvan kanssa matkailu on ekologista, kun ei tarvitse lähteä juuri omaa kotipihaa kauemmaksi. Enemmän jännittää kuitenkin se, miten näin radikaali downshiftaus eli irtiotto perusarjesta ja töistä onnistuu. Samalla käsillä on ensimmäinen kesä vauvan kanssa.

Edelliset ekoisi-kirjoitukset ovat luettavissa täällä.

4 kommenttia artikkeliin ”Ekoisi: Kesä ja isäkuukausi”

  1. Isäkuukauden aikana lapsen äiti jää kokonaan ilman tuloja, jos hänellä ei ole töitä mihin palata, tai jos hän ei missään nimessä halua kuukaudeksi töihin ennen kuin jatkaa hoitovapaalla.

  2. Onko oletus, että äiti joka tapauksessa jatkaa hoitovapaalla? Ilmeisesti – meille kerrottiin neuvolassa, että ”kyllähän melkein aina äiti pitää tuon vuoden verran äitiyslomaa ja -vapaata”. Eli että isän osuus vanhempainvapaasta suljetaan pois, mikä sulkee pois myös isäkuukauden mahdollisuuden. Että aika sitkeässä nämä oletukset ovat. Toki, jos aikoo jatkaa vapaata, moneen työpaikkaan ei n. kuukaudeksi ole palaamista.

  3. Monet tuttuni pitivät vuosilomat isäkuukauden aikana, tulopuoli on turvattu eikä töihin tarvitse mennä. Näin tein myös itse. Lomapäivät ja isäkuukausi muuten kävivät yksiin ihan päivälleen!

Kommentointi on suljettu.

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