Viikkopäiväkirja 16 (16.-22.4.2012)

Maanantai: Olin aamulla YLE puheessa keskustelemassa Nuukuusviikosta ja ekologisesta kuluttamisesta. Tämän jälkeen kävin juoksemassa Vanhankaupunginlahdella, tulvivan Vantaanjoen varrella ja Oulunkylässä. Lisäksi julkaisin ekoisi-kirjoituksen sukupuolisensitiivisyydestä. Luonto-Liiton toimistolle pyöräiltyäni vaihdoin kuulumisia ihmisten kanssa. Iltapäivällä vedin toimistokokousta, vapaaehtoisen venyttelyn sekä istuin johtoryhmän palaverissa ja kansalaisaloitekampanjan ohjausryhmässä. Päivän päätteeksi kävin läpi sähköposteja. Illalla hoidin vauvaa ja osallistuin vielä puheenjohtajiston puhelinkokoukseen.

Tiistai: Kävin aamulla tutustumassa päiväkoti Luonnossa kotonaan Mörrintupaan. Ihana paikka! Luonto-Liiton toimistolle pyöräiltyäni hoitelin erilaisia hallintohommia ja viimeistelin hallituksen kokouksen materiaalit. Iltapäivällä hoidin henkilöstöasioita ja vastasin lehtihaastatteluun kevään etenemisestä. Päivän päätteeksi kävimme läpi Luonto-Liiton uusien verkkosivujen tilannetta. Illan olin kotona vauvan ja tietokoneen kanssa. On ollut ilo seurata, miten hyvin vauva on kehittynyt sormiruokailussa.

Keskiviikko: Kävin aamulla juoksemassa ja olin vauvan kanssa. Luonto-Liiton toimistolle pyöräillessä ihmettelin autojen pysäköimistä pyöräteille. Toimistolla osallistuin kansalaisaloitekampanjan viestintää koskevaan palaveriin sekä kävin puheenjohtajan kanssa palkkakeskustelun. Iltapäivällä vedin työhyvinvointiryhmän kokouksen, vastasin opinnäytetyöhaastatteluun ja osallistuin Ympäristöareenan vuosikokoukseen. Illalla kävin Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirin hallituksen kokouksessa.

Torstai: Olin aamun vauvan kanssa. Luonto-Liiton toimistolle pyöräiltyäni hoitelin erilaisia henkilöstö- ja hallintoasioita. Aamulla Luonto-Liitto julkaisi myös kevätseurantaa koskevan tiedotteen: Kevät toi västäräkin. Päivän päätteeksi pyöräilin Kulosaaren kartanoon valmistelemaan seuraavan päivän Karonkka-juhlia.

Perjantai: Aamulla Luonto-Liitto ja Suomen luonnonsuojeluliitto tiedottivat karppaamisesta: Karppaamalla laihduttaminen paisuttaa ympäristöjalanjälkeä. Kyseessä oli myös meidän perheen suuri päivä. Päivällä Annukka puolusti väitöskirjaansa: ”The Multiple Faces of a Sustainability Strategy : Analysing Finland’s Programme to Promote Sustainable Consumption and Production”. Vastaväittäjänä toimi tutkimusprofessori Eva Heiskanen ja kustoksena professori Janne Hukkinen. Heti väitöksen jälkeen olin keskustelemassa YLE Radio Suomen Ajantasa -lähetyksessä hitaasta vanhemmuudesta – vaikka täytyy myöntää, että juuri sillä hetkellä, keskellä väitöstä, olo ei ollut kovin hitaanlainen. Illalla oli vastaväittäjän kunniaksi järjestetty karonkka, jossa kiitospuheet olivat osuvia ja kauniita. Itse haluan kiittää Annukkaa väitöskirjasta ja erityisesti siitä, että sen loppuun saattaminen on mahdollistanut minulle pitkät päivät vauvamme kanssa, auttanut jäsentämään suhtautumistani omaan väitöskirjaprojektiin sekä antanut minulle kasan uusia ideoita käytännön ympäristöjärjestötyöhön.

Lauantai: Hyppäsin aamulla junaan ja matkustin Ähtäriin Suomen luonnonsuojeluliiton valtuuston kokoukseen. Kokouksessa vahvistettiin vuosikertomus ja tilinpäätös sekä päätettiin jäsenmaksujen suuruudesta. Lisäksi käsiteltiin liiton luonnonsuojelustrategiaa ja aloitettiin vuoden 2013 toiminnan suunnittelu. Kokousviikonlopun tärkein päätös taisi kuitenkin liittyä liiton toiminnanjohtajan valintaan uudelle kuusivuotiskaudelle. Tehtävään valittiin nykyinen toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen. Onneksi olkoon Eero!

Sunnuntai: Ähtärissä nautitun aamupalan jälkeen matkasin autokyydissä Tampereelle ja jatkoin matkaa junalla kotiin Helsinkiin. Päivän mittaan siivosin, olin vauvan kanssa ja valmistauduin tulevaan viikkoon.

