Kansalaisaloite perustulosta

Suomen perustuloverkosto (BIEN) käynnisti keskiviikkona 28.3. kansalaisaloitekampanjan perustulon puolesta.

Kampanjan avasi kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto. Tavoitteena on hyödyntää 1.3. voimaan astunutta kansalaisaloitelakia ja kerätä toimenpidealoitteen taakse puolen vuoden aikana vähintään 50 000 allekirjoitusta.

Itse kävin ennakkoallekirjoittamassa toimenpidealoitteen välittömästi.

Avaustilaisuudessa Jukka Peltokoski kiteytti hyvin, mihin perustuloa oikeastaan tarvitaan:

Peltokosken mukaan perinteinen sosiaaliturva on menettänyt tehokkuutensa jälkiteollisessa prekariaatin yhteiskunnassa, jossa epätyypillisistä työsuhteista on tullut tyypillisiä. Perinteinen teollisuus ei enää työllistä. Luovan talouden edellytys on perustulo. Perustulo takaisi myös ihmisten autonomian.

Thomas Wallgrenin mukaan vanha vasemmisto kaipaa työtä ja turvaa siinä missä uusi vasemmisto hakee vapautta ja autonomiaa. Molempiin haasteisiin vastauksena on perustulo.

Perustulo on myös ympäristön kannalta hyvä juttu. Enkä tarkoita nyt pelkästään sitä, että Kelan paperilomakkeiden kulutus vähenisi tai ympäristöaktivistien aika toimia luonnonsuojelun puolesta lisääntyisi. Kyse on pikemminkin siitä, että perustulo vapauttaisi meitä osaltaan talouskasvupakosta, jossa ihmisten täytyy tehdä työtä, jolla ei ole merkitystä, ja joka on vain haitallista ympäristölle. Perustulo veisi meidän parhaimmillaan, kuten Arja Alho tilaisuudessa totesi, kapitalismin tuolle puolen.

Oheisessa videossa Jukka Peltokoski kertoo, mihin perustuloa tarvitaan.

Kansalaisaloitteesta kiinnostuneiden kannattaa katsoa myös Avoin Ministeriö.

3 kommenttia artikkeliin ”Kansalaisaloite perustulosta”

    • Kyllä. Käsittääkseni tarkoitus on tehdä perustulosta kustannusneutraali eli ottaa rahat nykyisestä sosiaaliturvaviidakosta. Mahdolliset loput/lisärahat otettaisiin sitten varmaan suurituloisia verottamalla.

      Vastaa
  1. Toimittaisiinko tässä niin, että hyvätuloisetkin saisivat tuon perustulon, mutta se verotettaisiin heiltä kokonaisuudessaan pois? Vai onko tarkoitus, että perustulo tulisi vain ei-hyvätuloisille? Ja mihin kohtaan tuo hyvätuloisuuden raha pitäisi vetää, jotta ne, joilla jo on, eivät pääsisi perustulosta hyötymään?

    Vastaa

Jätä kommentti