Kuusi askelta ympäristövastuulliseen toimintaan

Usein ihmiset kuvittelevat, että käyttäytymistä voisi muuttaa vain lisäämällä tietoa. Tieto on yksi tekijä, ei kuitenkaan ainoa edellytys käyttäytymisen muutokselle. Lukemattomissa eri tutkimuksissa on osoitettu, että esimerkiksi tieto luonnosta ei vielä yksin johda toiminnan muuttumiseen. Tärkeimpiä ympäristövastuulliseen johtavia tekijöitä voisivat olla esimerkiksi seuraavat kuusi asiaa: 1. Ympäristöherkkyys ja luontosuhde 2. Syvällinen tieto ympäristöstä 3. Henkilökohtainen sijoitus tai hyöty ympäristövastuullisesta toiminnasta 4. Tieto ja taito toimia itse ympäristön puolesta 5. Oletus … Lue lisää

Miten hankit kolmessa kuukaudessa erinomaisen lihaskunnon?

Reilu kolme kuukautta sitten vietin vuodenvaihteen Vierumäen urheiluopistolla. Ohjelmaan kuului tuolloin mm. kuntotestin tekeminen. Suosittelen lämpimästi kaikille! Testin mukaan olin erinomaisessa kunnossa. Hapenottokykyni oli 62 ml/kg/min tai 3,8 l/min. Myös lihaskunto oli hyvä (21 vatsalihasta, 29 punnerrusta ja 31 jalkakyykkyä 30 sekunnissa), mutta liikkuvuudessa (erityisesti kyljet ja lonkat) oli parannettavaa. Ennen kuntotestiä olin tehnyt kotona noin 1-2 kertaa viikossa yksinkertaista lihaskunto-ohjelmaa. Tähän kuului noin 3 x 30 vatsalihasliikettä, 3 x … Lue lisää

Rikas torstai ja perjantai

Torstain (8.4.) teemana olivat Eurooppalainen kansalaisaloite, ilmasto- ja energiapoliittinen tulevaisuusselonteko, kansalaisyhteiskuntatutkimus, degrowth sekä kestävä tuotanto ja kulutus. Pyöräilyä päivän mittaan kertyi tavallinen 13,5 km. Kokousten ja tapaamisten välissä hoidin päivän aikana tulleita satoja sähköposteja sekä joitakin Luonto-Liiton henkilöstöasioita. Tältä näytti torstai 8.4.2010: – Aamulla blogikirjoitus pelletistä ja lihaskuntoharjoittelua – Europa-lehden lyhyt puhelinhaastattelu Eurooppalaisesta kansalaisaloitteesta. – Tapaaminen Oras Tynkkysen sekä ympäristöjärjestöjen ilmasto- ja energiaasiantuntijoiden kanssa ilmasto- ja energiapoliittisesta tulevaisuusselonteosta Luonto-Liitossa – … Lue lisää

Puupelletti kehiin

Olin keskiviikkona (7.4.) Pellettienergiayhdistyksen kevätseminaarissa Tampereen UKK-instituutissa puhumassa pellettienergiasta ja ilmastopolitiikasta. Hallituksen ilmasto- ja energiastrategian mukaan pellettienergian tavoitteeksi (sisältäen peltobioenergian) on asetettu 3 TWh vuoteen 2020 mennessä. Pellettienergiayhdistyksen ja pellettialan mukaan potentiaali olisi kuitenkin 7 TWh. Tämä tarkottaisi noin 1,5 miljoonan tonnin vuosittaista pellettituotantoa. Puun ja muun bioenergian käytön lisäämisen kannalla on 70 prosenttiä suomalaisista (HS 23.3.2010). Pellettienergian käyttöä voisi lisätä erityisesti suorasähkölämmitteisissä omakotitaloissa (tulisijat ja takat) sekä vesikiertoisessa omakotitalolämmityksessä … Lue lisää

