Helsinki degrowth-aikaan: Vuoden 2015 talousarvion lähetekeskustelu

Leo-Stranius-kasvokuvaKaupunginvaltuuston kokouksessa 12.2.2014 käytiin vuoden 2015 talousarvioehdotuksen valmistelua koskeva lähetekeskustelu.

Keskustelun voi katsoa Helsinki-kanavalta.

Valtiovarainministeriön 19.12.2013 julkaiseman ennusteen mukaan Suomen taloustilanne näyttää synkältä. Tämän lisäksi kunnille kohdistuvista 1,1 miljardin euron valtionosuusleikkauksista yli kymmenesosa tulee Helsingin maksettavaksi.

Vihreiden ryhmäpuheenvuoron käytti kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallitusryhmän puheenjohtaja Hannu Oskala.

Ryhmäpuheenvuoroissa kokoomus vaati tiukempaa säästölinjaa talouden tasapainottamiseksi. Vihreät, Sdp ja Vasemmistoliitto taas halusivat pitää kiinni palveluista.

Synkistä talousnäkymistä varoitti myös kaupunginjohtaja Jussi Pajunen. Hänen on määrä esitellä budjetti valtuustolle maaliskuussa.

Kaupungin taloutta pyritään tasapainottamaan kahdella keinolla: tuottavuustavoitteella ja investointikatolla:

Lue lisää

Valtuustoblogi: Helsingin Energian johtokunta ja kaupunginvaltuusto

TulKontulan kirjaston energianäyttelyn avajaiset Leo Straniusevalla viikolla (11.-17.2.2013) riittää tehtävää kaupunginvaltuustoa koskevien kysymysten parissa.

Ohessa on viikon menoni.

Muilta osin pyrin pääsääntöisesti olemaan lapsen kanssa kotona hoitovapaan merkeissä.

Maanantai: klo 8.30-16.30 Ympäristölautakunnan perehdytystilaisuus. Ohjelma täällä.
– Lisäksi klo 18-20 Helsingin ympäristökeskuksen Asiaa! -hankkeen energianäyttely avajaiset Kontulan kirjastossa (ks. kuvan esite).

Tiistai: klo 16.15 Helsingin Energian johtokunnan kokous. Esityslistalla mm.:
– Tilinpäätöksen hyväksyminen ja voittovaroista tehtävä tasesiirto (150 miljoonaa euroa) kaupungille.
– Lausunto vieraslajien linjauksiin 2012-2016.
– Ulkovalaistusverkon ohjausjärjestelmän uusiminen.
– Taloushallintojärjestelmän hankinta.

Näistä keskustelua aiheuttanee erityisesti kaupungille mahdollisesti tehtävä tuloutus (esitys 150 miljoonaa euroa). Nyt pohjaesitys on 50 miljoonaa pienempi kuin aiempina vuosina.

Lue lisää

Valtuustoblogi: Helsingin Energian ominaispäästöjen ilmoittamisesta

Helsingin Energia HanasaariValtuuston kyselytunnilla (ke 30.1.2013) kysyin Helsingin Energian ominaispäästöjen ilmoittamisesta.

Helsingin Energia myy sähköpörssiin oman tuotantonsa ja ostaa sieltä sähkön asiakkailleen. Tällä tempulla esimerkiksi sähköntuotannon ominaispäästöiksi voidaan ilmoittaa 83 g CO2/kWh (2011) kun todellisuudessa Helsingin Energian energiahankinnan (sähkö ja lämpö) aiheuttamat hiilidioksidipäästöt olivat 260 g CO2/kWh (2011).

Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen vastasi kysymykseeni. Hän kertoi valtuustolle, että päästöjä voidaan tarkastella sekä tuotanto- että kuluttajalähtöisesti. Päästötiedot julkaistaan vuosittain verkossa, asiakaslehdissä ja vuosikertomuksessa sekä ilmoitetaan lain edellyttämällä tavalla.

Omassa vastauksessani Jussi Pajuselle muistutin vielä siitä, että nykyisestä tilanteesta koskien Helsingin Energian ominaispäästöjen ilmoittamista seuraa kolme ongelmaa:

Lue lisää

Helsinki mukaan Olkiluoto 4 -hankkeeseen – Miksi?

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti keskiviikkona (26.10.) osallistua Olkiluoto 4 -hankkeen suunnittelukustannuksiin.

Helsingin kaupungin 9,7 prosentin osuudella kustannukset ovat tässä vaiheessa 29,5 miljoonaa euroa.

Myöhemmin mahdollinen osallistuminen itse investointiin veisi vielä 580 miljoonaa euroa lisää.

Voisi kuvitella, että kaupungilla olisi parempiakin tapoja käyttää rahansa.

Lue lisää

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