Viikkopäiväkirja 20 (17.-23.5.2010)

Maanantaina olin koko päivän ympäristöministeriön ja yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen seuran kevätneuvokki-seminaarissa keskustelemassa aiheesta: ”ovatko talouskasvu, vihreä talous ja kestävä kehitys sovitettavissa yhteen, vain onko talouden supistaminen (degrowth) välttämätöntä? Seminaarin materiaali löytyy täältä. Iltapäivällä pidimme lisäksi vielä Suomen degrowth-verkoston kokousta, jossa kävimme läpi tulevia aktiviteetteja. Alkuillasta istuin Luonto-Liiton puheenjohtajiston puhelinpalaverissa, jossa kävimme läpi tulevan hallituksen kokouksen esityslistaa.

Solidaarisuuskalenteri

Tiistaina tapasin aamulla UNDP:n Veera Haapaniemeä liittyen erääseen verkkosivuhankkeeseen. Lisäksi pidimme Luonto-Liiton toimistolla viisikon kokousta. Iltapäivällä valmistelin Luonto-Liiton hallituksen kokousta ja tapasin Suomen luonnonsuojeluliiton Minna Sumeliusta. Alkuillasta olin puhumassa eduskunnan kansalaisinfossa älykkäistä sähköverkoista ja illalla seurasin eduskunnan salissa käytyä keskustelua ydinvoimasta välillä huvittuneena ja välillä vaikuttuneena. Salin parhaimman puheenvuoron käytti Oras tynkkynen.

Keskiviikkona vietin kokousvapaata päivää. Kävin aamupäivän kotona läpi sähköposteja ja juoksevia asioita. Iltapäivän hoidin hommia Luonto-Liiton toimistolla. Illalla vietimme Annukan kanssa L&A iltaa. Kävimme ulkona syömässä ja vaateostoksilla sekä päädyimme lopulta nauttimaan kesäillasta kahvila Pirittan terassille.

Torstaina kävimme Luonto-Liiton toimistolla aamulla läpi tulevan Siepon toimistussihteerin sijaisen kanssa käytännön asioita sekä kartoitimme mahdollisia siviilipalvelustyöntekijöitä. Tämän jälkeen pyöräilin Suomen luonnonsuojeluliiton toimistolle Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin toimistokokoukseen ja piirin lounastapaamiseen. Iltapäivällä ehdin hetken käydä läpi sähköposteja ennen Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin liittokokousedustajille järjestettyä kokousta. Illan johdin vielä puhetta piirin hallituksen kokouksessa.

Perjantaina osallistuin Vegfest-tapahtumaan. Olin ensin pitämässä Luonto-Liiton järjestöesittelyä, puhuin sen jälkeen ruuan ympäristö- ja ilmastovaikutuksista sekä johdin paneelikeskustelua Tampereen kasvisruokapäivään liittyen. Illalla olin vielä lisäksi vetämässä Polttava Kysymys –kampanjan järjestämään ilmastovastuu-seminaaria Tampereen sosiaalifoorumin yhteydessä.

Lauantaina olin puhumassa aamupäivällä Lahdessa Kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa! -seminaarissa. Lahdesta sain kyydin Orilammen lomakeskukseen Hilloselmelle Kouvolan seudulle, jossa järjestettiin Suomen luonnonsuojeluliiton liittokokous.

Sunnuntaina istuin päivän Suomen luonnonsuojeluliiton liittokokouksessa. Päivän aikana uudistettiin sääntöjä, tehtiin pitkän aikavälin tavoiteohjelma ja valittiin liiton johto. Liiton valtuuston puheenjohtajaksi valittiin Tuire Laurinolli ja hallituksen puheenjohtajaksi Risto Sulkava! Myös allekirjoittanut valittiin Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin edustajana liittovaltuustoon. Julkilausuma tehtiin ydinvoimasta: Ydinvoimapäätöksen kiirehtiminen on historiallinen virhe

Viikon aikana kävin juoksemassa 5 kertaa  (yhteensä 50 km) ja pyöräilin 62 km sekä tein kotona 2 kertaa lihaskuntoharjoitusta ja kerran venyttelyä.

Tulevan viikon aikana olen vetämässä Ilmastovastuu-paneelikeskustelua Eurooppatalolla, käyn puhumassa oikeusministeriön Aktiiviset kansalaiset koulunpenkillä -seminaarissa ja Editan henkilöstön kevättapahtumassa. Viikonloppu vierähtää Maailma Kylässä -festareilla, jossa olen puhumassa Yltäkylläisten pidot -kirjasta ja Vegaanin uudesta keittokirjasta sekä vetämässä Sipoonkorpi-keskustelua.

Yksi kommentti artikkeliin ”Viikkopäiväkirja 20 (17.-23.5.2010)”

  1. Loistavaa, että Suomen Luonnosuojeluliiton puheenjohtajaksi valittiin taas luonnontieteiden ammattilainen. Voin liittyä itsekin takaisin.

Kommentointi on suljettu.

Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?

Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.

Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.

Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.

Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.

Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:

- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.

Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?

Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Pyöräily Kruunuvuorensillalla!
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍

Kuva: Nasa.
Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei? 

Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä! 

Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti. 

Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa. 

Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.

Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla. 

Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan. 

Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Missä kaikki mainokset ovat?

Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen.

Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen?

Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä.

Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan.

Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia?

Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa.

Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää.

Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään?

Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.
Viikonlopun suunnitelma. Urheile. Syö. Nuku. Toista. @finntriathlon @vierumaki
Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Seuraa minua Instagramissa