14 vinkkiä ajan säästämiseksi

Run! by steve.garner32, On FlickrIhmiset valittavat usein kiirettä. Harvoin kyse on kuitenkaan siitä, että aikaa ei olisi tarpeeksi.

Kiire kertoo lähinnä siitä, että priorisoinnit eivät ole kunnossa tai asiat hallussa.

Toisaalta kiire-puheessa usein kyse voi olla siitä, että ihminen haluaa luoda kuvan, että on tärkeä. Kukapa meistä ei haluaisi olla merkityksellinen. Ja tietenkin välillä asiat ihan oikeasti kasaantuvat ja kiireen tuntu on todellinen.

Paras tapa vapautua kiireestä on ottaa tilanne haltuun. Jos tilanne on oikein paha, kannattaa istua alas ja odottaa, että kiire menee ohi.

Millä tavalla aikaa voi saada lisää? Itse säästän merkittävästi aikaa sillä, että harrastan liikuntaa, en käytä juhliessa alkoholia, liikun auton sijaan polkupyörällä (tai joukkoliikennettä hyödyntäen) enkä katso televisiota. Näillä toimenpiteillä olen laskenut, että minulla on kuusi tuntia ylimääräistä aikaa jokaista päivää kohden.

Yllä olevat vaativat kuitenkin pitkäjänteistä työtä ja useiden kohdalla merkittäviä elämäntapamuutoksia. Nämä muutokset eivät tapahdu nopeasti.

Mikäli haluat nopeasti lisää aikaa, ohessa 14 yksinkertaista vinkkiä:

1. Lopeta herätyskellon torkkunapin painaminen aamuisin.

2. Suunnittele seuraavan päivän kulku edellisenä iltana. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

3. Kun teet jotain tärkeää, kirjaudu ulos Facebookista, Twitteristä ja sähköpostista.

4. Älä päivitä Facebook-statusta, Twitteriä tai lataa sähköpostia jatkuvasti. Katso sähköposti ja some kerran pari päivässä.

5. Valmistaudu kokoukseen etukäteen. Näin päätökset saadaan tehtyä nopeammin.

6. Kun delegoit tehtäviä, kirjoita varmistus perään. Näin kaikki osapuolet tietävät paremmin, mitä oikeastaan pitikään tehdä ja säästyt turhien tai väärien asioiden teettämiseltä.

7. Siivoa työpöytäsi päivän päätteeksi. Näin voit aloittaa hommat seuraavana aamuna puhtaalta pöydältä.

8. Älä haudo ongelmia ja huolia vaan keskity niiden ratkaisemiseen.

9. Lopeta verkossa roikkuminen myöhään illalla. Näin nukut paremmin eikä aamulla tarvitse painaa torkkunappia.

10. Älä ruoki trolleja, koska sitä he juuri kaipaavat. Ole se osapuoli, joka osaa lopettaa turhan väittelyn.

11. Lopeta turha valittaminen ja näe asioiden myönteiset puolet. Valittaminen osuu vain omaan nilkkaasi ja saa sinut huonolle tuulelle.

12. Älä odota muutosta. Tee muutos itse.

13. Älä vietä aikaa negatiivisten ihmisten kanssa. Hakeudu seuraan, jossa fiilis paranee.

14. Älä tee asioita, joita inhoat. Elämä on liian lyhyt turhien juttujen tekemiseen.

Miten itse olet ottanut mahdollisen kiireen haltuun?

Lisää vinkkejä esimerkiksi täällä:
30 Things You Need To Stop Wasting Time On
6 Simple Habits That Can Save You Hours

5 kommenttia artikkeliin ”14 vinkkiä ajan säästämiseksi”

  1. Liikunta, tekemisten suunnittelu etukäteen, trollien katkaiseminen ja television jättäminen pois ovat hyviä. Mutta käytännössä: kuinka estää huolien pyöriminen mielessä. Joskus on hankala tilanne päällä vaikkapa ihmissuhteissa, ja on hyvin vaikea sulkea sellaista pois. Käytän itse mielikuvaharjoituksia, jossa pakkaan mietityttävän asian pakettiin ja päätän, milloin paketti avataan. Mutta aina paketti ei silti pysy kiinni.

    Viimeiseen kohtaan kommentoisin vastaväitteeksi jonkun muinaisen filosofin kannan, että ”aidosti hyviä tekoja ovat vain ne, jotka tehdään velvollisuudesta”. Ei minustakaan ole aina kivaa vaikkapa vääntää ilmastoasioista änkyröiden kanssa päätöksentekopöydässä, mutta se on asia, joka on vain tehtävä. Vai millaista inhokkitekemistä ajattelit? Ja viinilasillisen juo juhlissa kyllä ihan samassa ajassa kuin lasin vettäkin, aikaa säästävä voi mainiosti sallia sen itselleen. 🙂

    • Kiitos hyvistä kommenteista Piia! Tuo viimeinen kohta (”Älä tee asioita, joita inhoat. Elämä on liian lyhyt turhien juttujen tekemiseen.”) oli kyllä huonosti muotoiltu. Parempi olisi ollut: Älä tee asioita, joita et koe mielekkääksi. Elämä on liian lyhyt turhien juttujen tekemiseen. Itse siis ajattelin, että inhokki tekeminen on sellaista, jolla ei näe olevan juurikaan merkitystä tai tarkoitusta eli kyllä mun maailmassa ilmastoasioista vääntäminen on ilman muuta mielekästä ja tärkeää tekemistä, johon elämänsä tunteja kannattaa käyttää vähän enemmänkin 🙂

      Ja lasillinen alkoholia ei varmasti tunnu missään, mutta vähän enemmän kun sitä nauttii, niin kyllä suorituskyky laskee ja pahimmillaan joutuu käyttämään aika paljon aikaa palautumiseen (esim. seuraavan päivän krapula). Esimerkiksi Firstbeatin tekemien tutkimusten valossa viikon kuormittavin päivä ihmisille on usein lauantai. Lisäksi heinäkuussa jo valmiiksi huonokuntoisten ihmisten palautumiskyky romahtaa entisestään siinä missä hyväkuntoiset selviävät ilman merkittävää notkahdusta. Tämä johtuu tietysti siitä, että perjantaina tai kesälomilla vedetään kännit. Ks. täällä: https://leostranius.fi/2012/06/think-jugaad-nosta-itsesi-uudelle-energiatasolle/

  2. Ja toisaalta spontaanius ja suunnittelemattomuus saattaa tuoda paljon hyvää elämään. Toki itsekin suunnittelen asioita etukäteen ja vähennän esim. aamun kiirettä, mutta kyllä se ylimääräinen vartin torkku jonakin aamuna olla oikein paikallaan ja joskus voi tehdä hyvääkin lähteä puolijuoksua töihin. Töissäkin kannattaa päivää suunnitella etukäteen, mutta joskus parhaat ideat tuleekin kiireessä.
    Minusta lomalla/vapaalla on joskus ihanaa aamulla lähteä vain ulos ja katsoa mitä päivä tuo tullessaan ja samaa yllätyksellisyyttä otan myös arkeen mukaan, tosin pienemmässä mittakaavassa. Samaa haluan opettaa lapselleni ja sitä, että hän on arvokas itsessään eikä vain tekojen kautta. Listojen teko, etukäteen suunnittelu ja tekemisen korostaminen menee toisilla yli eivätkä he osaa vain olla.

    Elämä ei ole joko-tai ja joskus kannattaa elämän antaa viedä ja katsoa mitä tulee vastaan. Se auttaa myös hyväksymään tilanteet, joissa itse ei voikaan vaikuttaa mihinkään ja joita ei voi suunnitella etukäteen (esim. oma/läheisen sairastuminen).

  3. Atomilla ihana kommentti. <3 Tuossa Leon listassa esiintyy nähdäkseni vaihtoehtoisia strategioita… hyväksyminen & sopeutuminen (11), välttely & kieltäytyminen (10, 13, 14), toiminta & muuttaminen (8, 12). Ainakin minulle tuottaa usein päänvaivaa näiden välillä häilyminen.

Kommentointi on suljettu.

Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa. 

Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. 

Miltä homma tuntui tällä kerralla? 

Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti. 

Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117

Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.

Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut. 

Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal. 

Nyt on hyv
Tänään inspiroiva vierailu Planetaarisessa puutarhassa!

”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”

Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa. 

Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?

Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.

Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.

Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.

Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.

Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:

- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.

Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?

Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Pyöräily Kruunuvuorensillalla!
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍

Kuva: Nasa.
Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei? 

Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä! 

Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti. 

Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa. 

Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.

Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla. 

Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan. 

Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Missä kaikki mainokset ovat?

Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen.

Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen?

Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä.

Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan.

Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia?

Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa.

Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää.

Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään?

Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.
Seuraa minua Instagramissa