Kansalaistoiminnan luonteena on Suomessa ollut perinteisesti yhdistysmuotoisuus ja hallinnon hierarkisuus.
Suomi on yhdistysten luvattu maa ja suurin osa esimerkiksi vapaaehtoistoiminnasta tapahtuu erilaisten vakiintuneiden organisaatioiden kautta.
Samaan aikaan perinteisen kansalaistoiminnan rinnalle on tullut yhä enemmän erilaista hetkellistä ja organisoimatonta pop-up aktiivisuutta.
Sitoutuminen löystyy ja ihmiset kiinnittyvät enemmän merkityksiin ja ilmiöihin kuin organisaatioihin. Toimintaa leimaa hetkellisyys, epämuodolliset verkostot ja ihmisten itseorganisoituminen.
Perinteisten suunnittelu- ja organisointimenetelmien rinnalle on tullut näin kokeileva ja ketterä kehittäminen. Rajapinnat julkisen, yksityisen sekä kolmannen ja neljännen sektorin välillä ovat hämärtyneet. Yhteistyötä voidaan tehdä laajalla rintamalla ja yllättävillä kokoonpanoilla.
Entä mitä paljon puhuttu digitalisaatio sitten tarkoittaa kansalaistoiminnan ja järjestötoiminnan näkökulmasta?
Ohessa 11 käytännön asiaa, miten digitalisaatio muuttaa kansalaistoimintaa:
