Mitä sanoisit Ban Ki-moolle jos sinulla olisi kaksi minuuttia?

Sunnuntaina pohdiskelin sitä, mitä haluan sanoa Suomeen saapuvalle YK:n pääsihteeri Ban Ki-moolle ilmastopolitiikasta. Näillä näkymin minulla on mahdollisuus tavata pääsihteeriä keskiviikkoaamuna ja pitää noin kahden minuutin puheenvuoro.

Ympäristöjärjestöjen vaatimusten ohella voisin korostaa sitä, että vaikka suomalaiset ovat kyselytutkimuksissa kovin halukkaita toimimaan kunnianhimoisen ilmastopolitiikan puolesta, on hallitus sitoutumassa vain 5-10 prosentin päästövähennyksiin vuoteen 2020 mennessä, joka on jotain aivan muuta kuin pitäisi. Illalla annoin aiheesta haastattelun myös YLE Radion uutisille.

Lisäksi kirjoittelin reaaliaikaisesta sähkönkulutuksen seurannasta blogimerkinnän http://co2-raportti.fi/ -sivustolle ja pohdiskelin askelmerkkejä tyytyväiseen hyvinvointiyhteiskuntaan. Tästä kuitenkin lisää jossain toisessa yhteydessä.

Lisäys 25.5.2009: YLE Radiouutisten haastattelu on kuunneltavissa YLE Areenasta.

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