Odottaville vanhemmille suomalainen hyvinvointiyhteiskunta tarjoaa paljon tietoa ja tukea. On neuvola- ja lääkärikäyntejä sekä perhe- ja synnytysvalmennusta.
Tämän lisäksi jokainen joutuu myös yksilönä miettimään omaa suhtautumistaan tulevaan vanhemmuuteen.
Asiaa mietittyäni ja siitä monien läheisten kanssa keskusteltuani pystyn tunnistamaan itsestäni ainakin seuraavat seitsemän lastenhoidon periaatetta, joita haluaisin jakaa eteenpäin.
Seitsemän lastenhoidon periaatetta:
1. Enemmän aikaa – vähemmän roinaa. Tavaroiden sijaan haluan järjestää lapselleni erityisesti aikaa, rakastamista ja välittämistä. Tavoitteena on selvitä mahdollisimman pienellä tavaramäärällä ja hankkia tämä tavara käytettynä.
2. Vegaanisuus. Toivon, että rintaruokinta onnistuu. Kun lapsi alkaa syödä kiinteää ruokaa, saa hän syödä mahdollisuuksien mukaan samaa terveellistä, ekologista ja eläinten oikeudet huomioivaa vegaaniruokaa kuin vanhempansakin. Aikanaan hän voi sitten itse valita halutessaan jonkin muunkin ruokavalion.
3. Sukupuolisensitiivisyys. Sukupuolella ei ole väliä. Kyse ei ole tytöstä tai pojasta vaan ensisijaisesti vauvasta. On turha korostaa lapsen sukupuolta esimerkiksi vaatteiden värillä tai leluilla. Varsinkaan ensimmäisten kuukausien ja vuosien aikana sukupuolella ei ole juuri mitään merkitystä.
4. Vaipattomuus ja tutittomuus. On turha opettaa lasta tekemään vessatarpeet vaippaan, mikäli voi opettaa vaipattomuutta. Ensin on tietysti pakko käyttää kestovaippoja, mutta parhaimmillaan vessatarpeen voi alkaa tunnistamaan jo hyvin varhain. Tutti on myös turha kapistus.
5. Uskonnon vapaus. Lapsi saa uskoa mihin haluaa sekä valita mahdollisen oman kirkkonsa sitten kun sen aika on. Itse en halua tuputtaa hänelle mitään uskontoa.
6. Vierailut epämukavuusalueella. Lapselle on hyvä luoda säännöllisesti tilanteita, joissa hän joutuu kohtaamaan turhautumista, pettymyksiä ja torjuntaa. Tämä auttaa oppimaan. Jos aina tyytyy helpoimpaan ja mukavimpaan, mahdollisuushorisontti kaventuu.
7. Joustavuus. Tietysti kaikessa pitää olla joustava. Tässä vaiheessa on mahdotonta tietää, mitä vanhemmuus tuo mukanaan. Lienee kuitenkin selkeämpää, että etukäteen on joku ajatus siitä, miten lastenhoidosta haluaa suoriutua. Tämän jälkeen kannattaa toki varmistaa se, että kykenee toimimaan joustavasti tilanteen mukaan.
Tärkeintä on, että lapsella on rakastavat vanhemmat, jotka ovat läsnä sekä auttavat lasta löytämään oman ekologisesti kestävän yksilöllisen paikkansa maailmassa.
Mitä mieltä itse olet? Mitkä periaatteet ovat pienten lasten kasvatuksessa tärkeimmät ja mitä vinkkejä haluaisit ehkä jakaa kaikille muille?
Edelliset osat ovat luettavissa täältä:
– Osa 1: Äitiyspakkaus vai vanhemmuuspakkaus
– Osa 2: Tavaraähky ahdistaa
– Osa 3: Synnytysvalmennus
Ne vierailut epämukavuusalueella on ehkä kuitenkin syytä lykätä sille ajalle, kun lapsi niistä jotain oppii ja tajuaa: pienelle lapselle / vauvalle mukavuus = turvallisuus, joka on tärkeintä, myös ja etenkin lapsen kehityksen kannalta. Vauvaikäisenä koettu turvattomuuden tunne näkyy ja tuntuu aikuisenakin.
Ja mitä rintaruokintaan tulee, niin kokemuksesta sanoisin, ettei kannata uskoa neuvolan tätejä – jos maitoa ei tule, sitä ei välttämättä tule vaikka kuinka yrittäisi, ja kun äitiparka on kaikesta yrittämisestä aivan rikki ja uuvuksissa, sitä tulee vielä vähemmän – ja sitten on vaan annettava korviketta, koska nälkä se vasta epämukavaa onkin, ja luo turvattomuuden tunteen. Pahan sellaisen. Koko perheelle.
Vaikka onkin hyvä miettiä asioita etukäteen, ei kovin tarkkoja suunnitelmia ja periaatteita ja odotuksia kannata asettaa: jokaisella vauvalla on omat yksilölliset tarpeensa ja aikataulunsa (ja esimerkiksi liian aikaisin aloitettu pottaharjoittelu voi johtaa koulukään asti kestävään yökasteluun – tuttu juttu lähipiiristä, sattui vieläpä olemaan lastenhoitoalan ammattilainen äitinä…) ja mun mielestä – omasta kokemuksesta katsottuna – tärkeintä on antaa hänen edetä omaa tahtiaan, ohjaten ja opastaen ”oikeaan” suuntaan. Ainakin meillä tämä periaate toimi hyvin, ja lopputuloksesta olen hiton ylpeä (15 ja 9 v.).
Tutti ei aina ole tarpeeton. Äidin rinnat voivat olla kipeät ja nukkuminen vaikeaa… Tutti voi auttaa. Pikku vauvaa ei ole syytä viedä epämukavuus alueelle. Sellaiset tulevat ehkä myöhemmin.
Ai niin! Vanhempien jaksaminen on tärkeää. Periaatteiden on hyvä joustaa, jos voimat loppuu. Lapset on erilaisia ja toisen kanssa on helpompaa pitää periaatteista kiinni.
Kivoja periaatteita. Olet varmaan jo (siitä päätellen, että on ”keskusteltu kaverien kanssa”) huomannut, että lastenkasvatukseen ja -hoitoon liittyen on olemassa monenlaisia koulukuntia, ja ihmiset provosoituvat tuliseen väittelyyn ihan tietynlaisista signaaleista, esimerkiksi minulle tuli ikävän tahkokalliomainen vaikutelma tuosta epämukavuusalueella vierailusta, koska se muistuttaa hänen hokemaansa ”vanhempien tehtävä on aiheuttaa lapselle pettymyksiä” -jolla sitten taas monet vanhemmat ovat perustelleet sitä, etteivät viitsi tai jaksa etsiä perheenä ratkaisuja, jotka tähtäisivät lasten onnellisuuteen ja hyvinvointiin siinä kuin vanhempienkin. Voin vakuuttaa monen lapsen elämää seuranneena, että lapset ovat epämukavuusalueelle hakeutuvia luonnostaan, ja elämä tuottaa paljon pettymyksiä ilman niiden järjestämistäkin, ja missä lapset tarvitsevat apua, on niiden aiheuttamien tunteiden käsittelemisen oppimisessa ja luovien ratkaisujen löytämisessä – ei niiden järjestämisessä!
Ihanalta kuulostaa valmistautumisenne, elämän jakaminen perheenä lapsen kanssa on mieletön oppimis- ja ”näen maailman uudella tavalla” -trippi jolle toivotan teille kaikkea hyvää.
Musta on hyvä, että on periaatteita – kunhan pitää tuon seiskan mielessä. Turhan moni isi tai äiti tuntuu unohtavan kaikki omassa elämässään noudattamansa periaatteet lasten kanssa.
Noita kakkosta ja viitosta jäin vähän pohtimaan.
Kakkosessa sanotaan, että lapsesta kasvatetaan vegaani (hyvä?), mutta _myöhemmin_ hän saa valita toisinkin. Vitosessa taas sanotaan, että ei kasvateta mihinkään uskontoon (paha?), mutta myöhemmin saa valita jonkun halutessaan. Eikös lapsi silloin käytännössä ”kasvateta ateismiin (hyvä?), mutta hän voi muuttaa näkemystään myöhemmin”.
Ei lapsi varmaan tyhjiössä kasva niin poliittisten aatteiden kuin uskonnonkaan suhteen. Silti tuntuu nykyään, että uskonnollinen kasvatus nähdään aina pahana. Itse olen saanut vahvasti uskonnollisia vaikutteita isältäni, mutta en ikinä mielestäni tuputusta tai pakkoa. Siitä on ollut seurauksena positiivinen suhtautuminen uskontoon, vaikka oma ”usko” onkin elämän aikana heilunut sujuvasti ns. tieteellisestä ateismista orastavaan kiinnostukseen. Molemmat ovat itse asiassa läsnä ajatuksissa nykyäänkin, vaikka se ristiriitaiselta kuulostaakin.
Hyvä huomio Tapsa!
Tarkoituksena ei ole kasvattaa lasta uskoon eikä ateismiin. Tietysti lapselta voi olla vaikea peittää vanhempien mieltymyksiä (esimerkiksi veganismiin, polkupyöräilyyn tai johonkin muuhun). Ajatuksena noissa molemmissa on kuitenkin se, että pienenä lapsi menee (kasvatetaan) pitkälle vanhempiensa mukaan. Eli kun vanhemmat eivät kuulu kirkkoon, ei lastakaan sinne liitetä, kun vanhemmat syövät vegaaniruokaa, niin lapsikin syö samaa ruokaa ja kun vanhemmat liikkuvat polkupyörällä, joutuu lapsikin siihen totuttelemaan..
Ajatuksia ensimmäiseen: paljon aikaa lapselle on hieno ja kannatettava periaate, samoin roinan minimointi. Jos et tarkoita kritisoida lapselle annetun (liian) vähäisen ajan ”korvaamista” roinalla, en näkisi näitä kahta asiaa kuitenkaan vastinpareina. Lapsiperheessä aika tuntuu aina olevan kortilla, mutta sillä ei ole mielestäni mitään tekemistä roinan määrän kanssa.
Lapselle annetun ajan kanssa kilpailevat työt, tietokone, omat kiinnostukset ja menot, jne. Sen sijaan että notkun nyt lapsien nukkuessa netissä, minäkin voisin olla valmistelemassa huomisia ruokia, jolloin minulla olisi antaa huomenna aamupäivällä enemmän aikaa lapsille.
Luulen, että roinan minimoinnin periaate on moninkertaisesti helpompi toteuttaa, kuin ajankäytön säätäminen sellaiseksi, että sitä voi tuntea itsensä kokonaisvaltaisesti tyytyväiseksi. Ajankäyttöön liittyvät näkemykset lienevät säännöllisiä palaveriaiheita (pikku)lapsiperheissä.
Onnea odotuksen loppumetreillä ja jatko-osia pohdintoihisi odotellen!
Kiitos kaikille erinomaisista kommenteista ja todella hyvistä vinkeistä! On kyllä todella hienoa, että on näin iso joukko kokeneita ja fiksuja ihmisiä ympärillä – jotka vielä kaikenlisäksi ainakin jollain tasolla jakavat saman arvomaailman ja ymmärtävät myös meidän tilannetta.
Minäkin tartun tuohon epämukavuusalueella vierailuun.
”6. Vierailut epämukavuusalueella. Lapselle on hyvä luoda säännöllisesti tilanteita, joissa hän joutuu kohtaamaan turhautumista, pettymyksiä ja torjuntaa. Tämä auttaa oppimaan. Jos aina tyytyy helpoimpaan ja mukavimpaan, mahdollisuushorisontti kaventuu.”
Ei lapselle tarvitse erikseen ”luoda” näitä tilanteita. Hän törmää väistämättä JATKUVASTI tilanteisiin, joissa joutuu kohtaamaan turhautumista ja pettymyksiä. Pikemminkin ongelma on siinä, miten selviytyä vanhempana, kun vauva karjuu turhautumistaan, kun ei pääse liikkeelle / saa unta / ylety leluun jne.
Mä kommentoisin tota vessahätäviestintää. Tärkeintä siinä on lapsen tarpeiden tunnistaminen ja vanhemman+ lapsen vuorovaikutus. Luonnonvarojen ja rahan säästäminen on periaatteessa toissijaista, kylläkin erittäin positiivinen lisä!
Vessahätäviestinnällä ja varhaisella potatuksella ei ole sinänsä mitään tekemistä keskenään. Asiaan perehtynyt tietää, että vvv kasvattaa lapsen itseluottamusta ja kykyä ymmärtää omaa kehoaan ja ruumiintointojaan.
Antoisia hetkiä vauvan kanssa ja tsemppiä vessatukseen!
Terveisin: äiti ja vvv-poika 8kk
Tuttiasiaa kommentoin. Esikoisellamme oli aikoinaan suunnaton imemisen tarve. Jo synnytyssalissa hän luputti kiivaasti niin rintaa, kapalon reunaa kuin rannetta myöten suuuhun työnnettyä pikku kätöstään. Kotiin saavuttua hän söi rintamaitoa halukkaasti, oksensi puolet pois, ja halusi samantien jatkaa syömistä. Tissi suussa hän oli rento ja rauhallinen (sekä ylensyönyt), muuten hätäinen ja hyvin hermostunut. Isovanhempien soitellessa mahdollisia tuliaistoiveita uudelle lapselle pyysimme puolison kanssa yhteen ääneen parahtaen heitä tuomaat tutteja. Oli mahtavaa katsoa lasta joka ensi kertaa tutin suuhun saadessaan, rauhoittui ja rentoutui ja vaipui välittömästi raukeaan horrokseen.
Toisella lapsella tutti sen sijaan ei toiminut ollenkaan vaan tippui suusta, kunnes lopetimme työntämästä sitä sinne.
Ihan toteutettavia ajatuksia, jos innostusta löytyy. Toisinaan vauva-aika pakottaa hölläämään jostain, mutta ilman oikeaa asennetta onnistuminen ei ole edes mahdollista (lähinnä vaipattomuutta mietin…)
Vegaaniruokavaliotahan ei suositella lapsille ollenkaan. Laktovegetaristi on ihan ok alan asiantuntijoiden mielestä, eli siinä tapauksessa imetyksen pitäisi jatkua reilusti pidempään kuin vuosi.
Kiitos Wilma! Olen aika varma, että mekin joudumme höllentämään vielä monesta kohtaa matkan varrella. Vegaaniruokavalio sopii lapselle hyvin. Olemme selvittäneet asian neuvolassa, ravitsemuterapeutilla ja alan asiantuntijoilla. Pitää vain varmistaa, että lapsi saa täysimetyksen jälkeen tarpeeksi kalsiumia, rautaa ja B12-vitamiinia.
Aino-Maijan kanssa samoilla linjoilla: ettehän ole liian vahvasti tuttia vastaan ennalta, koska lapsi saattaa sen aivan oikeasti tarvita. Parempi imeä tuttia kuin peukaloa, jos jotain pitää imeä. Tutista voi ehkä vieroittautua helpommin kuin peukalosta, joka on koko ajan mukana. Myös meidän lapsella on vahva imemisen tarve, ja kokemukset olivat hyvin samansuuntaisia kuin Aino-Maijalla.
Synnytyssairaala oli vauvaystävällinen (tai mikä se termi nyt olikaan) ja siellä oltiin hyvin tiukkoina, että ei alle kaksiviikkoiselle tuttia, ettei imetyksen alku häiriinny. Kyllä kuule imetyksen alku häiriintyi paljon enemmän siitä, ettei tuore äiti nukkunut 4 ensimmäisen vuorokauden aikana yhteensä 10 tuntia, kun ei lapsikaan nukkunut. Tutti saatiin viimein, ja kaikki unten maille…
Tulin tänne Project Maman vinkistä. Onnea odotukseen!
