Tiistai 18.12.2007 – Suomalainen oikeuslaitos ei toimi

On järkyttävää todeta suomalaisen oikeuslaitoksen epäoikeudenmukaisuus. Maanantaina Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 16 ihmistä ehdolliseen vankeuteen (pisimmillään puoli vuotta) osallistumisesta Smash Asem -mielenosoitukseen. Lisäksi 42 syytetylle lankesi sakko. Nämä tuomiot siis siitä hyvästä, että sattui olemaan paikalla ja joutui poliisin piirittämäksi. Joku on mennyt pahasti pieleen. Iltalukemiseksi suosittelen vaikkapa Kansalaistarkkailijoiden tekemää Smash Asem -julkaisua: http://www.nuorisotutkimusseura.fi/smashasem.pdf

Tiistai aamupäivän olin Finlandia-talolla Puheesta toimintaan – Uudellemaalle maakunnallinen ilmastostrategia -seminaarissa. Oras Tynkkysen ja Peter Lundin esitykset olivat hyviä ja selkeitä. Jouduin kuitenkin lähtemään seminaarista puolen päivän aikaan työlounaalle Haukilahteen (http://www.ravintolahaikaranpesa.fi/). Iltapäivällä työskentelin Annukan työhuoneella ja asentelin samalla hänen uutta tietokonetta. Iltaa istuin Elvis Mikolan kanssa aktivisti-keskustelun merkeissä Old Sophiessa. Jouduimme kuitenkin lähtemään kesken kaiken pois käsittämättömän pikkujoulubändin tieltä.

Suomen luonnonsuojeluliitto, WWF, Natur och Miljö ja Greenpeace olivat kaikki erittäin tyytymättömiä Etelä-Suomen metsiensuojelun etenemiseen. Luonnonsuojeluliitto jätti tänään eriävän mielipiteensä Etelä-Suomen metsien suojeluohjelma METSO:on: http://www.sll.fi/tiedotus/tiedotteet/liitto/2007/metsotyytymaton

Torstaina ajattelin mennä (tutkijana) tänne: http://www.q-olio.net/valtaus/?q=node/139

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