Ympäristöystävän sähköyhtiö Kraft&Kultur

Olen aiemmin tilannut kotiini Etelä-Savon energian tuulisähköä. Halusin kuitenkin tarkistaa, mikä sähköyhtiö tarjoaisi kaikkein parhaimman vaihtoehdon ympäristötietoiselle ihmiselle.

Suosittelen kaikille seuraavia kriteerejä sähköyhtiön valinnassa

1. Tarjolla on Suomen luonnonsuojeluliiton ekoenergiamerkittyä sähköä
2. Energiayhtiön tuotannosta mahdollisimman suuri osa on uusiutuvaa energiaa
3. Energiayhtiö tarjoaa asiakkailleen tuulisähköä.
4. Energiayhtiö toimii ja viestii ympäristökysymyksissä aktiivisesti.

Tältä pohjalta pyysin lokakuun 2010 lopussa tarjoukset Suomen luonnonsuojeluliiton ekoenergia-sivujen kautta. Tarjoukset tulivat nopeasti kahdeksalta eri energiayhtiöltä. Vattenfall ja Porvoon energia eivät vaivautuneet vastaamaan.

Kaikkein parhaiten vertailussa pärjäsivät Ekosähkö ja Kraft & Kultur, joiden myymä sähkö on 100-prosenttisesti uusiutuvaa energiaa. Kummallakaan ei kuitenkaan ollut tarjolla tuulisähköä. Molemmat toimivat ja viestivät aktiivisesti ympäristökysymyksistä eivätkä ole ainakaan suoraan osallisina TVO:n tai Fennovoiman ydinvoimahankkeissa.

Lopulta voiton vei Kraft & Kultur, joka on tehnyt aktiivista yhteistyötä Suomen luonnonsuojeluliiton kanssa sekä edistänyt ympäristötietoisuutta julkaisemalla Suomen ensimmäistä ekologista lifestyle-lehteä eli Huilia ja tuonut Suomeen Ralph Naderin. Aika hyvä sähköyhtiö! Suosittelen lämpimästi myös kaikille muille!

Ohessa tarjouksen lähettäneet sähköyhtiöt ja pisteytys (0-3) kunkin kriteerin mukaan
:

Haastan kaikki muut ympäristöbloggaajat tekemään vastaavan vertailun sähköyhtiöistä!

4 kommenttia artikkeliin ”Ympäristöystävän sähköyhtiö Kraft&Kultur”

  1. Vastaukset tulee näköjään aika vaihtelevasti. Vattenfallilta en minäkään saanut tarjousta, Porvoon Energialta vastaus tuli ensimmäisenä ja se oli ainakin hintansa puolesta hyvin houkutteleva vaihtoehto. Kraft & Kulturilta vastaus tuli se sijaan viimeisenä eikä sisältänyt lainkaan hintatietoja, ainoastaan linkin sahkonhinta.fi -vertailusivuille.

  2. Kirjoittaja ei ollut huomannut ekologisuutta loppuun saakka. Itse kiinnitän huomiota kaikessa toiminnassani sähköiseen asiointiin. Kraft&Kultur ei nettisivujensa mukaan voi lähettää laskuja sähköisesti (ei e-laskua, ei suoraveloitusta, ei s-postilla) eli laskut tulee paperilla postissa ja kaikille joka kuukausi. Siinä olisi kehitettävää. Ja eikös Kratf&Kulturin tuotanto tule Norjan puolelta, itse suosisin suomalaista uusiutuvaa : )

Kommentointi on suljettu.

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