Tavarapaljouden keskellä: Vuorokaudessa 125 eri tavaraa

Aika monet meistä kokevat ahdistusta tai stressiä tavarapaljouden keskellä. Olen itsekin haaveillut ajoittain vastaamisesta 100 tavaran haasteeseen. Monia on saattanut inspiroida myös Timo Wrightin Omakuva, jossa hän kuvasi kaikki 3500 tavaraansa.

Päätin itse kartoittaa oman tavaratarpeeni yhden satunnaisen vuorokauden (keskiviikko 21.12.) osalta. Tavoitteena oli, että voin tätä kautta pohtia omaa tavarariippuvuutta ja tavaran merkitystä omassa elämässä.

Homma toimi siten, että kirjoitin jatkuvasti käyttämäni tavarat kännykän muistilapulle / muistivihkoon. Tavaran määrittely itsessään on tietysti aika vaikeaa. Pyrin laskemaan mukaan vain ne tavarat, joita käytin kyseisen vuorokauden aikana henkilökohtaisesti.

Esimerkiksi vauvalle puettuja vaatteita, katuvaloja tai työpaikan mattoja en laskenut mukaan. Yhden tavaran rajaus on myös haastavaa. Laskin esimerkiksi tietokoneen ja polkupyörän yhdeksi tavaraksi vaikka on toki selvää, että ne muodostuvat lukemattomista muista pienemmistä komponenteista. Sen sijaan hiiren, muistitikun, laturin, polkupyörän lukon ja mittarin laskin erillisiksi tavaroiksi, koska ne olivat mielestäni selvästi erillisiä tavaroita.

Ohessa vuorokauden (21.12.) kulku tavaroiden näkökulmasta:

Herään aamulla sängystäni puhelimeni herätykseen klo 6.00 (alushousut, t-paita, sänky, petauspatja, lakana, tyyny, tyynyliina, peitto, pussilakana, päiväpeitto, puhelin, puhelimen laturi).  Yhteensä 12 tavaraa.

Teen aamutoimia, kirjoitan blogin ja valmistaudun päivään (silmälasit, vedenkeitin, teemuki, lusikka, teepussilautanen, vessapaperi, pyyhe, harja, partakone, puurolautanen, lusikka, jääkaappi, sakset, alushousut, sukat, farkut, vyö, pyöräilypaita, nenäliina, pöytälamppu, pöytä, tuoli, lyijytäytekynä, muistikirja, muovitasku, kalenteri, tehtävälista, tietokone, tietokoneen laturi, hiiri, muistitikku, wlan-modeemi). Yhteensä 32 tavaraa.

Pyöräilen Luonto-Liiton toimistolle (selkäreppu, tietokoneen pussi, hiiripussi, kaulahuivi, takki, kengät, hanskat, kypärämyssy, pyörän valo, pyörän mittari, henkari, kenkäteline, lukko, polkupyörä). Yhteensä 14 tavaraa.

Aamupäivän teen töitä toimistolla (henkari, työpöytä, työtuoli, tuoli, kauluspaita, hiirimatto, tietokoneen laturi, joulukortti, kirjekuori, postimerkki, mustekynä, teemuki, tiskirätti, käsipyyhe, Helsingin Sanomat). Yhteensä 15 tavaraa.

Puolenpäivän aikaan käymme lounaalla työkavereiden kanssa (lompakko, luottokortti, maksulaite, lautanen, haarukka, veitsi, lasi, vesikannu, lautasliina, ruokapöytä, tuoli). Yhteensä 11 tavaraa.

Iltapäivällä juhlimme Sinin läksiäisiä, käyn kokouksessa Greenpeacen toimistolla sekä hoidan muita työtehtäviä. (neuvottelupöytä, tuoli, muovitasku, papereita, henkari, tuoli, neuvottelupöytä, kaappi, pahvikansio, kopiokone, A4-paperi). Yhteensä 11 tavaraa.

Päivän päätteeksi käyn Greenpeacen pikkujouluissa (narikkalappu, lautanen, kertakäyttöhaarukka, tuoli, ruokapöytä, pöytäliina, Banderollin takaa -kirja). Yhteensä 7 tavaraa.

