Viljelylaari Käpylässä – Katso kuvat!

Tällä viikolla laitoimme kotikerrostalossa Viljelylaarin ja -palstan kuntoon. Idea lähti alunperin liikkeelle keväällä 2010 Dodon kaupunkiviljelyprojektista. Muutaman aktiivin voimin saimme talonmiehen mukaan ja apuun. Dodo järjesti paikalle laarin ja ohjeistuksen.

Viljelylaarin lisäksi pihalle laitettiin kasvimaa, raparperipenkka, marjapuskia ja hedelmäpuita. Mukana on kymmenkunta kotitaloutta. Kastelu- ja hoitovuorot olemme jakaneet kesän mittaan siten, että kullekin kotitaloudelle tulee 1-2 hoitoviikkoa kasvukautta kohden. Alkusyksystä on luvassa sadonkorjuujuhla.

Kaupunkiviljely ei ole mitään pikkunäperrystä. Huomattava osa kaupunkien ruoasta voitaisiin tuottaa itse esimerkiksi mullalla täytetyissä säkeissä, vanhojen autonrenkaiden päälle rakennetuissa puutarhoissa tai rakennusten katoilla.

Maailman tila 2011 -raportin mukaan maailmassa on jo nyt 800 miljoonaan kaupunkiviljelijää, jotka tuottavat viidenneksen maailman ruoasta. Ruoan tuotanto kaupungeissa on järkevää, koska tarve ja markkinat ovat lähellä. Kaupunkiviljely lisää myös yhteisöllisyyttä ja ruokaturvaa mahdollisessa kriisitilanteessa.

Kiitos ihanille Sofianlehdonkadun naapureille laaritalkoista ja hyvästä meiningistä! Teidän kanssa on mukava asustaa. Ohessa vielä muutama kuva aiemmin tällä viikolla järjestetyistä laaritalkoista.


Yksi kommentti artikkeliin ”Viljelylaari Käpylässä – Katso kuvat!”

Kommentointi on suljettu.

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