Minulla oli iso kunnia osallistua maanantaina (13.9.) Ilmo Massan professorikaronkkaan Helsingin yliopistolla. Tilaisuuden avasi ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka. Hänen lisäkseen puheenvuoron käyttivät myös professorit Pekka Kauppi ja JP Roos sekä tietysti Ilmo Massa itse.
Ilmo Massa on ollut yksi keskeisimpiä yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen uranuurtajia. Hänen kirjoituksensa ovat olleet ispiroimassa myös omaa ympäristöherätystäni ja ympäristöpolitiikan opintojani 1990-luvulla.
Ilmo Massan ansiosta Suomessa on yhteiskuntatieteissä tapahtunut ainakin jonkinlainen ympäristöparadigman läpimurto. Omassa puheenvuorossaan Massa tarkasteli ympäristöherätystä ja ympäristötutkimuksen alkujuuria sivuten aihetta mm. ympäristönsuojelutieteen, sosiologian, historian ja antropologian kautta.
Yhteiskuntatieteellisen ympäristöherätyksen keskeisiksi tekijöiksi Massa nimesi seuraavat tapahtumat:
1. Saastumista koskevat tapahtumat (Rachel Carson (1962) Silent Spring)
2. Väestöräjähdys ja elintarvikkeiden riittävyys (Paul R. Ehrlich (1968) The Population Bomb)
3. Öljykriisi ja kasvun rajat (Club of Rome (1972) The Limits to Growth)
Yllä olevat teokset ovat olleet keskeisiä yhteiskunnallisia innoittajia sille, että yhteiskunnan luontosuhdetta on jouduttu pohtimaan kokonaan uudesta näkökulmasta. Rajattomasta ja villistä cowboy-taloudesta tulisi siirtyä rajalliseen avaruuslaiva maa (Spaceship Earth) -ajatteluun. Tämä on myös degrowth-keskustelun myötä entistä ajankohtaisempaa.
Iso kiitos Ilmo Massalle, jonka kirjoitukset ovat itseäni niin kovasti inspiroineet! Sitä kokee todella olevansa etuoikeutettu kun voi seurata niin läheltä merkkihenkilöiden ajattelua.
Yksi kommentti artikkeliin ”Ilmo Massa ja yhteiskuntatieteellinen ympäristötutkimus”