14 vinkkiä ajan säästämiseksi

Run! by steve.garner32, On FlickrIhmiset valittavat usein kiirettä. Harvoin kyse on kuitenkaan siitä, että aikaa ei olisi tarpeeksi.

Kiire kertoo lähinnä siitä, että priorisoinnit eivät ole kunnossa tai asiat hallussa.

Toisaalta kiire-puheessa usein kyse voi olla siitä, että ihminen haluaa luoda kuvan, että on tärkeä. Kukapa meistä ei haluaisi olla merkityksellinen. Ja tietenkin välillä asiat ihan oikeasti kasaantuvat ja kiireen tuntu on todellinen.

Paras tapa vapautua kiireestä on ottaa tilanne haltuun. Jos tilanne on oikein paha, kannattaa istua alas ja odottaa, että kiire menee ohi.

Millä tavalla aikaa voi saada lisää? Itse säästän merkittävästi aikaa sillä, että harrastan liikuntaa, en käytä juhliessa alkoholia, liikun auton sijaan polkupyörällä (tai joukkoliikennettä hyödyntäen) enkä katso televisiota. Näillä toimenpiteillä olen laskenut, että minulla on kuusi tuntia ylimääräistä aikaa jokaista päivää kohden.

Yllä olevat vaativat kuitenkin pitkäjänteistä työtä ja useiden kohdalla merkittäviä elämäntapamuutoksia. Nämä muutokset eivät tapahdu nopeasti.

Mikäli haluat nopeasti lisää aikaa, ohessa 14 yksinkertaista vinkkiä:

1. Lopeta herätyskellon torkkunapin painaminen aamuisin.

2. Suunnittele seuraavan päivän kulku edellisenä iltana. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

3. Kun teet jotain tärkeää, kirjaudu ulos Facebookista, Twitteristä ja sähköpostista.

4. Älä päivitä Facebook-statusta, Twitteriä tai lataa sähköpostia jatkuvasti. Katso sähköposti ja some kerran pari päivässä.

5. Valmistaudu kokoukseen etukäteen. Näin päätökset saadaan tehtyä nopeammin.

6. Kun delegoit tehtäviä, kirjoita varmistus perään. Näin kaikki osapuolet tietävät paremmin, mitä oikeastaan pitikään tehdä ja säästyt turhien tai väärien asioiden teettämiseltä.

7. Siivoa työpöytäsi päivän päätteeksi. Näin voit aloittaa hommat seuraavana aamuna puhtaalta pöydältä.

8. Älä haudo ongelmia ja huolia vaan keskity niiden ratkaisemiseen.

9. Lopeta verkossa roikkuminen myöhään illalla. Näin nukut paremmin eikä aamulla tarvitse painaa torkkunappia.

10. Älä ruoki trolleja, koska sitä he juuri kaipaavat. Ole se osapuoli, joka osaa lopettaa turhan väittelyn.

11. Lopeta turha valittaminen ja näe asioiden myönteiset puolet. Valittaminen osuu vain omaan nilkkaasi ja saa sinut huonolle tuulelle.

12. Älä odota muutosta. Tee muutos itse.

13. Älä vietä aikaa negatiivisten ihmisten kanssa. Hakeudu seuraan, jossa fiilis paranee.

14. Älä tee asioita, joita inhoat. Elämä on liian lyhyt turhien juttujen tekemiseen.

Miten itse olet ottanut mahdollisen kiireen haltuun?

Lisää vinkkejä esimerkiksi täällä:
30 Things You Need To Stop Wasting Time On
6 Simple Habits That Can Save You Hours

5 kommenttia artikkeliin ”14 vinkkiä ajan säästämiseksi”

  1. Liikunta, tekemisten suunnittelu etukäteen, trollien katkaiseminen ja television jättäminen pois ovat hyviä. Mutta käytännössä: kuinka estää huolien pyöriminen mielessä. Joskus on hankala tilanne päällä vaikkapa ihmissuhteissa, ja on hyvin vaikea sulkea sellaista pois. Käytän itse mielikuvaharjoituksia, jossa pakkaan mietityttävän asian pakettiin ja päätän, milloin paketti avataan. Mutta aina paketti ei silti pysy kiinni.

    Viimeiseen kohtaan kommentoisin vastaväitteeksi jonkun muinaisen filosofin kannan, että ”aidosti hyviä tekoja ovat vain ne, jotka tehdään velvollisuudesta”. Ei minustakaan ole aina kivaa vaikkapa vääntää ilmastoasioista änkyröiden kanssa päätöksentekopöydässä, mutta se on asia, joka on vain tehtävä. Vai millaista inhokkitekemistä ajattelit? Ja viinilasillisen juo juhlissa kyllä ihan samassa ajassa kuin lasin vettäkin, aikaa säästävä voi mainiosti sallia sen itselleen. 🙂

    • Kiitos hyvistä kommenteista Piia! Tuo viimeinen kohta (”Älä tee asioita, joita inhoat. Elämä on liian lyhyt turhien juttujen tekemiseen.”) oli kyllä huonosti muotoiltu. Parempi olisi ollut: Älä tee asioita, joita et koe mielekkääksi. Elämä on liian lyhyt turhien juttujen tekemiseen. Itse siis ajattelin, että inhokki tekeminen on sellaista, jolla ei näe olevan juurikaan merkitystä tai tarkoitusta eli kyllä mun maailmassa ilmastoasioista vääntäminen on ilman muuta mielekästä ja tärkeää tekemistä, johon elämänsä tunteja kannattaa käyttää vähän enemmänkin 🙂

      Ja lasillinen alkoholia ei varmasti tunnu missään, mutta vähän enemmän kun sitä nauttii, niin kyllä suorituskyky laskee ja pahimmillaan joutuu käyttämään aika paljon aikaa palautumiseen (esim. seuraavan päivän krapula). Esimerkiksi Firstbeatin tekemien tutkimusten valossa viikon kuormittavin päivä ihmisille on usein lauantai. Lisäksi heinäkuussa jo valmiiksi huonokuntoisten ihmisten palautumiskyky romahtaa entisestään siinä missä hyväkuntoiset selviävät ilman merkittävää notkahdusta. Tämä johtuu tietysti siitä, että perjantaina tai kesälomilla vedetään kännit. Ks. täällä: https://leostranius.fi/2012/06/think-jugaad-nosta-itsesi-uudelle-energiatasolle/

  2. Ja toisaalta spontaanius ja suunnittelemattomuus saattaa tuoda paljon hyvää elämään. Toki itsekin suunnittelen asioita etukäteen ja vähennän esim. aamun kiirettä, mutta kyllä se ylimääräinen vartin torkku jonakin aamuna olla oikein paikallaan ja joskus voi tehdä hyvääkin lähteä puolijuoksua töihin. Töissäkin kannattaa päivää suunnitella etukäteen, mutta joskus parhaat ideat tuleekin kiireessä.
    Minusta lomalla/vapaalla on joskus ihanaa aamulla lähteä vain ulos ja katsoa mitä päivä tuo tullessaan ja samaa yllätyksellisyyttä otan myös arkeen mukaan, tosin pienemmässä mittakaavassa. Samaa haluan opettaa lapselleni ja sitä, että hän on arvokas itsessään eikä vain tekojen kautta. Listojen teko, etukäteen suunnittelu ja tekemisen korostaminen menee toisilla yli eivätkä he osaa vain olla.

    Elämä ei ole joko-tai ja joskus kannattaa elämän antaa viedä ja katsoa mitä tulee vastaan. Se auttaa myös hyväksymään tilanteet, joissa itse ei voikaan vaikuttaa mihinkään ja joita ei voi suunnitella etukäteen (esim. oma/läheisen sairastuminen).

  3. Atomilla ihana kommentti. <3 Tuossa Leon listassa esiintyy nähdäkseni vaihtoehtoisia strategioita… hyväksyminen & sopeutuminen (11), välttely & kieltäytyminen (10, 13, 14), toiminta & muuttaminen (8, 12). Ainakin minulle tuottaa usein päänvaivaa näiden välillä häilyminen.

Kommentointi on suljettu.

Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Huh. Olen tehnyt seitsemän minuutin lihaskuntotreenin nyt joka ikinen aamu yhteensä 1050 kertaa peräkkäin. 

Tammikuun alussa vuonna 2020 aloitin tekemään seitsemän minuutin lihaskuntotreeniä joka aamu. Tätä aiemmin olin tehnyt jumpan tyypillisesti muutaman kerran viikossa. 

Ehdin tuolloin tehdä lihaskuntotreenin joka aamu yhteensä 1022 päivää putkeen kunnes 19.10.2022 olin kuumeessa (38,5) ja jumppa jäi tekemättä. 

