Viikko ohjelma 18/2014 (27.4.-3.5.2015)

Leo Straniius ja pyöräTällä viikolla on useampi vapaapäivä pitkään aikaan.

Ohjelmassa Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) kuvioiden lisäksi mm. Helsingin tuoreen ympäristöjohtajan tapaaminen, infotilaisuus yleiskaavasta ja eduskuntavaalikampanjan päätöstilaisuus.

Aurinkoista alkanutta viikkoa!

Alla viikko-ohjelmani viikon 18/2015 (27.4.-3.5.2015) osalta.

Lue lisää

Suomi ympäristöinvestointien ja uusiutuvan energian ykkösmaaksi

Rakkaudesta luontoon - Leo StraniusViikonloppu vierähti Pieksämäelle Suomen luonnonsuojeluliiton liittohallituksen ja valtuuston kevätkokouksessa.

Lauantaina Luonnonsuojeluliiiton hallitus hyväksyi järjestön uudet ilmasto- ja energialinjaukset. Näillä ja monilla muilla teemoilla lähestymme puolueita myös hallitusohjelmaneuvotteluita silmällä pitäen.

Sunnuntaina viimeisteltiin samaa teemaa koskeva julkilausuma: Suomi ympäristöinvestointien ja uusiutuvan energian ykkösmaaksi.

Suomen luonnonsuojeluliiton liittovaltuusto onnittelee Suomen Keskustaa vaalivoitosta ja kaikkia valittuja kansanedustajia. Liitto toivoo, että seuraava hallitus käynnistäisi rohkeiden uudistusten sarjan, jolla nykyisestä kertakäyttökulttuurista ja fossiilitaloudesta siirrytään luonnonvarojen kierrätykseen ja energiansäästöön perustuvaan kohtuutalouteen.

Kokouksessa keskusteltiin myös mahdollisesta luonnonsuojelu- ja ympäristöpolitiikan muutoksesta, joka voi vaatia menettely- ja vaikuttamistapojen tarkistamista liiton toiminnassa.

Lue lisää

Hallitusohjelmaan viisi painopistettä

SäätytaloEduskuntavaalit on käyty. Seuraavaksi huomio kiinnittyy hallitusneuvotteluihin.

Vaalivoittaja keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on ilmoittanut, että tavoitteena on tiivis ”strateginen hallitusohjelma”, jossa olisi esimerkiksi viisi painopistettä.

Juha Sipilällä on nyt varmasti kiire, joten helpotan hänen työtään. Tässä ehdotuksia viideksi painopistealueeksi tulevaan hallitusohjelmaan.

1. Suomi kuntoon energiaremontilla. Puhtaan energiapolitiikan seurauksena saavutamme päästötavoitteet ja synnytämme Suomeen kymmeniätuhansia uusia työpaikkoja. Investoimme energiatehokkuuteen, uusiutuvaan energiaan ja kestäviin hankkeisiin kuten raideliikenteeseen ja pyöräilyyn. Saamme energiaomavaraisuudella 8,5 miljardia euroa lisää kotimaiseen talouteen.

Lue lisää

Viikko ohjelma 17/2014 (20.-26.4.2015)

Rakkaudesta luontoon - Leo StraniusEduskuntavaalit ovat ohi. Ohessa vielä viisi ajatusta eduskuntavaaleista.

Vaikka oma tulos ei riittänyt läpimenoon, tuntuu hyvältä, että Vihreät otti reilun vaalivoiton niin Helsingissä kuin koko maassa. Tuntuu uskomattomalta, että noin 320 henkilöä halusi olla tavalla tai toisella auttamassa omaa vaalikampanjaa. Kiitos!

Työ paremman maailman puolesta jatkuu nyt Suomen luonnonsuojeluliitossa sekä Helsingin kaupunginvaltuustossa ja ympäristölautakunnassa. Varmasti myös kaikilla muilla mahdollisilla foorumeilla, joissa olen mukana.

Tänään olin jo töissä Suomen luonnonsuojeluliitossa ja tällä viikolla on myös kaupunginvaltuuston kokous. Sama avoimuus jatkuu vaaleista riippumatta. Ohessa siis alkaneen viikon viikko-ohjelma.

Lue lisää

Viisi ajatusta eduskuntavaaleista

Leo Stranius eduskuntavaalikampanja 2015Eduskuntavaalikampanja on nyt tehty ja Suomeen on saatu uusi eduskunta.

Lämmin kiitos kaikille, jotka ovat antaneet ainokaisen äänensä minulle ja auttaneet kampanjassa!

Sain 1915 ääntä, mutta ylsin vasta 12. Sijalle Vihreiden listalla. Läpi pääsy olisi vaatinut yli tuplasti lisää ääniä. Vihreiden vaalitulos antaa kuitenkin aiheen suureen riemuun, vaikka tuleva hallituspohja saattaa muodostua vihreiden arvojen kannalta ongelmalliseksi.

Ohessa viisi ajatusta vaaleista.

Lue lisää

Tehdään yhdessä puhdas tulevaisuus

Leo Stranius -esitekansiVaalikampanja on omalta osaltani nyt tehty. Tätä kirjoittaessa vaalitulos ei ole vielä selvillä.

Haluan kiittää lämpimästi kaikkia, jotka ovat jo antaneet tai tulevat antamaan ainokaisen äänensä minulle, tai jotka ovat edes harkinneet sitä. Kiitos luottamuksestanne!

Haluan myös kiittää kaikkia niitä lukemattomia ihmisiä, jotka ovat auttaneet viimeisten kuukausien aikana.

Yksin voi lopulta tehdä kovin vähän. Kiitos myös kadulla ja netissä annetuista hymyistä, peukuista, kannustuksista ja halauksista. Ilman niitä en olisi jaksanut.

Pyrin omilla valinnoillani mahdollisimman ekologiseen elämäntapaan. Tärkein ympäristöteko on kuitenkin yhteiskunnallinen vaikuttaminen.

Lue lisää

8+3 syytä äänestää Leo Stranius eduskuntaan

Leo Stranius -esitekansiSunnuntaina valitaan uusi eduskunta. Minulla on etuoikeus olla yksi ehdokas Helsingin Vihreiden listalta numerolla 83.

Omassa elämässäni pyrin olemaan itse se muutos, jonka toivon tapahtuvan maailmassa laajemmin. Yhteiskunnan tulee varmistaa ihmisten hyvinvointi ekologisissa rajoissa siten, että edistämme kaikessa politiikassa onnellisuutta, kohtuullisuutta ja ekologisuutta.

Toivottavasti voin olla luottamuksen arvoinen. Ohessa on vielä 8+3 syytä äänestää minua.

Minulle tärkeimpiä poliittisia teemoja ovat:

Lue lisää

Professorit suosittelevat

Eduskuntavaalikampanjan yhteydessä olen saanut korvaamatonta apua lukemattomilta ihmisiltä. Monet ovat olleet valmiita myös puhumaan puolestani.

Olen saanut suositukset muun muassa neljältä korkean profiilin professorilta. Lisää suosituksia voi lukea täältä.

Ilkka Hanski

Ilkka Hanski, professori, ekologi
“Ympäristökysymykset ovat keskeinen osa politiikkaa nyt ja tulevaisuudessa. Eduskuntaan tarvitaan ihmisiä, joilla on asiantuntemusta, näkemystä ja kyky tulla toimeen kaikkien muiden kanssa. Leo Stranius on tällainen ihminen.”

Lue lisää

Video: Aktiivisempaa ilmastopolitiikkaa – Kivihiilikasat pois Helsingistä

Hiilivapaa HelsinkiValtiohallinnon ilmastoviestinnän teettämän kyselyn mukaan (Ilmastobarometri 2015) valtaosa suomalaisista pitää ilmastonmuutosta vakavana uhkana sekä vaatii päättäjiltä ja yrityksiltä nykyistä aktiivisempaa toimintaa.

Tuskin kukaan haluaa kivihiilikasoja Helsinkiin. Sen sijaan me haluamme puhtaampia energialähteitä, uusiutuvaa energiaa ja energiatehokkuutta.

Energiakysymykset ratkaistaan poliittisella päätöksenteolla. Itse aion olla sellainen päätöksentekijä, joka luo meille puhtaampaa tulevaisuutta.

Lue lisää

Äänestä ympäristön ystävää: Suosituksia eri vaalipiireistä

Nyt jos koskaanVihreillä on ympäri Suomea listat täynnä aivan loistavia ehdokkaita. Nyt jos koskaan on mahdollisuus suureen vaalivoittoon.

Koska tämän blogin lukijoista kaikki eivät voi äänestää Helsingissä, ohessa vihreitä suosituksia muista vaalipiireistä.

Olen pahoillani, että toinen toistaan hienompia ehdokkaita jää tämän listan ulkopuolelle. Ilmastoystävällisiä ehdokkaita voi käydä katsomassa myös Oras Tynkkysen blogista.

Ehdokasvalinnassa suosittelen katsomaan myös esimerkiksi Greenpeacen ehdokkaista tekemän energialuokituksen, Suomen luonnonsuojeluliiton vaalitavoitteet allekirjoittaneet ehdokkaat, Energiaremonttia tukevat ehdokkaat sekä Animalian ja Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton Eläinsuojelulaki 2015 –sitoumuksen allekirjoittaneet.

Ohessa eri vaalipiireistä vihreitä suosituksia eduskuntaan!

Lue lisää

Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Huh. Olen tehnyt seitsemän minuutin lihaskuntotreenin nyt joka ikinen aamu yhteensä 1050 kertaa peräkkäin. 

Tammikuun alussa vuonna 2020 aloitin tekemään seitsemän minuutin lihaskuntotreeniä joka aamu. Tätä aiemmin olin tehnyt jumpan tyypillisesti muutaman kerran viikossa. 

Ehdin tuolloin tehdä lihaskuntotreenin joka aamu yhteensä 1022 päivää putkeen kunnes 19.10.2022 olin kuumeessa (38,5) ja jumppa jäi tekemättä. 

Tämän jälkeen olen taas jatkanut treenin tekemistä automaattisesti ja säännöllisesti. Vasta nyt havahduin miettimään ja laskemaan kuinka monta päivää on kertynyt sitten lokakuun 2022. Huomasin, että päivittäinen putki onkin jo venynyt uuteen ennätykseen. 

Treeniä on tehty kodin lisäksi mm yöjunan hytissä, hotellihuoneissa, ystävien ja sukulaisten luona sekä mökkien pihoilla ja laitureilla. Pääsääntöisesti treeni on tehty kotona olohuoneessa, kuten tänään. Myös niinä päivinä kun olen juossut puolimaratonin, maratonin tai suorittanut täydenmatkan triathlonin tai meditoinut muuten koko päivän. Välillä energisenä ja välillä vähän väsyneenä. 

Yhdistävä tekijä on se, että treeni on tehty aina joka aamu ja olen siitä erittäin tyytyväinen. Sillä saan aina pienen aktivoinnin, lisäbuustin ja energiaa päivään. Onni on myös se, että matkalle ei ole sattunut vakavia sairastumisia tai loukkaantumisia. Muutenhan tämä ei olisi ollut mahdollista. 

Vuosien myötä tästä treenistä on tullut automaattinen tapa. Sellainen rutiini, jossa aika työskentelee puolestasi eikä sinua vastaan. Tarvitsisi nähdä erityistä vaivaa, jotta osaisin enää jättää treenin tekemättä. Pienellä investoinnilla voi tehdä ajan kanssa suuria asioita.
#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.
Se oli kaukainen haave. Täysmatkan triathlonin (3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja 42,2 km juoksu) eli ironman suorittaminen tuntui täysin tavoittamattomalta. 

Olin kyllä käynyt toisinaan uimassa muutaman kilometrin, pyöräillyt pitkiä matkoja ja juossut maratoneja sekä tehnyt yhden puolimatkan, mutta ironman eli kaikki nuo peräkkäin tuntui utooppiselta ja täysin saavuttamattomalta. 

Sitten löysin syksyllä 2022 Helsinki Triathlon seuran ja hurahdin harjoitteluun. Huomasin, että nautin harjoittelusta suunnattomasti, mutta kilpailu tai tapahtumat eivät voisi vähempää kiinnostaa. Viime kesänä vastoin omia odotuksia tein ensimmäisen töysmatkani (omatoimisesti) juuri alle 50-vuotiaana. 

Tavoitteiden saavuttaminen luo helposti uusia tavoitteita. Odotushorisontti uhkaa karata kauemmaksi. 

Päässäni syntyi ajatus, että olisi kiva olla tehtynä ironman alle viiskymppisejä ja sen lisäksi myös yli viisikymppisenä. Viimeisen vuoden ajan olen harjoitellut vähän kevyemmin, mutta riittävästi ja peruskunto on aika hyvä vuosien harjoittelun myötä. Eilen kesäloman ensimmäisenä päivänä olin taas viime vuoden tapaan uimassa, pyöräillemässä ja juoksemassa. 

Ja se oli siinä! Toinen Käpylä-ironman tehtynä, nyt yli viisikymppisenä. Vaikka harjoittelu itsessään on parasta niin kyllähän tästäkin tulee hyvä olo! Tästä on hyvä aloittaa loma. Hyvää kesää kaikille! 

Mutta mitä seuraavaksi?

Iso kiitos valmentaja @kirsipaivaniemi ja @helsinkitriathlon kun mahdollistatte unelmien tekemisen todeksi ja kiitos kaikille kanssatreenaajille sekä kovasti tsemppiä tuleviin harjoituksiin ja koitoksiin. Nähdää taas treeneissä!

#triathlon #helsinkitriathlon #käpylä
Hyvää kesäpäivänseisausta! Vähän oli kylmät vedet uida, mutta maisemat oli kesäillassa upeita!
Tänään Malmin lentokentällä 80 km pyöräily! 

Tasaista eikä liikennettä vaikka pinta vähän epätasainen. Melkein tekisi mieli alkaa puolustaa tässä vaiheessa kenttää rakentamiselta. Tämähän on loistava treeniympäristö!

#pyöräily #triathlon
Hienoa pyöräkaistaa Laajasalontiellä!
Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Seuraa minua Instagramissa