Askelia tyytyväiseen elämään – Osa 17

Tyytyväinen ihminen uskaltaa epäonnistua, kykenee kontrolloimaan omaa elämäänsä, innostuu ja on utelias, löytää oman tarkoituksen ja henkisen kotinsa sekä valitsee seuransa tarkoin vaikka tutustuukin monipuolisesti erilaisiin ihmisiin.

Ohessa tämän viikon kuusi askelmerkkiä tyytyväiseen elämään.

Kuva: Sami Säynevirta

1. Epäonnistu. Tyytyväinen ihminen ei selittele epäonnistumisiaan vaan oppii niistä. Selittely luo vain pohjan seuraavalla epäonnistumiselle ja estää virheistä oppimisen. Pelon kulttuuri luo tilanteen, jossa ihminen pyrkii välttämään virheitä sen sijaan, että syöksyisi uusiin haasteisiin. Ei voi onnistua, ellei uskalla koskaan epäonnisua. Epämukavuusalueella vierailu tarkoittaa sitä, että oppii kokemaan rasitusta, pelkoa, häpeää ja ujostelua.

2. Kontrolloi. Ihminen voi hyvin, jos hänellä on tunne siitä, että hän kykenee kontrolloimaan omaa elämäänsä, aikaansa ja tehtäviään. Kannattaa siis sopia mite tekee ja tehdä mitä sovitaan. Tämä edellyttää sitä, että pystyy ottamaan vastuuta ja auttamaan muita kantamaan oman vastuunsa. Tyytyväinen ihminen kestää kritiikkiä, mutta ei hyväksy turhaa kielteisyyttä. Kaikkea ei tietenkään voi kontrolloida. Usein elämä vain tulee sellaisenaan. Olennaista on kuitenkin tunne hallinnasta.

3. Innostu ja ole utelias. Taidot eivät riitä riitä onnistumiseen. Tarvitaan ennenkaikkea halua ja innostusta sekä häpeämätöntä toimintaa ja tekemistä. Tarvitaan sosiaalista älykkyyttä. Ihminen, joka ilmaisee keskusteluissaan kiinnostuksen muiden elämäntilanteeseen, harrastuksiin ja mielipiteisiin, on usein sosiaalisesti rikas. Inspiroiva näky, toivon tunnelma, kärsivällisyys ja toisten tuki lisäävät tyytyväisyyttä.

4. Löydä tarkoituksesi. Tyytäväinen ihminen tietää oman tarkoituksensa sekä työskentelee päivittäin tärkeimpien päämääriensä eteen nauttien samalla itse tekemisestä. Kun on löytänyt oman elämänsä tarkoituksen, kykenee kaikkein parhaiten vaikuttamaan myös muiden elämään myönteisesti. Tyytyväinen ihminen hakeutuu siis tehtäviin, joissa hänen vaikutuksensa on kaikkein suurin. Tämä edellyttää keskittymistä omiin vahvuuksiinsa heikkouksien sijaan. Aristoteleen mukaan jokaisen toimivan olennon korkein hyvä on hänen mahdollisuuksiensa täysi kehittyminen.

5. Löydä henkinen kotisi. Tyytyväinen ihminen etsii itselleen sellaisen henkisen kodin, josta löytyy niitä ihmisiä, jotka tulevat sinua ja sinun arvojasi. Kannattaa lähteä pois sieltä, missä arvojasi ei tueta. Kun oman henkisen kodin löytää eikä ympäristö pyristele vastaan, kasvaa ihmisenä nopeasti. Kannattaa hakeutua niiden seuraan, joilta voi oppia uutta. Jos ympärillä on vain laiskoja, epärehellisiä, väkivaltaisia tai vaikkapa ahneita ihmisiä, tulee sinusta helposti samanlainen.

6. Tutustu monipuolisesti. Tyytyväinen ihminen tuntee paljon myös niitä, joita on alunperin vihannut ja pelännyt. Jos ei ole omakohtaista kokemusta muista ryhmistä tai heimoista, erilaisuus pelottaa. Tähän perustuu myös rasismi. Ihminen toimii helposti sen perusteella, mihin sosiaalinen paine häntä ajaa. Tyytyväisen ihmisen tärkeimpiä asioita on seura, jossa aikansa viettää. Ylläpidä siis kosketusta erilaisiin ja erimielisiin ihmisiin, mutta valitse seurasi tarkoin.