Tämän jälkeen olen taas jatkanut treenin tekemistä automaattisesti ja säännöllisesti. Vasta nyt havahduin miettimään ja laskemaan kuinka monta päivää on kertynyt sitten lokakuun 2022. Huomasin, että päivittäinen putki onkin jo venynyt uuteen ennätykseen. 

Treeniä on tehty kodin lisäksi mm yöjunan hytissä, hotellihuoneissa, ystävien ja sukulaisten luona sekä mökkien pihoilla ja laitureilla. Pääsääntöisesti treeni on tehty kotona olohuoneessa, kuten tänään. Myös niinä päivinä kun olen juossut puolimaratonin, maratonin tai suorittanut täydenmatkan triathlonin tai meditoinut muuten koko päivän. Välillä energisenä ja välillä vähän väsyneenä. 

Yhdistävä tekijä on se, että treeni on tehty aina joka aamu ja olen siitä erittäin tyytyväinen. Sillä saan aina pienen aktivoinnin, lisäbuustin ja energiaa päivään. Onni on myös se, että matkalle ei ole sattunut vakavia sairastumisia tai loukkaantumisia. Muutenhan tämä ei olisi ollut mahdollista. 

Vuosien myötä tästä treenistä on tullut automaattinen tapa. Sellainen rutiini, jossa aika työskentelee puolestasi eikä sinua vastaan. Tarvitsisi nähdä erityistä vaivaa, jotta osaisin enää jättää treenin tekemättä. Pienellä investoinnilla voi tehdä ajan kanssa suuria asioita.
#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.
Se oli kaukainen haave. Täysmatkan triathlonin (3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja 42,2 km juoksu) eli ironman suorittaminen tuntui täysin tavoittamattomalta. 

Olin kyllä käynyt toisinaan uimassa muutaman kilometrin, pyöräillyt pitkiä matkoja ja juossut maratoneja sekä tehnyt yhden puolimatkan, mutta ironman eli kaikki nuo peräkkäin tuntui utooppiselta ja täysin saavuttamattomalta. 

Sitten löysin syksyllä 2022 Helsinki Triathlon seuran ja hurahdin harjoitteluun. Huomasin, että nautin harjoittelusta suunnattomasti, mutta kilpailu tai tapahtumat eivät voisi vähempää kiinnostaa. Viime kesänä vastoin omia odotuksia tein ensimmäisen töysmatkani (omatoimisesti) juuri alle 50-vuotiaana. 

Tavoitteiden saavuttaminen luo helposti uusia tavoitteita. Odotushorisontti uhkaa karata kauemmaksi. 

Päässäni syntyi ajatus, että olisi kiva olla tehtynä ironman alle viiskymppisejä ja sen lisäksi myös yli viisikymppisenä. Viimeisen vuoden ajan olen harjoitellut vähän kevyemmin, mutta riittävästi ja peruskunto on aika hyvä vuosien harjoittelun myötä. Eilen kesäloman ensimmäisenä päivänä olin taas viime vuoden tapaan uimassa, pyöräillemässä ja juoksemassa. 

Ja se oli siinä! Toinen Käpylä-ironman tehtynä, nyt yli viisikymppisenä. Vaikka harjoittelu itsessään on parasta niin kyllähän tästäkin tulee hyvä olo! Tästä on hyvä aloittaa loma. Hyvää kesää kaikille! 

Mutta mitä seuraavaksi?

Iso kiitos valmentaja @kirsipaivaniemi ja @helsinkitriathlon kun mahdollistatte unelmien tekemisen todeksi ja kiitos kaikille kanssatreenaajille sekä kovasti tsemppiä tuleviin harjoituksiin ja koitoksiin. Nähdää taas treeneissä!

#triathlon #helsinkitriathlon #käpylä
Hyvää kesäpäivänseisausta! Vähän oli kylmät vedet uida, mutta maisemat oli kesäillassa upeita!
Tänään Malmin lentokentällä 80 km pyöräily! 

Tasaista eikä liikennettä vaikka pinta vähän epätasainen. Melkein tekisi mieli alkaa puolustaa tässä vaiheessa kenttää rakentamiselta. Tämähän on loistava treeniympäristö!

#pyöräily #triathlon
Hienoa pyöräkaistaa Laajasalontiellä!
Seuraa minua Instagramissa