Kaivoslaki eduskunnassa

Olin maanantaina (6.4.) eduskunnan ympäristövaliokunnassa kuultavana hallituksen esityksestä kaivoslaiksi. Lisäkseni paikalla oli lähinnä kaivosteollisuuden edustajia. Luonto-Liiton Kaivoslaista jättämä lausunto on luettavissa täällä. Viesti teollisuuden suunnalta oli selvä. Lappi haluaa laskea oman tulevaisuutensa kaivosteollisuuden varaan. Malminetsintäkorvaukset heikentävät kilpailukykyä. Kaivoslupien käsittelyajat ovat kohtuuttoman pitkiä ja esimerkiksi Lemmenjoen koneellisen kullankaivuun siirtymäaika on liian lyhyt. Malminetsintä pitäisi olla mahdollista joidenkin mukaan myös Natura-alueilla ja siirtymäaikaa uuteen lakiin siirtymiseksi tulisi saada nyt esitettyä pidemmäksi. Uudessa … Lue lisää

Hyvien tapojen omaksuminen: Askelia tyytyväiseen elämään – Osa 12

Ihmisen on mahdollista (ei aina) muuttaa huonot tapansa hyviksi, jos vain haluaa. Ihmisen tyytyväisyyttä lisää merkittävästi tunne siitä, että voi hallita omaa elämäänsä. Muutos voi onnistua esimerkikisi seuraavalla tavalla, joka tuntuu mielestäni kokeilemisen arvoiselta. 1. Listaa asiat, joita eniten elämässäsi haluat (esim. terveys). 2. Listaa huonot tapasi, joista haluat eroon (esim. liika syöminen, lihansyöminen). 3. Listaa vaikutukset, joita huonot tapasi aiheuttavat (esim. sairastelu, ylipaino, väsymys, ympäristön kuormitus, eläinten hyväksikäyttö). 4. … Lue lisää

Lomailua ilman matkustamista

Pääsiäisen ajan päätimme viettää viikonlopun kotona lomaillen. Käytännössä tämä tarkoitti relailua ilman matkustelua tavoitteena oppia viettämään aikaa myös kotona pistämällä nettiyhteys kiinni. Lomapäivien ohjelmaan kuului mm. seuraavien kirjojen lukemista: – Rosa Meriläinen: Valtio – Antti Heikkilä: Ravinto ja terveys – Markku Heikkilä: Kiotosta Kööpenhaminaan – EU, Suomi ja ilmastonmuutos – Serge Latouche: Farewell to Growth – Wordwatch-instituutti: Maailman tila 2010 – Mikko-Pekka Heikkinen: Nuorgamin alkon tuho ja muutama erätarina Lisäksi … Lue lisää

Suomen ympäristöblogien ykkönen!

Kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa -blogini valittiin tänään (31.3.) yllättäen Suomen ympäristöblogien ykköseksi. ”Suomalaisten ympäristöblogien ykkössijalle noussut Leo Stranius kirjoittaa blogissaan ilmastonmuutoksesta ja ympäristöpolitiikasta. Blogissa keskustellaan yhteiskunnasta, politiikasta ja elämästä ympäristönäkökulmasta käsin. Stranius toimii muun muassa tutkijana ja Luonto-Liiton pääsihteerinä. Stranius kirjoittaa myös toiseen top-ympäristöblogiin: Suomen luonnonsuojeluliiton ilmastoblogiin.” -kirjoittaa medianäkyvyyden kansainvälinen asiantuntija Cision tiedotteessaan. Top 10 -ympäristöblogit maaliskuussa 2010 Suomessa 1. Kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa https://leo.hardihood.fi/ 2. Harhaluuloja ilmastonmuutoksesta http://tuukkasimonen.blogspot.com/ 3. Gaia http://planeetta.wordpress.com/ … Lue lisää

