Päivä Luonto-Liiton pääsihteerinä

Tänään oli poikkeuksellisen kiinnostava työpäivä vaikka Talvivaaran kaivossotkut varjostavatkin kaikkea tekemistä.

Ohessa päivän ohjelma tunnista tuntiin.

klo 6-8 Nousen ylös ja hoidan aamutoimet. Luen edellisen illan ja yön aikana tulleet sähköpostit. Käyn läpi Talvivaaraan liittyvää uutisointia ja valmistaudun aamun radiokeskusteluun. Lapsi herää. Leikin hänen kanssaan. Pyöräilen kotoa Pasilaan YLE:n Radiotalolle.

klo 8-9 YLE:n Radio 1:n Ykkösaamussa keskustelemassa Talvivaaran kaivosonnettomuudesta. Keskustelu on kuunneltavissa YLE Areenalta. Ohjelman jälkeen pyöräilen keskustaan Grand Casinolle.

klo 9-11 Puhumassa Neurologisten vammaisjärjestöjen koulutustilaisuudessa uljaasta kansalaistoiminnasta. Olen vasta viime vuosien aikana oppinut hahmottamaan, miten hienoa työtä sosiaalialan järjestöt Suomessa tekevät.

Samaan aikaan Luonto-Liitto ja kaksitoista ympäristö- ja kehitysyhteistyöjärjestöä vaativat Suomelta ja EU:lta edelläkävijän otteita ilmastokatastrofin estämiseksi YK:n ilmastokokouksessa Dohassa. Pelissä on paljon: ilman huomattavia päästövähennyksiä ilmastonmuutos uhkaa karata hillitsemättömäksi ja Sandy-myrskyn kaltaiset äärimmäiset sääilmiöt tulevat yleistymään.

Lue lisää

Mielipidekirjoitus: Helsingin siirryttävä uusiutuvaan energiaan

Oheinen mielipidekirjoitukseni julkaistiin tänään (16.10.) Helsingin Sanomien mielipidesivuilla.

HS MIELIPIDE
Helsingin siirryttävä uusiutuvaan energiaan
LEO STRANIUS (VIHR) HELSINKI

Helsingin Energia suunnittelee Vuosaareen uutta energialaitosta. Uusi jättivoimala polttaisi pääasiassa pellettejä ja muita biopolttoaineita. Kivihiiltä olisi polttoaineesta viidennes.

Tuleva valtuusto päättää paitsi Vuosaaren laitoksesta myös Hanasaaren ja Salmisaaren kivihiilivoimaloista.

Kun nykyisillä päästöillä maailmanlaajuinen lämpeneminen kolkuttelee kuuden asteen rajoja, on selvää, että fossiilisia polttoaineita, varsinkaan kivihiiltä tai turvetta, ei tulisi käyttää enää yhtään tonnia.

Lue lisää

Helsinki mukaan Olkiluoto 4 -hankkeeseen – Miksi?

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti keskiviikkona (26.10.) osallistua Olkiluoto 4 -hankkeen suunnittelukustannuksiin.

Helsingin kaupungin 9,7 prosentin osuudella kustannukset ovat tässä vaiheessa 29,5 miljoonaa euroa.

Myöhemmin mahdollinen osallistuminen itse investointiin veisi vielä 580 miljoonaa euroa lisää.

Voisi kuvitella, että kaupungilla olisi parempiakin tapoja käyttää rahansa.

Lue lisää

Helsingin Energia viherpesee

Helsingin Energia lähetti jälleen sähkön siirtomaksun kolmen kuukauden osalta. Kotiin lähetetyn kuoren takana lukee komeasti isoilla kirjaimilla: ”Kiitos, kun käytit ekotehokasta kaupunkienergiaa.”. Hyvä, että Helsingin Energia haluaa panostaa viestinnässään ympäristönäkökohtiin. Asiassa on kuitenkin kaksi ongelmaa. 1. En ole käyttänyt Helsingin Energian sähköä. Käytän Etelä-Savon energiasta hankittua ekoenergiamerkittyä tuulisähköä. Joudun kuitenkin maksamaan Helsingin Energialle siirtomaksuja. Ellei sitten oteta huomioon sitä, että minut on pakotettu käyttämään taloyhtiön kautta Helsingin Energian kaukolämpöä, joka … Lue lisää