Black Friday: Viisi vinkkiä shoppailuun

Perjantaina 24.11. on hyvä hetki pysähtyä miettimään oman kulutuksensa ympäristövaikutuksia ja viettää Älä osta mitään –päivää.

Itse asiassa kulutuslakko olisi pitänyt aloittaa tänä vuonna viimeistään maailman ylikulutuspäivänä 2.8.2017, koska silloin ihmiskunta oli laskennallisesti käyttänyt loppuun kaikki maapallon tänä vuonna tuottamat uusiutuvat luonnonvarat.

Suomalaisten osalta ylikulutuspäivä oli tänä vuonna jo 3.4.2017.

Jos yksi päivä tuntuu kuitenkin liian vaikealta ja mielesi tekee shoppailemaan, niin ohessa viisi ostosvinkkiä Älä osta mitään –päivän kunniaksi.

Lue lisää

Mikä tuo onnellisen joulun?

Oheinen kirjoitus julkaistiin sunnuntaina 5.12.2010 Kalevassa. Mikä tuo onnellisen joulun? Kaleva 5.12.2010 Jos kaikki on entuudestaan hyvin, ei raha tai tavara tee enää onnelliseksi, kommentoi Leo Stranius. Ihmiset tukehtuvat ylimääräisiin tavaroihin. Onko tämä se joulun sanoma, jonka haluamme läheisillemme välittää, kysyy Luonto-Liiton pääsihteeri Leo Stranius. Mitä mieltä olet Straniuksen ajatuksista? Leo Stranius: Kulutuksen sijaan merkityksiä Ihmisten hyvinvointi muodostuu läheisistä ihmissuhteista, terveydestä, mielekkäästä tekemisestä, asuinpaikasta ja henkisyydestä. Vain pieni osa siitä … Lue lisää

Viikonlopun shoppailua

Lauantaina (24.10.) osallistuin Helsingin Narinkkatorilla Ilmastoherätys -tempaukseen. Soittelimme herätyskelloja päättäjille. Kööpenhaminan ilmastokokoukseen on aikaa enää reilu kuukausi ja kaikki keskeiset neuvottelukysymykset ovat edelleen auki. Tästä sitoutumisen vaikeudesta Maan ystävien Meri Pukarinen on kirjoittanut osuvasti. Lauantain tempauksessa kyse oli kansainvälisestä 350.org-kampanjan toimintapäivästä, jossä järjestettiin yli 5200 ilmastotempausta 181 maassa. Mainio meininki! Ilmastotempauksen jälkeen siirryimme paradoksaalisesti keskustan humuun shoppailemaan. Mukaan tarttuivat Juoksija- ja Fillari -lehdet sekä tietokoneen hiiri ja uusi matkapuhelin. Olo … Lue lisää

Close Bitnami banner
Bitnami