Työhyvinvointia ja ilmastodieetit – ilman lisäydinvoimaa

Pääsiäisen alusviikko on selvästi vähän rauhallisempi kuin normaalit kevätviikot. Onneksi! Maanantaina valmistelin eduskunnan ympäristövaliokunnalle Luonto-Liiton lausuntoa kaivoslaista (Ymv-Kaivoslaki-Luonto-Liitto-06042010). Olen menossa valiokuntaan kuultavaksi heti pääsiäisen jälkeen. Ilmastodieetit-ohjelma jatkui. Tällä kertaa teemana oli ”Ruokailun jäljet. Sami Garam kokkaa tähteistä herkkuja. Kelpaako ilmastopöperö koiralle? Muusikko Jukka Pojan maakellarihanke etenee. Biojätelaitoksen tuoksu huumaa.” Ohjelma on katsottavissa täältä: Ilmastodieetit 2/5. Toimistolla kävimme läpi myös työhyvinvointikyselyn tuloksia. Oli helpottava huomata, että mitään vakavia ongelmia ei ole, … Lue lisää

Positiivisuus: Askelia tyytyväiseen elämään – Osa 11

Elämä on tyytyväisempää, jos kykenee suhtautumaan asioihin lähtökohtaisesti positiivisesti. Aina se ei ole helppoa tai edes mahdollista. Tässä kuitenkin 11 vinkkiä positiiviseen ja sitä kautta tyytyväiseen elämään. 1. Usko omiin mahdollisuuksiisi – älä vähättele niitä. 2. Tule tietoiseksi siitä, mitä itsestäsi ajattelet. 3. Korvaa negatiiviset ajatuksen positiivisilla ajatuksilla. 4. Ole tyytyväinen siihen, mitä sinulla on – älä keskity siihen, mitä sinulta puuttuu. 5. Ole kiitollinen päivittäin ympärillä olevista ihmisistä. 6. … Lue lisää

Monet ajattelevat, että täydenmatkan triathlon eli 3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja 42,2 km juoksu on rankka suoritus. Se ei ole kuitenkaan niin rankka kuin systemaattinen harjoittelu, joka vaaditaan sellaiseen kuntoon pääsemiseksi, että tuo on ylipäätään mahdollista. 

Itselle kestävä hyvinvointi rakentuu yksittäisten suoritusten, kilpailujen tai tulosten sijaan pitkäjänteisestä tekemisestä. Jos jaksaa harjoitella vuosia ja vahvistaa peruskuntoa, ei yksi ”suoritus” ole siinä kokonaisuudessa enää lopulta kovin merkittävä. 

Mikä sitten on rankkaa eli miltä tämmöisen tavallisen triathlon-kuntoilijan ”vaativa” liikunta-arki oikeastaan näyttää? 

Tällä viikolla kävin tekemässä kolme uintitreeniä, kaksi juoksutreeniä sekä kaksi kuntosaliharjoitusta. Tein myös joka aamu hiukan venyttelyä ja 7 minute workout -treenin sekä arkipyöräilin keskimäärin 18 km joka päivä (yhteensä 128 km). Lisäksi tein 1,5 tunnin kuntokartoituksen, jossa tehtiin maksimipyörätesti, kehonkoostumismittaus ja lihaskuntokartoitus. Yhden uintitreenin yhteydessä tein myös uintitestin. 

Yhteensä liikuntaa tuli viikon aikana noin 18 tuntia. Ajallisesti tästä noin puolet oli treeniä ja puolet arkiliikuntaa. Normaalisti viikkoon olisi kuulunut myös 1-2 pyörätreeniä, mutta nyt ne jäi väliin kun pidin treeneistä yhden ”lepopäivän” ennen maksimipyörätestiä.
Syksyllä luvassa muutamia kirjastovierailuja. Ensimmäinen niistä Kallion kirjastossa Helsingissä. Lämpimästi tervetuloa kuulemaan ti 20.10. klo 17-18 miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi! 

