Viikkopäiväkirja 14 (2.4.-8.4.2012)

Maanantai: Kävin aamulla juoksemassa ja kirjoitin ekoisiblogin kantorepun puolesta. Luonto-Liiton toimistolle pyöräillessäni ajattelin, että kiva kun lumet sulavat jälleen kerran – jo toisen kerran tänä keväänä. Toimistolla haastattelin tulevaa työharjoittelijaa, vedin toimistokokouksen ja työntekijöiden venyttelyn sekä johtoryhmän kokouksen.  Pitkin päivää hoitelin erilaisia hallinto- ja henkilöstöasioita. Illan olin kotona vauvan kanssa. Samalla päätimme ilmoittautua koko perheen voimin Luonto-Liiton perheleireille tulevana kesänä.

Tiistai: Kävin aamulla juoksemassa ja pyöräilin Luonto-Liiton toimistolle. Aamupäivällä tiedotimme seuraavan päivän Anna suden elää! -mielenosoituksesta sekä kokoustimme yhdessä muiden ympäristöjärjestöjohtajien kanssa. Lounaalla pidin vauvaa ja kävin hakemassa VR:ltä junaliput tulevaa Tukholma-Malmö -matkaamme varten. Iltapäivällä kokoonnuimme tulevan kansalaisaloitekampanjan ohjausryhmän kanssa ja haastattelin tulevaa työharjoittelijaa. Päivän päätteeksi osallistuin vielä Voima Kustannus Oy:n ja Into Kustannus Oy:n hallituksen kokouksiin. Illan olin vauvan ja sähköpostien kanssa.

Keskiviikko: Olin aamupäivällä Aaro Harjun valmennuksessa. Keskustelimme toiminnan strategisesta suunnittelusta. Lisäksi kävimme Luonto-Liiton valtuuston puheenjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan kanssa läpi tulevaa kevätvaltuuston kokousta sekä vedin työhyvinvointiryhmän kokousta. Lounaan jälkeen hoidin henkilöstö- ja hallintoasioita. Iltapäiväksi lähdin Anna suden elää -mielenosoitukseen. Päivän päätteeksi istuin vielä Suomen luonnonsuojeluliiton toimistolla palkitsemistyöryhmän kokouksessa. Illalla olin sähköpostien ja vauvan kanssa. Samalla alkoi reilun viikon mittainen loma!

Torstai: Aloitin loman. Kävin aamulla juoksemassa. Aamupäivän olin vauvan kanssa. Luonto-Liiton kevätseurannassa edellisen viikonlopun lumipeite hidasti kevään etenemistä. Lisäksi tiedotimme jo aiemmin viikolla metsähallitukselle, maa- ja metsätalousministeriölle ja ympäristöministeriölle lähettämästämme aloitteesta luonto- ja virkistysarvoja sisältävien valtion maiden myynnin rajoittamiseksi. Aiheesta teki ison jutun mm. YLE:n TV-uutiset ja verkkouutiset. Iltapäivällä luin Åsa Schwarzin kirjan Nefilit. Hyvän romaanin tunnistaa siitä, että se on pakko lukea saman tien loppuun. Päivän päätteeksi kävin läpi vielä sähköpostit ja mietin pääsiäisen menovinkit. Illan olin Annukan kanssa.

Perjantai: Nukuin aamulla pitkään. Aamupäivän olin vauvan kanssa. Iltapäivällä siivosin ja kirjoitin tekstin susiensuojelun puolesta. Päivän mittaan luin Matti Salmisen kirjoittaman kirjan Yrjö Kallisen elämä & totuus. Vihreä Lanka kysyi uusimmalla numerossaan (7/2012) mikä on aikamme Titanic. Aikamme Titanic on omasta mielestäni tietysti talouskasvu. Päivän päätteeksi kävimme Annukan ja vauvan kanssa juoksemassa. Illan vietimme yhdessä relaillen ja keskustellen.

Lauantai: Nukuin aamulla pitkään. Aamupäivällä valmistelin seuraavan viikonlopun esitystä Suomen mielenterveysseuran järjestöpäiville ja liittokokoukseen. Iltapäivällä olin vauvan kanssa. Päivän päätteeksi kävin vaunujen kanssa juoksemassa Käpylästä Töölönlahdelle ja sen pari kertaa ympäri. Samalla kuuntelin epäuskoisena BBC:n One Planet podcastista (6.4. lähetys) professori S. Matthew Liaon haastattelua human engineeringistä. Niin. Pitäisikö meidän geoengineeringin eli maapallon muokkaamisen sijaan muokata ihmistä, jotta voisimme helpommin vastata ilmastohaasteeseen? Aiheesta on ollut juttu myös esimerkiksi Guardianissa. Päivän mittaan luin Colin Beavanin kirjan Ekovuosi Manhattanilla. Mieleen jäi erityisesti Beavanin näkökulma edistyksestä: Asioiden pitäminen sellaisina kuin ne ovat, ei ole edistystä. Edistystä on se, että pyrimme johonkin parempaan.

Sunnuntai: Kävin aamulla juoksemassa Vanhankaupunginlahden ympäri. Reitti oli vielä yllättävän luminen ja jäinen. Päivän mittaan tein hiukan kirjoitushommia. Iltapäivän ja alkuillan olin vauvan kanssa. Päivän mittaan luin Pekka Harju-Autin, Aleksi Neuvosen ja Louna Hakkaraisen toimittaman kirjan Ympäristötietoisuus – suomalaiset 2010-lukua tekemässä.

Edellinen viikkopäiväkirja on luettavissa täällä: https://leostranius.fi/2012/04/viikkopaivakirja-13-26-3-1-4-2012/

Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä. 

Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa. 

Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. 

Miltä homma tuntui tällä kerralla? 

Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti. 

Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117

Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.

Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut. 

Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal. 

Nyt on hyv
Tänään inspiroiva vierailu Planetaarisessa puutarhassa!

”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”

Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa. 

Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?

Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.

Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.

Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.

Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.

Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:

- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.

Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?

Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Pyöräily Kruunuvuorensillalla!
Seuraa minua Instagramissa