Tässä kirjoitussarjassa hahmottelen askelmerkkejä tyytyväisen ja hyvään elämään. Näitä ovat mm. positiivisen ajattelun voima, säännöllinen vierailu epämukavuusalueella, pitkitetty tarpeentyydytys, henkisen ja fyysisen kunnon ylläpitäminen, rohkeus, rakkaus, energia ja innostus sekä muiden palvelu ja monet muut jutut.

Ajatukset eivät ole suinkaaan omiani, vaan lainattu suoraan muilta sekä kirjoitettu ja sanottu eri yhteyksissä varmasti lukemattomia kertoja. Haluan kuitenkin välittää mielestäni parhaimpia käytäntöjä edelleen eteenpäin.

Kirjoitussarjan edellinen osa on luettavissa täältä: https://leostranius.fi/2010/05/voimat-askelia-tyytyvaiseen-elamaan-%E2%80%93-osa-16/

2 kommenttia artikkeliin ”Askelia tyytyväiseen elämään – Osa 17”

  1. Hyvä kirjoitus. Yksi asia, jonka itse ajattelen ehkä eritavalla kuin sinä on tämä kontrolli. Mielestäni elämää ei pidä kontrolloida. Mielestäni aloin heti voimaan paremmin kun lakkasin kontrolloimasta elämää. Elämässä voi tulla aina sattumanvaraisia tapahtumia, joita emme pysty kontrolloimaan. Sen sijaan olen viimeaikoina antanut elämän virran viedä, ja olen pyrkinyt tulemaan oman elämäni ohjaajaksi.

Kommentointi on suljettu.

Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍

Kuva: Nasa.
Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei? 

Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä! 

Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti. 

Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa. 

Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.

Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla. 

Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan. 

Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Missä kaikki mainokset ovat?

Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen.

Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen?

Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä.

Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan.

Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia?

Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa.

Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää.

Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään?

Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Huh. Olen tehnyt seitsemän minuutin lihaskuntotreenin nyt joka ikinen aamu yhteensä 1050 kertaa peräkkäin. 

Tammikuun alussa vuonna 2020 aloitin tekemään seitsemän minuutin lihaskuntotreeniä joka aamu. Tätä aiemmin olin tehnyt jumpan tyypillisesti muutaman kerran viikossa. 

Ehdin tuolloin tehdä lihaskuntotreenin joka aamu yhteensä 1022 päivää putkeen kunnes 19.10.2022 olin kuumeessa (38,5) ja jumppa jäi tekemättä. 

Tämän jälkeen olen taas jatkanut treenin tekemistä automaattisesti ja säännöllisesti. Vasta nyt havahduin miettimään ja laskemaan kuinka monta päivää on kertynyt sitten lokakuun 2022. Huomasin, että päivittäinen putki onkin jo venynyt uuteen ennätykseen. 

Treeniä on tehty kodin lisäksi mm yöjunan hytissä, hotellihuoneissa, ystävien ja sukulaisten luona sekä mökkien pihoilla ja laitureilla. Pääsääntöisesti treeni on tehty kotona olohuoneessa, kuten tänään. Myös niinä päivinä kun olen juossut puolimaratonin, maratonin tai suorittanut täydenmatkan triathlonin tai meditoinut muuten koko päivän. Välillä energisenä ja välillä vähän väsyneenä. 

Yhdistävä tekijä on se, että treeni on tehty aina joka aamu ja olen siitä erittäin tyytyväinen. Sillä saan aina pienen aktivoinnin, lisäbuustin ja energiaa päivään. Onni on myös se, että matkalle ei ole sattunut vakavia sairastumisia tai loukkaantumisia. Muutenhan tämä ei olisi ollut mahdollista. 

Vuosien myötä tästä treenistä on tullut automaattinen tapa. Sellainen rutiini, jossa aika työskentelee puolestasi eikä sinua vastaan. Tarvitsisi nähdä erityistä vaivaa, jotta osaisin enää jättää treenin tekemättä. Pienellä investoinnilla voi tehdä ajan kanssa suuria asioita.
#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.
Seuraa minua Instagramissa