Kiitos paljon etl! Oikeassa olet. Kyllä tässä pitää toki joustavuutta olla. Tämän on huomannut nyt, kun ollaan ehditty harjoitella vauva-arkea muutamia päiviä.
Loistava blogi. Älä missään nimessä lopeta tämän kirjoittamista. Kulutuskriittisyys on hyvästä. On myös hyvä olla periaatteita, joihin tukeutua, vaikka niistä joskus joustaisikin. Olen myös paljon pohtinut omassa elämässäni sitä kuinka ekologista olisi olla tekemättä lapsia.
T. Vierailija Project mamasta
Mikä siinä tutissa muuten on pahaa? Ei se nyt ainakaan paljoo luonnonvaroja vie?
Tutti voi vaikeuttaa lapsen todellisten tarpeiden tunnistamista (esim. nälkä, läheisyys, puhtaus), imetyksen onnistumista sekä häiritä mahdollisesti myöhemmin lapsen purentaa. Luonnonvarojen kulutuksen kannalta kyse ei toki ole isosta jutusta.
Todella hyviä periaatteita!
Meillä oli ihan samanlaiset ajatukset ennen lapsen syntymää. Joustamista tosin ei niin paljon siinä vaiheessa mietitty.
Olemme joutuneet joustamaan oman jaksamisemme vuoksi tutista ja vvv:sta. Jos tuttia vauvalla käyttää, kannattaa se säästää vain äärimmäisiin hätätilanteisiin ja unille, jos vanhemmat ovat aivan loppu. Näin ei tule korvattua tutilla lapsen kaikkia tarpeita.
Vessatus taas on todella rankkaa. Pieni vauva pissii jopa 10-15 minuutin välein. Suomen oloissa on mahdoton olla koko ajan housuitta, joten siinä joutuu joustamaan, jos mihinkään kodin ulkopuolelle meinaa lähteä.
Mukavaa, että on muitakin, jotka ovat tarkkaan miettineet lastenhankintaansa ekologiseltakin näkökannalta. Meille se oli myös iso kysymys, mutta lapsen tosiaan hankimme, koska ihminenkin on eläin, jolla on lisääntymisvietti. Nyt sitten koetamme pitää lapsiluvun yhdessä, vaikka kaikkialta tulee kyselyitä, että meinaatteko hankkia lisää lapsia.
Kiitos paljon Elina! Varmasti mekin joudumme matkan varrella joustamaan. Vessahätäviestintä on tuntunut toimivan meillä kuitenkin yllättävän hyvin. Tällä hetkellä noin puolet tarpeista menee vaippojen sijaan lavuaariin.
Project Maman Katjan postauksen innoittamana löysin minäkin tänne 🙂 Toivottavasti et lopeta vanhemmuusaiheisia postauksiasi, luin näitä läpi ja ovat todella hyviä!
Tutti-asiasta tuli mieleen se, miten itse olisin jossain vaiheessa TODELLA kovasti toivonut meidän pojan sellaisen huolivan 😀 Emme antaneet tuttia alkuun, koska imetystaival ei muutenkaan päässyt alkamaan suotuisasti (täysimetykseen kuitenkin pääsin parin kuukauden kovan työn tuloksena vaikka neuvolassa sanottiin ettei se ole enää mahdollista – neuvolan imetystietouteen ei todellakaan kannata luottaa ainoana tietolähteenä!). Poika kuitenkin koko ensimmäisen elinvuotensa karjui naama punaisena jokaikinen kerta kun matkustimme julkisilla kulkuvälineillä (eli siis aina kun olimme liikenteessä), ja tuskanhiki otsalla katselin niin kovin kateellisena äitejä jotka vastaavassa tilanteessa saivat vauvansa rauhoittumaan yksinkertaisesti laittamalla tutin suuhun. Eli kyllä siitä jotain hyötyäkin olisi ollut, etenkin näissä valituissa tilanteissa. Muuten olen samaa mieltä kanssasi siitä, että liiallinen tutinkäyttö voi johtaa ongelmiin lapsen viestien tulkitsemisessa.