Edellinen viikkopäiväkirja on luettavissa täältä: Viikko 15.

Third Rock täytti tänään 5-vuotta! 

Reilu viisi vuotta sitten keskellä koronapandemiaa aloimme pohtia silloisen T-Media Relations Oy nimen ja brändin uusimista. Lopulta Sari Kuvaja, @harrileinikka @riding_n_butterflywings ja @anurasanen (ja oli mukana varmasti moni muukin) kanssa saatiin valmista ja 18.8.2020 oli kaupparekisteri-ilmoitukset hoidettu, verkkosivu pystyssä sekä tiedote lähdössä asiakkaille. 

Third Rock Finland oli saanut alkunsa. 

Mitä me ollaan sitten viiden vuoden aikana tehty? Katsoin nopeasti, että ollaan toteutettu karkeasti: 

-noin 700 projektia
-palveltu noin 300 asiakasta
-tehty noin neljä miljoonaa euroa liikevaihtoa
-tehty hommia noin 50 henkilötyövuotta

Ja toivottavasti myös onnistuttu vähentämään päästöjä ja luonnonvarojen kulutusta sekä vahvistamaan kiertotaloutta, ihmisoikeuksia ja fiksua liiketoimintaa. 

Monenlaisia maailman muutoksia ja tilanteita on viiden vuoden aikana ehtinyt tapahtua ja monessa liemessä ollaan oltu, kun ollaan kasvettu kolmen henkilön yrityksestä nyt 17 henkilön organisaatioksi.

Tavoitteena on edelleen vauhdittaa organisaatioita haittoja vähentävästä niin kutsutusta ”vastuullisesta liiketoiminnasta” kohti planetaarista liiketoimintaa eli kohti sitä, että organisaatiot edistävät kestävyysmuutosta eivätkä vain minimoi omia haittoja tai pahimmillaan jarruta muutosta. Tässä riittää vielä tehtävää näin ilmastokriisin ja luontokadon aikakaudella. 

Hyvää syntymäpäivää Third Rock! On tämä kyllä ollut ihmeellinen ja elämää muuttava matka kaikkien teidän kanssa, jotka olette tavalla tai toisella olleet vuosien varrella mukana.

Ja mitä kaikkea onkaan vielä luvassa!

#thirdrock #vastuullisuus #planetaarinenliiketoimibta
Kirjasuositus: Ossi Nyman: Alkuhuuto

Jostain selittämättömästä syystä olen tykännyt Nymanin romaanien karuttomasta kuvailusta paljon. Alkuhuuto on näistä romaaneista kuitenkin ehjin ja paras. Suorastaan huikea. 

Toivo on 46-vuotiaana bussinkuljettajana valmis eläkkeelle. Marjut istuu lähikaupan kassalla ja hakee iloa elämään salasuhteista. Faith on suomeen kotoutunut maahanmuuttokriittinen maahanmuuttaja. 

Kolme elämää, jotka kiinnittyvät vahvasti toisiinsa. 

Upea kuvaus suomalaisesta mielenmaisemasta ja keskiluokkaisuuden reunalla elämisen arjesta. Tavallisuuden kaipuusta.

Häiritsevää on vain ajan hengen mukainen ajallinen epäsymmetrisyys ja absurdi loppuratkaisu. Ja ehkä juuri tämä häiritsevyys tekee kirjasta lopulta täydellisen. 

#kirjat #kirjagram #ossinyman #alkuhuuto @ossijanyman @teoskustantamo
#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Voiko Lofooteille matkustaa Helsingistä maatapitkin ilman autoa? Tietysti voi. Tehtiin 13-vuotiaan lapsen kanssa kahdestaan autovapaa maatapitkin matka. 

Pohjoisen kaarros Jäämerelle ja Lofooteille kulki seuraavasti: Helsinki-Rovaniemi-Kilpisjärvi-Tromsa-Narvik-Svolvaer-Narvik-Luleå-Haaparanta/Tornio-Kemi-Helsinki. 

Reissun päästöt olivat yhteensä noin 213 kgCO2e, joka vastaa noin 1568 km autolla ajoa. Lentämällä paikan päälle olisi jäänyt moni hieno paikka näkemättä ja kokematta ja päästöt olisivat olleet yli tuplasti enemmän eli noin 565 kgCO2e. 

Lue matkapäiväkirja, reitti ja arviot päästöistä sekä lopuksi yhteenveto ja pohdinnat mahdollisista muista vaihtoehdoista osoitteesta www.leostranius.fi

Pahoittelut verkkosivujen pitkästä tekstistä, mutta ehkä tästä voi olla iloa ja hyötyä jollekin, joka suunnittelee vastaavaa matkaa. 

#norja #lofootit #lappi
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Kilpisjärvi ja Saanan huippu. Seuraavaksi kohti Norjaa.
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Turun linja-autoasemalla polkupyörätarvikkeiden automaatti! Milloin näitä tulisi Helsinkiin? Tai muualle?
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.
Tämä oli hieno! Kiitos @terike.haapoja