Roihuvuoressa Herkkupesä: Joulu ilman ruokahävikkiä?

Suomalaisissa kodeissa heitetään vuosittain miljoonia kiloja ruokaa roskiin. Varsinkin juhlapyhinä ruokajätettä kertyy helposti enemmän kuin muulloin.

Kotona valmistettua ruokaa kipataan roskiksiin noin 20-30 miljoonaa kiloa vuosittain sen vuoksi, että kotiruokaa valmistetaan liikaa ja sitä jää lautastähteeksi, kertoo tutkija Kirsi Silvennoinen MTT:stä.

Asiaa pohditaan mm. MTT:n, Motivan ja muutaman muun tahon vetämän Saa syödä! -hankkeessa.  Olen itse mukana hankkeen ohjausryhmässä. Hankkeen myötä Helsingin Roihuvuoressa kokeillaan ruoan jakamista naapuruston kesken ihan virallisesti.

Taloyhtiön kylmäkellariin on järjestetty ruoan jakopiste ”Herkkupesä”. Sinne voi viedä tuoreita vihanneksia ja hedelmiä, avaamattomia ruokapakkauksia, joissa on vielä parasta ennen aikaa jäljellä, tai samana päivänä valmistettuja ruokia. Taloyhtiön muut asukkaat voivat ottaa syötäväkseen Herkkupesään jätettyjä ruokia.

Lue lisää

Close Bitnami banner
Bitnami