Sari Aalto-Matturi: Alkoholipolitiikan muutos ei tee meistä italialaisia

Elämäntapaliiton Satu Aalto-Matturi kuvattuna työhuoneessaan.Vieraskynäblogissa valtakunnallisen Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi.

Alkoholipolitiikan muutos ei tee meistä italialaisia

Maaliskuun säästöpaketissaan hallitus kutsui suomalaisia laajasti talkoisiin talouden tasapainottamiseksi. Talkooväen juomiin säästöpaketissa ei kajottu.

On kiinnostavaa, että näin vaalien lähestyessä hallitus mieluummin leikkaa lapsilisiä kuin koskee alkoholiveroon.

Suomalaisessa alkoholikeskustelussa on karkeasti erotettavissa kolme kaistaa: huoli päihdehaitoista, huoli alkoholialojen kannattavuudesta sekä huoli yksilönvapauksista,  holhouksesta ja kukkahattuilusta.

Lue lisää

Alkoholihaittojen vähentämien: Kahdeksan ehdotusta alkoholilakiin

Suomessa käytetään liikaa alkoholia. Selvitys suomalaisten alkoholiasenteista kertoo, että yli 90 prosenttia väestöstä käyttää alkoholia. Tästä 5-10 % on suurkuluttajia.

Alkoholihaittojen välittömät kustannukset ovat 0,8-1 miljardia euroa ja välilliset noin 3,2-5,9 miljardia euroa. Vuonna 2012 alkoholiveron tuotoksi on arvioitu 1,4 miljardia euroa.

Kaikkein eniten alkoholin kulutukseen vaikuttavat saatavuus ja hinta. Tämän jälkeen tehokkain keino alkoholihaittojen vähentämiseksi on mainonnan rajoittaminen.

Juuri nyt näyttää kuitenkin siltä, että esimerkiksi alkoholimainonnan rajoittaminen on vesittymässä.

Ohessa on kahdeksan vinkkiä alkoholin haittojen rajoittamiseksi:

Lue lisää

Hyvä johtaminen – Osa 13: Hanki kuusi tuntia lisää aikaa jokaiseen päivään

Ihmisillä tuntuu olevan jatkuva kiire. Pula ajasta on huutava. Haluatko saada kuusi tuntia lisää aikaa jokaiseen päivääsi? Miltä kuulostaisi, jos sinulla olisi 42 tuntia viikossa ja 2184 tuntia vuodessa ylimääräistä aikaa? Tässä neljä vinkkiä, jolla voi saada kuusi tuntia lisää aikaa jokaiseen päivääsi: 1. Harrasta liikuntaa. Tunti liikuntaa päivässä antaa kaksi tuntia lisäenergiaa päivään. 2. Lopeta rankka juhlinta ja alkoholin liikakäyttö. Viikossa yksi kostea ja meluisa baari-ilta vie helposti neljä … Lue lisää

Juhannus – kuoleman sijaan sisältöjä ja elämyksiä!

Suomalaisten juhannusvietossa on kuollut ainakin 21 ihmistä. Lähinnä ruumiita tulee hukkumisista, tieliikenneonnettomuuksista ja väkivaltarikoksista, joissa suuressa osassa keskeistä tekijää näyttelee alkoholi. Itse en nauttinut alkoholia juhannuksena tippaakaan. Ilman viinaakin voi viettää hauskaa ja rikasta juhannusta. Tässä oma juhannusmuistioni. Vietin pidennetyn viikonlopun Sammatissa hyvien ystävien kanssa. Ohjelmaan kuului mm. uintia järvessä ja saunomista, hyviä keskusteluja ystävien kanssa, mölkyn pelaamista sekä yölaulajien linturetki, jossa saimme äänihavainnot mm. seuraavista linnuista: ruokokerttunen, taivaanvuohi, luhtahuitti, … Lue lisää

Surullisia tapauksia ensiavussa – Miksi lääkärit eivät toimi?

Odottelimme Annukan kanssa maanantai-iltana ja yönä noin neljä tuntia pääsyä lääkärin vastaanotolle Haartmanin sairaalassa Helsingissä. Odotellessa sai aika surullisen läpileikkauksen Helsinkiläisestä arki-illasta. Henkilö 1: Odottaa hermostuneena vastaanotolle pääsyä. Valittelee jollekin muulle odottamassa olevalle kovia kipujaan ja työkyvyttömyyttään. Tarjoilee särkylääkkeitä ja käy useaan otteeseen tupakalla. Henkilö 2: Humalainen päästä verta vuotava henkilö saapuu kavereiden tuomana paikalle. Henkilö selittää toistuvasti, että hänellä ei ole mitään hätää ja hän haluaa lähteä vain kotiin. … Lue lisää

