Vieraskynäblogissa Markku Koskinen
Suomi on maailman soisin maa; turvemaita on Suomen maapinta-alasta noin kolmannes.
Suomella on tämän vuoksi Euroopassa erityinen vastuu suoluonnon monimuotoisuudesta.
Suopinta-alasta yli puolet on ojitettu metsätalouteen, pelloiksi ja turpeennostokentiksi, mikä on johtanut suoluonnon uhanalaistumiseen. Vuonna 2008 ilmestyneessä Suomen luontotyyppien uhanalaisuus-julkaisussa puolet suotyypeistä on luokiteltu valtakunnallisesti uhanalaisiksi.
Metsäojitettua suota on Suomessa noin 5,7 miljoonaa hehtaaria, ja metsätalous on ollut suoluontoa voimakkaimmin muuttanut tekijä. Metsäojitukset ovat kohdistuneet voimakkaimmin korpiin, jotka ovat luontaisesti metsäisiä suotyyppejä; niistä lähes kaikki on luokiteltu uhanalaisiksi. Onneksi monet metsäojitetut suot kyetään palauttamaan ennallistamalla. Ennallistaminen on kuitenkin pitkällinen prosessi, ja se muuttuu sitä vaikeammaksi, mitä pidempään suo on ollut ojitettuna. Metsäojitettujen soiden ennallistamisella onkin kiire.
Turpeenkaivuun jäljet ovat nähtävillä kymmenien sukupolvien ajan, eikä ole mitään takeita siitä, että tuleva ilmasto suosii soiden syntymistä. Energia- ja kasvuturpeen kaivajat valtionyhtiö Vapo etunenässä haluavat yleisön uskovan, että turpeennoston jäljet suoluonnossa ovat väliaikaiset ja merkityksettömät. Mieluusti puhutaan turvekenttien ennallistamisesta, mutta ennallistaminen on vain yksi taloudellisesti tuottamaton vaihtoehto turpeennoston luoman autiomaan käsittelyssä. Muita toimintamalleja ovat ruokohelven kasvattaminen ja metsittäminen. Jokainen turpeennostoon otettu suo on siis katsottava lopullisesti hävitetyksi.
Vastikään julkistetussa suostrategiassa turpeenkaivuuta ohjataan luonnontilaltaan muuttuneille soille, mikä voi kuulostaa kohtuulliselta kompromissilta. Ongelma piilee luonnontilaisen suon määritelmässä: yksikin oja, jolla ei ole mitään vaikutusta suon tilaan, voidaan katsoa perusteeksi sille, että suo on vapaata riistaa turpeennostajille. Suoluonnon turvaamiseksi loput käytännössä luonnontilaiset ja arvokkaimmat ojitetut suot on suojeltava ja turpeenkaivuu on lopetettava.
Markku Koskinen on maatalous- ja metsätieteiden maisteri, tohtorikoulutettava.