Helsinki degrowth-aikaan: Vuoden 2015 talousarvion lähetekeskustelu

Leo-Stranius-kasvokuvaKaupunginvaltuuston kokouksessa 12.2.2014 käytiin vuoden 2015 talousarvioehdotuksen valmistelua koskeva lähetekeskustelu.

Keskustelun voi katsoa Helsinki-kanavalta.

Valtiovarainministeriön 19.12.2013 julkaiseman ennusteen mukaan Suomen taloustilanne näyttää synkältä. Tämän lisäksi kunnille kohdistuvista 1,1 miljardin euron valtionosuusleikkauksista yli kymmenesosa tulee Helsingin maksettavaksi.

Vihreiden ryhmäpuheenvuoron käytti kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallitusryhmän puheenjohtaja Hannu Oskala.

Ryhmäpuheenvuoroissa kokoomus vaati tiukempaa säästölinjaa talouden tasapainottamiseksi. Vihreät, Sdp ja Vasemmistoliitto taas halusivat pitää kiinni palveluista.

Synkistä talousnäkymistä varoitti myös kaupunginjohtaja Jussi Pajunen. Hänen on määrä esitellä budjetti valtuustolle maaliskuussa.

Kaupungin taloutta pyritään tasapainottamaan kahdella keinolla: tuottavuustavoitteella ja investointikatolla:

Lue lisää

Kansalaisaloite turkistarhauksen kieltämiseksi eduskunnan lähetekeskustelussa

Kansalaisaloitteen luovutus eduskunnassaKansalaisaloite turkistarhauksen kieltämiseksi tulee eduskunnan lähetekeskusteluun torstaina 25.4.2013.

Lakialoitteessa esitämme eläinsuojelulain 22 § muuttamista siten, että ”Eläinten tarhaaminen turkisten tuottamiseksi on kielletty.” Tarkemmin olemme perustelleet lakialoitetta erillisessä lakialoitteen muistiossa.

Toivottavaa on, että kansalaisaloitteemme päätyy maa- ja metsätalousvaliokunnan käsittelyn jälkeen eduskunnan äänestettäväksi vielä ennen kesää.

Olisi kansalaisaloitelain hengen vastaista, mikäli asia hautautuisi valiokuntaan, kuten Joonas Pekkanen on osuvasti kirjoittanut.

Turkistarhaus on kielletty useissa Euroopan maissa johtuen sen eettisistä ja eläinten hyvinvoinnille aiheuttamista ongelmista. Viime kuussa turkistarhauksen lopetti Slovenia, ja joulukuussa minkkien tarhauksen kielsi maailman neljänneksi suurin minkkien tuottajamaa Hollanti.

Selvää on, että turkistarhaus tullaan kieltämään myös Suomessa ennemmin tai myöhemmin.

Lue lisää

Close Bitnami banner
Bitnami