Helsingin Energia viherpesee

Helsingin Energia lähetti jälleen sähkön siirtomaksun kolmen kuukauden osalta. Kotiin lähetetyn kuoren takana lukee komeasti isoilla kirjaimilla: ”Kiitos, kun käytit ekotehokasta kaupunkienergiaa.”.

09022010203Hyvä, että Helsingin Energia haluaa panostaa viestinnässään ympäristönäkökohtiin. Asiassa on kuitenkin kaksi ongelmaa.

1. En ole käyttänyt Helsingin Energian sähköä. Käytän Etelä-Savon energiasta hankittua ekoenergiamerkittyä tuulisähköä. Joudun kuitenkin maksamaan Helsingin Energialle siirtomaksuja.

Ellei sitten oteta huomioon sitä, että minut on pakotettu käyttämään taloyhtiön kautta Helsingin Energian kaukolämpöä, joka on omassa elämässäni kaikkein suurin ympäristötuhon aiheuttaja. Pitäisikin muuttaa johonkin sellaiseen paikkaan, jossa kaukolämpöverkon laskennalliset päästöt ovat nolla. Tuollainen paikka olisi esimerkiksi Kyyjärvi.

2. Helsingin Energian tuottama ”kaupunkienergia” ei todellakaan ole ekotehokasta. Vai mistä lähtien kivihiilellä ja maakaasulla tuotettua energiaa voidaan pitää ympäristöystävällisenä. Puhumattakaan kivihiilen sosiaalisista vaikutuksista kaivostyöläisten työolojen ja kuolemien myötä sekä siitä, että Helsingin Energia on mukana vireillä olevissa ydinvoimahankkeissa.

Pitäisi varmaankin tehdä ilmoitus Mainonnan eettiseen neuvostoon tai olla yhteydessä Kuluttajavirastoon.

Onneksi Helsingin Energialla on suunnitelma siitä, että päästöjä voidaan sielläkin vähentää 98 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Nyt pitäisi varmistaa, että suunnitelma myös hyväksytään kaupunginvaltuustossa. Silloin olisi taas ilo siirtyä kaupungin energiayhtiön asiakkaaksi. Sitä ennen en viherpesupostia sieltä suunnalta kovin mielelläni haluaisi.

Yksi kommentti artikkeliin ”Helsingin Energia viherpesee”

  1. Jos vaihtoehto kivihiili-kaukolämmölle on suora sähkölämmitys niin kyllä tuo yhteistuotanto silloin pärjää ihan kivasti. Vaikka ongelmaton nykytila ei tietenkään ole, niin Helsingin energiapakettia kannattaa imho verrata vaikkapa Britanniaan, josta yhteistuotannosta voidaan vain haaveilla ja talot vuotavat vielä pahemmin.

    Pitäisikin muuttaa johonkin sellaiseen paikkaan, jossa kaukolämpöverkon laskennalliset päästöt ovat nolla. Tuollainen paikka olisi esimerkiksi Kyyjärvi.

    Ja sieltä Kyyjärveltä (375km) kävisit näppärästi töissä Helsingissä ilmastotehokkaasti? Erityisesti kun Kyyjärvelle ei mene kiskoja vaan olisit siellä Shellillä ilmastoneutraalia bussia odottelemassa.

    Viherpesu on iljettävää, mutta välillä on pakko valita se pienempi paha. Tällä hetkellä tehokas sähkön ja lämmön yhteistuotanto tiiviissä kaupunkirakenteessa.

    Vastaa

Jätä kommentti