Viikkopäiväkirja 5 (30.1.-5.2.2012)

Maanantai: Vietin aamupäivän kotona. Kirjoitin ekoisi-blogin kertakäyttö- ja kestovaipoista, hoidin työasioita, kävin läpi sähköposteja sekä luin kirjaa. Iltapäivällä vedin Luonto-Liiton toimistokokousta ja kokoustimme toimiston johtoryhmän kanssa. Istuin hetken myös Ympäristöareenan hallituksen kokouksessa. Päivän päätteeksi kävin syömässä. Illan vietin kotona. Myös aiemmin kirjoittamani mielipidekirjoitus maksuttomasta joukkoliikenteestä oli julkaistu Helsingin Sanomissa.

Tiistai: Olin aamulla vauvan kanssa ja kirjoitin blogitekstin myöhästymisen kultaisesta säännöstä. Luonto-Liiton toimistolle pyöräiltyäni vastailin koko päivän erilaisiin sähköpostiviesteihin. Lounaan jälkeen kirjoitin mielipidekirjoituksen Maaseudun Tulevaisuuteen turkistarhauksen ympäristövaikutuksista. Päivän päätteeksi pyöräilin Käpylän työväentalolle Lasten Kesän 60-vuotisjuhlapaneeliin keskustelemaan Petri Pajun ja Tommi Hoikkalan vetämänä aiheesta ”Ennen kaikki oli paremmin”. Erityisesi mieleeni jäi Tommi Hoikkalan nostama käsite ”pakkoyhteisöllisyydestä”. Kuinka usein yhteisöllisyydessä ja sen kaipuussa on kyse itse asiassa pakkoyhteisöllisyydestä? Siinä ihminen on pakotettu esimerkiksi tietyn paikkakunnan, koululuokan tai suvun yhteisöön. Onko pirstaloituneessa verkkomaailmassa yhteisöllisyys vapaampaa ja vapaasti valittavissa? Illan olin kotona vauvan kanssa.

Keskiviikko: Olin aamupäivän Rio+20 -seminaarissa ja kirjoitin ympäristöministeri Ville Niinistön puheesta blogiini: Mitä annettavaa Suomella on Rio+20 -prosessiin. Lounaalla kävin Greenpeacen Lauri Myllyvirran kanssa. Iltapäivällä kävimme läpi Samin kanssa tulevan aktivistipäivän ohjelman, tein yhteenvedon kehityskeskusteluissa nousseista ideoista, viimeistelin työntekijöiden toimenkuvia sekä vastailin sähköposteihin. Huomasin myös kiinnostavan jo joulukuussa Naturessa julkaistun artikkelin (Peters & al (2011): Rapid growth in CO2 emissions after the 2008-2009 global financial crisis fossiilisten polttoaineiden päästökehityksestä talouskriisin jälkeen ja siitä, miten talouden hiii-intensiteetti ei ole enää viime vuosien aikana parantanut lainkaan. Kotiin pyöräiltyäni olin vauvan kanssa Annukan käydessä tanssimassa.

Torstai: Osallistuin Partion koollekutsumaan kasvatus-aamiaiseen. Tilaisuudessa kasvatuspäällikkö Ulla Ojalammi esitteli kasvatukseen liittyviä laajoja trendejä. Keskustelu muiden järjestötoimijoiden kanssa oli monipuolista ja innostavaa. Mieleen jäi yhden järjestöjohtajan hyvä huomio: Lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä on hyvä nähdä yksilölliset erot ja kyvyt. On lapsia ja nuoria, jotka kestävät melkein mitä vain, ja on lapsia ja nuoria, joiden polvet notkahtavat kun perhonen istuu olkapäälle. Lounaalla kävin Suomen luonnonsuojeluliiton Tapani Veistolan ja Venla Virkamäen kanssa. Pohdimme tulevaa budjettia varten mahdollisia uusia leikkauksia ja veroja. Iltapäivällä pidimme kokouksen Luonto-Liiton sähköpostiratkaisuista ja kävin läpi sähköposteja. Päivän päätteeksi istuin vielä Luonto-Liiton talousjaoston kokouksessa.

Perjantai: Kävin aamulla juoksemassa. Yön aikana satanut pakkaslumi jäätyi inhottavasti juoksukengän ja nilkkojen väliin, joten en uskaltanut juosta kahdeksaa kilometriä ja 45 minuuttia pidempään, jotta jääkimpaleet eivät hiertäisi akillesjänteestä ja nilkoista ihoa rikki. Tämän jälkeen pyöräilin WWF Suomen toimiston eteen, josta lähdimme ilmastotoimijoiden kanssa Sipooseen viettämään yhteistä strategiapäivää. Keli oli ihan hirveä. Ei voi kuin ihmetellä, miten Suomessa tapahtuu niin vähän liikenneonnettomuuksia. Onnistuneen päivän ja kotiintulon jälkeen kävin läpi vielä sähköpostit. Illalla katsoimme Annukan kanssa Woody Allenin elokuvan Midnight in Paris.

Lauantai: Aamupäivällä hoidin vauvaa, siivosin ja valmistin lounaan. Iltapäivällä valmistelin tulevan viikon esityksiä ja puhetilaisuuksia sekä kävin juoksemassa. Illalla katsoimme elokuvan Exit through the gift shop. Lisää hienoa katutaidetta esimerkiksi täällä: Street art utopia.

Sunnuntai: Nukuin pitkään ja hoidin aamutoimet (söin aamupalan, kävin läpi sähköpostit ja Facebookin sekä luin uutiset). Vietin koko päivän vauvan kanssa kun Annukka teki kielentarkastusta väitöskirjaansa. Välillä kävimme äänestämässä ja kaupassa. Päivän päätteeksi kävin juoksemassa ja kirjoittelin vielä tulevia tekstejä.

Viikon ajatus: Koska osa tehtävistä jää kuitenkin tekemättä, jätän tekemättä ne, jotka ovat vähiten tärkeitä. Tätä varten pitää kuitenkin tietää, mikä omassa elämässä on tärkeää.

Edellinen viikkopäiväkirja on luettavissa täällä: https://leostranius.fi/2012/01/viikkopaivakirja-4-23-29-1-2012

Jätä kommentti