Lobbauskirja ja lobbaus

Luin hiljattain Lobbauskirjan. Sen ovat kirjoittaneet Harri Jaskari, Minna Hyytiäinen, Jussi Lähde ja Pekka Perttula.

Kirja on hyvää lukemista jokaiselle vaikuttamisesta kiinnostuneelle. Itseäni kiinnosti ehkä eniten Harri Jaskarin kokemukset ja arviot vaalivaikuttamisesta ja ydinvoimalobbauksesta.

Parasta antia ovat kirjan lopussa esitetyt kymmenen vinkkiä lobbarille.

Lobbarin kymmenen käskyä

1. Ota selvää tahoista, joihin ja joiden säännöillä vaikutat. Suunnittele toimesi ajan ja paikan mukaan.
2. Opi tuntemaan lait ja säädökset, ja ole avoin toimintatavoistasi.
3. Opi tuntemaan keskustelukumppani, mutta älä retostele tiedoillasi. Ole kiinnostunut ihmisistä, etenkin erilaisista kuin sinä.
4. Kerro ensin se, mitä keskustelukumppani haluaa tietää. Sinin tehtäväsi on saada hänet haluamaan olennaisia asioista.
5. Älä yritä sanoa kaikkea yhdellä kertaa. Yksi välitetty viesti on saavutus, kolme on maksimi.
6. Älä välttele toisia näkökulmia, vaan tuo ne itse esiin. Näin voit esittää myös oman tulkintasi.
7. Kilpailijan mollaaminen kääntyy itseään vastaan.
8. Valheella on lyhyet jäljet. Kerran epäluotettavaan lobbariin ei enää luoteta.
9. Lobbaaminen ei ole lahjontaa. Vaivannäkö on rahaa arvokkaampaa.
10. Muista ihmiset myös lobbauksen jälkeen. Hyvä lobbaaminen vaatii aikaa ja ystävyyttä.

Olen myös itse käynyt puhumassa eri yhteyksissä vaikuttamisesta ja lobbauksesta. Yksi aiheeseen liittyvä esitykseni löytyy ainakin täältä: Lobbaus ja vaikuttaminen.

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