1,5 astetta parempi arki - miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi

Tietokirjailija ja toimitusjohtaja Leo Stranius kertoo kirjatapahtumassa kirjastaan ”1,5 astetta parempi arki – miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi” (Gummerus 2025). 

Miksi päästöjen ja kulutuksen vähentäminen auttaa meitä valitsemaan viisaammin ja voimaan paremmin? 

Miksi tiivis asuminen, kohtuullinen kuluttaminen, kasvispainotteinen ruokavalio ja muut ilmastoystävälliset valinnat eivät merkitse raskasta tai kurjaa elämää, vaan tekevät hyvää meille itsellemme?

Tervetuloa kuuntelemaan aiheista lisää!
Viiankiaapa 💚🌍

Välillä näyttää siltä, että yhä useampi on ymmärtänyt luonnon ja sen monimuotoisuuden merkityksen koko elämän perustana. Sitten välillä vaikuttaa siltä, että tästä ymmärryksestä ei seuraa konkreettista toimintaa ja johtopäätöksiä. 

Yhtenä esimerkkinä tästä skitsofreenisesta toiminnasta on Viiankiaapa. Sodankylässä on noin 10 000 vuotta vanha suo, joka toimii monien uhanalaisten lajien elinympäristönä. Luontoarvoiltaan arvokas suo on suojeltu Natura-ohjelmassa ja soidensuojelualueena. 

Joidenkin mielestä olisi kuitenkin fiksumpaa riskeerata tuo suo ja rakentaa sinne kaivos. Asetelma kääntyy helposti siihen, onko tärkeämpää suojella luontoarvoja vai kaivosyhtiön liiketoimintaa. Itselle valinta on aika selvä. 10 000 vuoden aikana muodostuneet yleiset luontoarvot ovat tärkeämpiä kuin yhden yrityksen taloudellinen voitto ja yksittäinen hanke. Ylisukupolvisten suojeluarvojen yli ei tule kävellä silloin, kun yhdelle yhtiölle iskee mineraalikiima. 

Erityisen ongelmalliseksi tilanteen tekee, että tämä ei ole ainoa tapaus. Jonossa on monia muitakin yrityksiä, jotka hamuavat arvokkaiden ja suojeltujen luontokohteiden luonnonvaroja. On irvokasta, että ympäristöjärjestöjen pitää puolustaa jo useaan kertaan suojeltuja kohteita. 

Mielenosoitus Viiankiaavan puolesta keräsi Helsinkiin noin 3500 mielenosoittajaa. Mielenosoituksen aluksi Greenpeacen Touko Sipiläinen muistutti myös laajemmasta ulottuvuudesta. Suomessa on mineraaleja, joita halutaan ja tarvitaan, täällä on uusiutuvaa energiaa ja viileä ilmasto. Tämä on houkutteleva ympäristö esimerkiksi datakeskuksille. Juuri siksi on tärkeää näyttää, että täällä kunnioitetaan myös luontoarvoja.
Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus? 

Huimaa! Tämä taitaa olla ensimmäinen haastattelu ja julkinen ulostulo mun 50-vuotissynttäreistä eli elämän tarkoitus -projektista.

Viisi syytä elää – ympäristövaikuttaja Leo Stranius on kysynyt elämän tarkoitusta jo noin 90 ihmiseltä

”Tässäkö tämä nyt oli?” Leo Stranius mietti täyttäessään viisikymmentä. Hän päätti kysyä itselleen tärkeiltä ihmisiltä heidän suurimmista unelmistaan ja siitä, mitä he haluaisivat vielä elämässään tehdä.
Kolme tuntia tanssia Kaapelitehtaalla! Niin energisoivaa ja voimaannuttavaa. 

Kiitos @orkidea ja @faithlessofficial sekä kaikki Tanssijat!
Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa). 

Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille? 

Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa! 

Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Seuraa minua Instagramissa