Vapaus valita toisin tarjosi vaihtoehtoja

Lauantaina osallistuin Vapaus valita toisin -muutosfoorumiin, jossa pohdittiin yhteiskunnan tilaa ja tulevaisuutta. Tavoitteena oli löytää keinoja porvarillisen hegemonian murentamiselle. Itse olin järjestämässä tapahtuman neljästä eri pääfoorumista yhtä, jonka aiheena oli ilmasto-oikeudenmukaisuus ja luonnonvarojen kestävä käyttö.

Järjestämässäni foorumissa kuultiin ensin viisi alustusta, jonka jälkeen ideoitiin tulevia kampanjateemoja. Kuudessa minityöryhmässä ideoitiin yhteensä 34 ehdotusta, jotka lopulta työstetiin viiden eri teeman alle.

– Suomi hiilineutraaliksi 2030
– Tarvitaan vihertalousuudistus
– Kaikki irti tuotantorakenteen muutoksesta
– Ekologista yhdyskuntarakennetta, rakentamista ja liikennepolitiikkaa
– Kohti ilmastoystävällistä ruokaa

Raportti foorumista löytyy täältä:
Kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen olisi helppoa ja halpaa

Tiivistelmä (pdf) foorumin keskustelusta löytyy tästä: tiivistelma-vapaus-valita-toisin-foorumi-3.

Inspiroivaa keskustelua. Jää nähtäväksi, miten prosessi tästä eteenpäin jatkaa elämäänsä. Monet toivoivat yhteenvetokeskustelussa tapahtumalle jatkoa. Omasta mielestäni kaikkein tärkein lisäarvo oli se, että se toi yhteen monia hyvin erilaisia toimijoita sekä tuotti erittäin kiinnostavia uusia yhteiskunnallisia avauksia, jotka varmasti jatkossa päätyvät eri puolueiden ja kansalaisliikkeiden agendalle tavalla tai toisella.

Iso kiitos Mikko Saulille, Arja Alholle, Erkki Tuomiojalla, Tarja Mattilalle, Laura Lodeniukselle, Emilia Paloselle, Eero Yrjö-Koskiselle, Outi Alanko-Kahiluodolle, Outi Ojalalle ja monille monille muille tapahtuman junailusta!

On turha soimata pimeyttä jos ei itse ole valmis sytyttämään ensimmäistä kynttilää. Maailman pisin työmatka on tuumasta toimeen. Tämä foorumi sytytti sen ensimmäisen kynttilän ja tarttui tuumasta toimeen.

Anna Pajun hauska ennakkojuttu Kansanuutisissa: Tehdään se toisin!

Yksi kommentti artikkeliin ”Vapaus valita toisin tarjosi vaihtoehtoja”

  1. Ohjelmia ei tule arvioida niiden tavoitteiden perustella, vaan mitä niillä saadaan aikaan tai saataisiin jos ne toteutettaisiin.

    Vapaus valita toisin -verkosto puhuu kauniisti hyvinvointivaltiosta, mutta on ajamassa sitä karille. Syy on siinä, että siihen kuuluu vain moderneja kommunisteja, jotka haluavat valtion puuttuvan aivan kaikkeen. Siten ne pyrkivät jakamaan valtion rahaa kaikkeen hulluuteen, jonka jälkeen hyvinvointivaltion perusmenoihin ei sitten enää jäisi rahaa.

    Eläköön sosiaaliturva, eläköön ilmainen koulutus, eläköön ilmainen terveydenhoito – alas vapaus valita toisin -verkosto!

    Vastaa

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami