Tom Henriksson: Nuorilta uutta optimismia ilmastopolitiikkaan?

Vieraskynäblogissa Tom Henriksson

Durbanin ilmastokokouksen tulokset ovat saaneet ristiriitaisen vastaanoton.

Ympäristöministeri Ville Niinistö on pitänyt läpimurtona sitä, että vuoteen 2015 mennessä neuvotellaan uusi, globaalisti kattava sopimus, johon sitoutuvat myös USAn, Kiinan ja Intian kaltaiset suuret taloudet. Jatkokauden saanut Kioton pöytäkirja kattaa enää vain noin 15% globaaleista päästöistä.

Kööpenhaminassa 2009 ja Cancúnissa 2010 ilmoitettujen, vuoteen 2020 kestävien valtioiden vapaaehtoisten päästövähennysten kauden jälkeen siirrytään siis laillisesti sitoviin päästövähennyksiin.

Kun kyse ei kuitenkaan vielä ole itse sopimuksesta vaan vasta sunnitelmasta, on esitetty, että Durbanissa olisi itse asiassa otettu askeleita taaksepäin. Balilla 2007 kun jo sovittiin hieman vastaavasta tiekartasta. Tämä on mielestäni kuitenkin liian synkkä näkemys.

Ensinnäkin etenemistä tapahtui Cancúnin päätösten toimeenpanossa esimerkiksi Vihreän ilmastorahaston, adaptaatiokomitean, ja teknologiakeskuksen osalta sekä monissa vähemmän dramaattisissa, mutta silti tärkeissä yksityiskohdissa.

Kun kansainvälisen ympäristölain asiantuntija Daniel Bodansky on arvioinut, että Kööpenhamina ja Cancún legitimoivat alhaalta-ylös –tyyppisen, vapaaehtoisuuteen perustuvan lähestymistavan, mielestäni Durbanin ilmastokokouksessa oli kyse aivan muusta kuin takapakista: pääsimme Durbanissa voluntarismin harhapolulta takaisin keskusteluun multilateralismista ja globaaleista velvoitteista. Durbanin mandaatti neuvotella laillisesti sitova sopimus on myös vahvempi kuin Balin.

Murheellisuuteen on toki syynsä. Kansainvälisen energiajärjestö IEAn mukaan globaalit kasvihuonekaasupäästöt olivat vuonna 2010 korkeammat kuin koskaan. YK:n ympäristöohjelma UNEP puolestaan arvioi, että päästöjen on alettava laskea hyvissä ajoin ennen vuotta 2020, mikäli lämpeneminen halutaan pysäyttää siedettävänä pidettyyn 2 celciusasteeseen. Päästövähennysten kiristämisestä ei Durbanissa saatu kunnollista sopua.

Toimittaja Elina Grundström kritisoi vastikään Helsingin Sanomissa ympäristöjärjestöjä nuukahtamisesta. Oikeudenmukainen, kunnianhimoinen ja laillisesti sitova sopimus riittävine päästövähennyksineen, jota tavoiteltiin Kööpenhaminassa, ei synny myöskään vuonna 2015, mikäli ympäristöjärjestöt luopuvat toivosta ja vajoavat pessimismiin. Mistä ilmastovaikuttamiseen sitten löytyisi kaivattua uutta intoa?

BBC:n ympäristökirjeenvaihtaja Richard Black laski yhdeksi Durbanin kokouksen voittajaksi nuoret, jotka toivat kyynisyyden valtaamiin neuvotteluihin raikkautta ja Yes we can –henkeä.

Nuoret toimivat Durbanissa aktiivisesti niin kokouksissa kuin käytävillä, mutta etenkin muutamat huippuhetket pääsivät valokeilaan: kanadalaiset nuoret, jotka käänsivät selkänsä maansa edustajalle tämän puhuessa; Abigail Borah, joka keskeytti USAn edustajan puheenvuoron ja vetosi, ettei tämä voi puhua hänen puolestaan; Anjali Appadurai, joka huudatti täysistuntosaliin kokoontuneita nuoria vaatimaan päättäjiltä ripeyttä ja oikeudenmukaisuutta.

Ei ole ihme, että YK:n ilmastosopimuksen pääsihteeri Christiana Figueres on kertonut nuorten olevan hänen keskeisin inspiraation lähteensä. Durbanissa afrikkalaiset nuoret muistuttivat Figueresille, keiden puolesta hän oikeastaan neuvotteluja johtaa. Nuorten tulevaisuus on uhattuna, ja monet kärsivät ilmastonmuutoksen vaikutuksista jo nyt.

Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi on tänä vuonna perustanut ilmastolähettilään pestin. Tämä on iso askel eteenpäin nuorten äänen kuulemisessa ilmastoneuvotteluissa. Oma unelmani on, että nuorisojärjestöjen kattojärjestö Allianssi voisi vuonna 2012 myös sopia kunnianhimoisesta ilmastopolitiikasta. Lähettilään tehtävään voi hakea taas ensi vuonna.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että ilmastoneuvottelujen kansainvälinen nuorisoliike YOUNGO, joka puhuu ilmastoneuvottelujen täysistunnoissa nuorten puolesta, on avoin kaikille ilmastovaikuttamisesta kiinnostuneille nuorille ja nuorisojärjestöille, ei suinkaan vain yhdelle lähettiläälle.

Miten koulut sekä kasvatus- , nuoriso- ja ympäristöjärjestöt partiolaisista Luonto-Liittoon voisivat tukea entistä useampien suomalaisten nuorten osallistumista kansainväliseen ilmastopolitiikkaan?

Suuntaan katseeni myös nuoriin itseensä. Durbanissa Etelä-Afrikan nuoret perustivat globaalin mallin mukaisesti oman ilmastoliikkeensä, jossa he kouluttavat toisiaan ja vievät äänensä kansainvälisiin ilmastoneuvotteluihin. Voisiko pohjoinen oppia etelästä?

Greenpeacen Internationalin toiminnanjohtaja Kumi Naidoo kertoi Durbanissa nuorille, kuinka hänen parhaat ystävänsä olivat taistelleet Etelä-Afrikan rotusortoa vastaan 15-vuotiaana. Naidoon mukaan ilmastonmuutoksessa on kyse nuoren sukupolven seuraavasta vapaustaistelusta. Tällä kertaa haaste on globaali.

Nuoret kautta maailman voivat hyvinkin nousta tärkeiksi ilmastokriisin ratkaisijoiksi, optimismin ja toivon ääniksi. Siksi haluan heittää suomalaisille nuorille haasteen: löytyisikö meiltäkin joukko rohkeita nuoria, jotka perustaisivat Suomen nuorten ilmastoliikkeen?

Tom Henriksson osallistui Durbanin ilmastokokoukseen Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssin ilmastolähettiläänä. Henriksson julkaisi yhdessä Luonto-Liiton pääsihteeri Leo Straniuksen kanssa ympäristöaiheisen Ekopop-kirjan viime keväänä.