Ruokavalio: Askelia tyytyväiseen elämään – Osa 18

Tyytyväinen ihminen syö hyvin eikä myrkytä kehoaan turhaan. Tässä viikon vinkin pidempiaikaiseen muutokseen omissa ruoka- ja nautintotottumuksissa. 1. Suosi eläinperäisten elintarvikkeiden sijaan kasvisruokaa. Vegaaniruokavalio on paras vaihtoehto oman terveyden, ympäristön ja eläinten hyvinvoinnin kannalta. Täysipainoisella kasvisruualla olo on kevyempi ja liikunta sujuu paremmin. 2. Vältä alkoholin ja muiden päihteiden käyttöä. Alkoholi aiheuttaa sosiaalista pahoinvointia ja väkivaltaa sekä pilaa monen terveyden. Juhlissa on mukavampaa ja keskusteluista saa enemmän irti selvinpäin. Seuraavan … Lue lisää

#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Voiko Lofooteille matkustaa Helsingistä maatapitkin ilman autoa? Tietysti voi. Tehtiin 13-vuotiaan lapsen kanssa kahdestaan autovapaa maatapitkin matka. 

Pohjoisen kaarros Jäämerelle ja Lofooteille kulki seuraavasti: Helsinki-Rovaniemi-Kilpisjärvi-Tromsa-Narvik-Svolvaer-Narvik-Luleå-Haaparanta/Tornio-Kemi-Helsinki. 

Reissun päästöt olivat yhteensä noin 213 kgCO2e, joka vastaa noin 1568 km autolla ajoa. Lentämällä paikan päälle olisi jäänyt moni hieno paikka näkemättä ja kokematta ja päästöt olisivat olleet yli tuplasti enemmän eli noin 565 kgCO2e. 

Lue matkapäiväkirja, reitti ja arviot päästöistä sekä lopuksi yhteenveto ja pohdinnat mahdollisista muista vaihtoehdoista osoitteesta www.leostranius.fi

Pahoittelut verkkosivujen pitkästä tekstistä, mutta ehkä tästä voi olla iloa ja hyötyä jollekin, joka suunnittelee vastaavaa matkaa. 

#norja #lofootit #lappi
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Kilpisjärvi ja Saanan huippu. Seuraavaksi kohti Norjaa.
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Turun linja-autoasemalla polkupyörätarvikkeiden automaatti! Milloin näitä tulisi Helsinkiin? Tai muualle?
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.
Tämä oli hieno! Kiitos @terike.haapoja
Tein torstaina omatoimisen tritathlonin täydenmatkan. Miten paljon tämä kuluttaa energiaa ja mitä söin suorituksen aikana?

Katsoin, että koko päivän aikainen energiankulutukseni oli Ouran mukaan 11 834 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 9654 kcal. Normaali minun ikäiseni ja kokoiseni henkilön lepokulutus on vuorokaudessa noin 2000 kcal. 

Eli 3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja maratonin juokseminen on sen verran pitkäkestoinen ja energiaa kuluttava suoritus, että siinä pitää pystyä ohessa jo vähän syömään ja juomaan jotain. 

Mitä sitten söin/tankkasin suorituksen aikana?

Tässä lista ja arvio kaloreista:
-banaani, 100 kcal
-nuudeleita soijarouheella, 400 kcal
-4 x vauhtikarkki, 168 kcal
-6 x ruispalaleipää, 438 kcal
-6 x margariini leivän päälle, 210 kcal
-6 x leikkele leivän päälle, 220 kcal
-pastaa soijarouheella, 600 kcal
-8 dl smoothieta, 720 kcal
-4 dl appelsiinimehua, 180 kcal
-4 x Mariannekarkki, 80 kcal
-suklaajäätelötötterö, 200 kcal
-urheilujuomaa 2,25 l, 600 kcal
-nesteyttävä elektrolyyttijuoma 3 l, 21 kcal
-vesi 2 dl, 0 kcal

Yhteensä 3937 kcal

Näiden lisäksi söin aamupalaksi ennen uintiin lähtöä omenan ja puuroa, 500 kcal. 

Kulutus suorituksen aikana Garmin 965 urheilukellon mukaan: 
-uinti 903 kcal
-pyöräily 3725 kcal
-juoksu 2750 kcal
Yhteensä: 7378 kcal

Näin ollen energiavajetta tuon vuorokauden aikana tuli yhteensä noin 3000 kcal - 7000 kcal. Seuraavina päivinä kannattaa siis syödä hyvin!

Ja oheisessa kuvassa on kaupasta ostamiani tai kaapeista varaamiani eväitä noin 10 000 kcal edestä, joita ajattelin suorituksen aikana syödä. Lopulta menin kuitenkin fiiliksen mukaan eli söin sitä mitä mieli teki.