Illalla käyn vauvan kanssa ulkona ja juhlistamme kotona Annukan kanssa 5-vuotiskihlapäivää. (sohva, sohvatyyny, pipo, lastenvaunut, kantokoppa, haarukka, veitsi, lautanen, vesilasi, keittiön pöytä, keittiön pöytälamppu, tuoli, leikkuulauta, leipäveitsi, kasvismargariiniveitsi, lusikka, tomaattilautanen). Yhteensä 17 tavaraa.

Nukutan vauvan, teemme iltatoimet ja menemme nukkumaan noin klo 23 (rätti, keittiöpyyhe, vessan käsipyyhe, yölamppu, hammasharja, hammastahna). Yhteensä 6 tavaraa.

Vuorokauden aikana tarvitsin/käytin yhteensä 125 eri tavaraa, joista omia tavaroita oli 77 kpl ja muiden (lainatavaroita) 48 kpl. Kaikkein eniten yksittäisten tavaroiden joukosta tarvitsin tuoleja (8 kpl).

Käyttämäni 125 tavaraa voi luokitella esimerkiksi näin:
– Astiat 23 kpl
– Elektroniikka 13 kpl
– Huonekalut 24 kpl
– Hygienia 4 kpl
– Kodinkoneet 2 kpl
– Kulkuneuvo 1 kpl
– Tekstiilit 17 kpl
– Toimistotarvikkeet 10 kpl
– Vaatteet 14 kpl
– Muut 17 kpl

Ohessa vielä lista kaikista 125 tavarasta, joita vuorokauden aikana oman kirjanpitoni mukaan käytin.

Tavara Omistussuhde Luokitus
sänky Oma Huonekalu
petauspatja Oma Huonekalu
lakana Oma Tekstiili
tyyny Oma Tekstiili
tyynyliina Oma Tekstiili
peitto Oma Tekstiili
pussilakana Oma Tekstiili
päiväpeitto Oma Tekstiili
puhelin Luonto-Liitto Elektroniikka
puhelimen laturi Luonto-Liitto Elektroniikka
alushousut Oma Vaatteet
t-paita Oma Vaatteet
silmälasit Oma Muut
pöytälamppu Oma Huonekalu
pöytä Oma Huonekalu
tuoli Oma Huonekalu
vedenkeitin Oma Kodinkoneet
teemuki Oma Astiat
lusikka Oma Astiat
teepussilautanen Oma Astiat
lyijytäytekynä Oma Toimistotarvikkeet
muistikirja Oma Toimistotarvikkeet
muovitasku Luonto-Liitto Toimistotarvikkeet
kalenteri Luonto-Liitto Toimistotarvikkeet
tehtävälista Luonto-Liitto Toimistotarvikkeet
tietokone Luonto-Liitto Elektroniikka
tietokoneen laturi Luonto-Liitto Elektroniikka
hiiri Luonto-Liitto Elektroniikka
muistitikku Luonto-Liitto Elektroniikka
wlan-modeemi Oma Elektroniikka
vessapaperi Oma Hygienia
pyyhe Oma Tekstiili
harja Oma Hygienia
partakone Oma Elektroniikka
alushousut Oma Vaatteet
sukat Oma Vaatteet
farkut Oma Vaatteet
vyö Oma Vaatteet
pyöräilypaita Oma Vaatteet
nenäliina Oma Tekstiili
puurolautanen Oma Astiat
lusikka Oma Astiat
jääkaappi Oma Kodinkoneet
sakset Oma Astiat
selkäreppu Oma Tekstiili
tietokoneen pussi Luonto-Liitto Tekstiili
hiiripussi Luonto-Liitto Tekstiili
kaulahuivi Oma Vaatteet
takki Oma Vaatteet
kengät Oma Vaatteet
hanskat Oma Vaatteet
kypärämyssy Oma Vaatteet
pyörän valo Oma Elektroniikka
pyörän mittari Oma Elektroniikka
henkari Oma Muut
kenkäteline Oma Huonekalu
lukko Oma Muut
polkupyörä Oma Kulkuneuvo
henkari Luonto-Liitto Muut
työpöytä Luonto-Liitto Huonekalu
työtuoli Luonto-Liitto Huonekalu
tuoli Luonto-Liitto Huonekalu
kauluspaita Oma Vaatteet
hiirimatto Luonto-Liitto Muut
tietokoneen laturi Luonto-Liitto Elektroniikka
joulukortti Oma Muut
kirjekuori Oma Muut
postimerkki Oma Muut
mustekynä Luonto-Liitto Toimistotarvikkeet
teemuki Luonto-Liitto Astiat
tiskirätti Luonto-Liitto Tekstiili
käsipyyhe Luonto-Liitto Tekstiili
Helsingin Sanomat Luonto-Liitto Muut
lompakko Oma Muut
luottokortti Oma Muut
maksulaite Tamarin Elektroniikka
lautanen Tamarin Astiat
haarukka Tamarin Astiat
veitsi Tamarin Astiat
lasi Tamarin Astiat
vesikannu Tamarin Astiat
lautasliina Tamarin Muut
ruokapöytä Tamarin Huonekalu
tuoli Tamarin Huonekalu
neuvottelupöytä Luonto-Liitto Huonekalu
tuoli Luonto-Liitto Huonekalu
muovitasku Luonto-Liitto Toimistotarvikkeet
papereita Luonto-Liitto Toimistotarvikkeet
henkari Greenpeace Muut
tuoli Greenpeace Huonekalu
neuvottelupöytä Greenpeace Huonekalu
kaappi Luonto-Liitto Huonekalu
pahvikansio Luonto-Liitto Toimistotarvikkeet
kopiokone Luonto-Liitto Elektroniikka
A4-paperi Luonto-Liitto Toimistotarvikkeet
narikkalappu DarksideClub Muut
lautanen DarksideClub Astiat
kertakäyttöhaarukka DarksideClub Astiat
tuoli DarksideClub Huonekalu
ruokapöytä DarksideClub Huonekalu
pöytäliina DarksideClub Tekstiili
Banderollin takaa -kirja Oma Muut
sohva Oma Huonekalu
sohvatyyny Oma Huonekalu
pipo Oma Vaatteet
lastenvaunut Oma Muut
kantokoppa Oma Muut
haarukka Oma Astiat
veitsi Oma Astiat
lautanen Oma Astiat
lasi Oma Astiat
keittiön pöytä Oma Huonekalu
keittiön pöytälamppu Oma Huonekalu
tuoli Oma Huonekalu
leikkuulauta Oma Astiat
leipäveitsi Oma Astiat
kasvismargariiniveitsi Oma Astiat
lusikka Oma Astiat
tomaattilautanen Oma Astiat
rätti Oma Tekstiili
keittiöpyyhe Oma Tekstiili
vessan käsipyyhe Oma Tekstiili
yölamppu Oma Huonekalu
hammasharja Oma Hygienia
hammastahna Oma Hygienia

3 kommenttia artikkeliin ”Tavarapaljouden keskellä: Vuorokaudessa 125 eri tavaraa”

  1. Mielenkiintoinen aihe, vaikka käsittelytapasi on kuivahko 🙂

    Kannattaa tutustua myös Outi Liusvaaran “21 syytä esineen hallussapitoon” -listaan, joka on Tilastokeskuksen julkaisemassa teoksessa Matka ympäristöyhteiskuntaan -teoksessa! Lista pohjautuu hänen kotiarkeologia-aiheiseen taiteelliseen lopputyöhönsä, jossa hän kävi läpi ja luokitteli kaikki yksiönsä 6128 esinettä.

    Mäntän kuvataideviikoilla männä vuosina oli myös kiintoisa installaatio, joka koostui yhden perheen vuoden roskista. (Vuonna 1999, Marja Kanervo ja Timo Humaloja. Teoksen nimi oli ”Pakattu purettu”.)

    Myös ainakin Harri Larjosto on Things-teoksessaan tuonut esille, miten omistamamme ja haalimamme esineet alkavat pikkuhiljaa vaikuttaa käytökseemme.

    Muistathan mainita, että joku blogiasi kommentoiva antoi vinkit, jos käytät näitä johonkin esitykseen tulonhankitsemistarkoituksessa 🙂

    Vastaa

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami