Keskustelemme Annukan kanssa jälleen kerran siitä, kuinka kerjääviin köyhiin tulisi suhtautua. Antamalla rahaa ihmisille sitä on tahtomattaan heikentämässä paikallisten asukkaiden intoa yrittää selvitä muuten elämästään. Tämä on omiaan kannustamaan paikallisia ihmisiä myös huijaamaan keinolla tai toisella turistien rahat. Eikä sekään ole reilua!
Erityisen inhottavia tilanteita syntyy lapsikerjäläisten kanssa. Sinulla ei yksinkertaisesti ole sydäntä olla antamatta jotain lantteja. Mikäli kuitenkin annat lapsille rahaa, kannustaa se vanhempia laittamaan ja pakottamaan lapsensa kerjäämään kadulle. Lisäksi rahaa saanut lapsi saattaa joutua kavereidensa tai muiden lapsien toimesta pahoinpidellyksi ja ryöstetyksi.
Päätämme kuitenkin, että vältämme rahan antamista kerjäläisille ja sanomme heille avoimesti, että annamme rahaa vain avustusjärjestöille, jotka auttavat paikallisia ihmisiä. Näin teemmekin. Päätämme jatkossa maksaa kaikista matkoistamme paikallisille avustusjärjestöille vähintään 10 prosenttia matkabudjetistamme.
Muutaman keskustelun jälkeen toteamme, että tämän selittäminen rahaa pyytäville ihmisille on käytännössä mahdotonta. Yksittäisen ihmisen sen hetkistä nälänhätää tai kylmää ei paljon auta se, että annamme rahaa järjestöille. Keskusteltuamme paikallisen kauppiaan kanssa hän toteaa, ettei hänelläkään ole sydäntä olla antamatta muutamaa lanttia erityisesti huonossa kunnossa oleville vanhuksille ja joillekin lapsille.
Ihmettelemme sitä, kuinka vähän ihmiset puhuvat Suomessa siitä haasteesta, joka syntyy kun rikkaana länsimaalaisena kohtaa kerjäävän paikallisen ihmisen ulkomaan reissuilla. Ihan niin kuin koko asiaa ei olisi olemassa. Annukan kanssa tämä on jatkuvasti hallitseva keskustelun aihe matkoillamme.
—
Tapahtuu päivän aikana tietysti paljon muutakin. Seikkailemme Kathmandun sokkeloisilla kaduilla, vierailemme temppeleissä ja hämmästelemme mitä ihmeellisempiä jumalankuvia, joita eri paikoissa on. Jotkut yrittävät parhaansa mukaan huijata meiltä rahaa – ja välillä onnistuvatkin. Kaduilla kanat, koirat, lehmät, jalankulkijat, pyörät, mopot ja autot kulkevat kaikki sikin sokin. Jalkakäytäviä tai kaistoja ei ole. Samalla tiet toimivat roskakoreina, vessana sekä ruuanlaitto- ja myyntipaikkana. Kathmandu on varsinaista aistien ylikuumenemista – värit, äänet ja hajut ovat varsin eksoottisia. Rauhallista ja henkistä täällä ei ainakaan ole.
Ilmanlaatu on sietämättömän heikko ja kurkusta tulee kaiken väristä, välillä veristä limaa. Tunne on kuin olisi polttanut kymmenen vuotta tupakkaa ja sitten lopettanut – kun lima keuhkoista alkaa irrota oikein kunnolla siis.
Vierailemme hallintoaukealla (Durban Square), jossa emme saa olla hetkeäkään rauhassa meille oppaiksi tyrkyttäviltä ihmisiltä. Allekirjoitan kuitenkin WWF:n ilmastovaatimuksen. Upeaa, että Nepalissa tehdään ympäristönsuojelutyötä. Innokkaat aktivistit kysyvät minulta, tiedänkö mikä on ilmastonmuutos. Kerron oleveni asiasta ja ongelmasta jonkin verran perillä. Hallintoaukeaan eräässä temppelissä pääsemme todistamaan elävän jumalan ilmaantumista temppelin ikkunaan. Mahtaa olla rankkaa olla kahdeksanvuotias elävä jumala, jota kaikki paikalliset ihmiset (ja turistit) palvovat hullun lailla.
Vierailemme niin sanotussa apinatemppelissä sekä luonnontieteellisessä museossa. Ajamme taksilla naapurikaupunkiin Pataniin ja kiertelemme siellä hallintoaukiolla erittäin mukavan oppaan kanssa. Käymme tekemässä ostoksia paikallisessa reilun kaupan myymälässä – jossa on myytävänä jo Suomestakin tuttuja paikallisia asioita ja tavaroita.
Illan hämärtyessä käymme kiertelemässä vielä Kathmandun hallintoaukiolla ja niin sanotulla hippikadulla. Lopulta poikkeamme Thamalissa tiibettiläisessä ravintolassa syömässä. Annukka on tullut samalla sairaaksi ja kuumeiseksi. Lähdemme hotelliimme juomaan teetä ja lepäämään.
Maatessamme raskaan ja hiukan kurjan päivän päätteeksi lämpimissä peitoissa teetä juoden Annukka kosii minua. Suostun. Vaihdamme sormuksia. Keskustelemme tulevaisuudesta ja otamme kihlakuvia. Olen maailman onnellisin mies.