Toinen asia jota mietin, on juuri tuo pettymysten aiheuttaminen. Olen sitä mieltä, etten edelleenkään pidä hyvänä ’tahallista’ pettymysten aiheuttamista, vaikka meidän poikamme jo siinä iässä onkin että ko. toimintaa jotkut suosittelevat. Mielestäni pettymyksiä hän saa kokea muutenkin, esimerkiksi puistossa ei aina saa haluamaansa lelua, kaupasta ei voi saada kaikkea haluamaansa jne. Näitä ihan pieniä arkisia tilanteita sitten käymme lapsen kanssa läpi kun hän pahoittaa mielensä, uskon että hän näin oppii hahmottamaan omat tunteensa ja käsittelemään niitä vähitellen, omassa tahdissaan.
Moi Leo!
Ensimmäisen lapsen kanssa – ja varsinkin ennen sitä – on paljon periaatteita.
Tavarasta olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä. Vauva tarvitsee eniten rakkautta, lämpöä ja ruokaa.
Epämukavuusalueesta olet saanut jo monia arvokkaita kommentteja. Itse uskon siihen, että vauva ja vielä leikki-iässä oleva lapsikin tarvitsee välitöntä, jakamatonta huomiota eikä järjestettyä epämukavuusaluetta. Tunteineen ja tarpeineen huomioitu lapsi on luottavainen, itsensä hyväksytyksi ja arvokkaaksi kokeva aikuinen.
Itse olin aikoinaan ensin sitä mieltä, että meillä ei tuttia käytetä – kunnes tytär syntyi nyrkit suussa ja imi niitä, enkä enää pystynyt perustelemaan itselleni, miksei meille hankittaisi tuttia. Vauvalla on luontainen imemisen tarve ja useimmat vauvat tykkäävät tutista. Se tuo myös turvallisuuden tunnetta. Jos vauva huolii tutin, miksei sitä hänelle suotaisi?
Vauvojen ja lasten kasvatukseen liittyy paljon tunteita, teorioita ja vankkoja mielipiteitä. Kaikkien niiden kanssa tasapainoilu on joskus trapetsitaidetta. Onnea matkalla vanhemmuudessa!
Kiitos hyvistä huomioista Anne!
Minusta on hienoa että mies kirjoittaa näin tärkeistä asioista!
Pakko myös kommentoida tuota tuttiasiaa. Mielestäni on paljon haitallisempaa, jos äiti ja isä eivät saa nukuttua, koska lapsi ei nuku. Pahimmillaan valvominen voi johtaa jopa lapsivuodepsykoosiin ja/tai masennukseen. Eikä se tutti mitään imettämistä estä. Meillä lapsi joutui parin tunnin iässä keuhkokuumeen takia hengityskoneeseen asti ja sen jälkeen keskolassa käyttivät myös tuttia. Tutti jopa vähentää kätkytkuolemia…
Mä olen kyllä jonkinasteinen fanaatikko tuon tuttiasian suhteen. Mun mielestä jos tutti ois vauvalle välttämätön, niin se syntyis tutti suussa! Mutta onko nämä sitten periytyviä asioita – nimittäin mä en ole pienenä syönyt tuttia eikä kukaan mun sisaruksista. Ei myöskään mieheni. Veljeni lapsista kumpikaan ei myöskään tuttia huolinut ja itse en oikeastaan ole moista kapistusta kahdelle muksulleni edes tarjonnut. Hyviä penskoja noista on tullut, eikä ole öitä valvottu eikä peukaloa lutkutettu.
Meillä on ollut samanlaisia periaatteita nyt 3-vuotiaan lapsemme kanssa. Harmi vain, että Helsingissä päiväkodeissa ollaan niin jääriä, ettei vegaaniruoka järjestynyt (joistain yksityisistä olisi saanut, mutta sellaisen lähellä emme asuneet). Nykyään asumme Jyväskylässä ja täällä on yllättäen vegaaniruokailu lapsella onnistunut, kun noin 3-vuotiaana päiväkoti alkoi. Onnea matkaan vegaaniuden kanssa!