Fennovoima johtaisi polkuriippuvuuteen

Leo Stranius ja energiakäänneUsein ydinvoimaa perustellaan sillä, että ydinvoima ja uusiutuvat energialähteet täydentävät toisiaan Suomen energiajärjestelmässä. Ydinvoiman puolestapuhujat sanovat, että tarvitsemme kaikkia fossiilisia polttoaineita vähäpäästöisempiä energiamuotoja.

Ydinvoiman puolesta on puhunut esimerkiksi Teknologiateollisuuden Martti Kätkä (HS mielipide 14.11.). Teknologiateollisuuden hallituksen johdossa taas on sellaisia yhtiöitä kuin Nokia, Microsoft, Oras ja Outotec.

On vaikea uskoa, että nämä yhtiöt olisivat Teknologiateollisuuden Kätkän takana. Varsinkin kun Kätkä kirjoittaa mielipidekirjoituksessaan myös Kemihaaran monitoimialtaan ja Kollajan altaan puolesta. Siis koskiensuojelulain purkamisesta.

Olisiko kuitenkin syytä toteuttaa esimerkiksi Fennovoiman ydinvoimahanke? Mielestäni ei. Perustelen tässä näkemystäni kolmella seikalla.

Lue lisää

Turpeen tai ydinvoiman sijaan puhtaan energian kotimarkkinat

Leo Stranius EnergiakäänneOheinen mielipidekirjoitus, jonka kirjoitin yhdessä Luonto-Liiton Tea Tawastin kanssa, julkaistiin lauantaina 18.10.2014 Turun Sanomissa.

Suomen pitäisi turvautua energiapolitiikassaan oikeasti uusiutuvaan energiaan, joka ei tuhoa kallisarvoista luontoa tai jätä tulevien sukupolvien vastuulle kohtuutonta taakkaa.”

.

* * *

Turpeen tai ydinvoiman sijaan puhtaan energian kotimarkkinat

Pääministeri Alexander Stubb (kok) antoi ilmoituksen Suomen energiapolitiikasta (HS 7.10.). Hallituksen esitystä turpeen verotuksen alentamista ja metsähakkeen syöttötariffin parantamista perusteltiin sillä, että ne pärjäisivät paremmin kilpailussa kivihiilen rinnalla ja parantaisivat energiaomavaraisuutta.

Turpeen käyttöä voi perustella energiaomavaraisuuden näkökulmasta. Tämä on kuitenkin kuin pissaisi talvella housuihin. Se lämmittää vain hetken. Turpeen uusiutumisaika on noin 2 000–3 000 vuotta. Kivihiiltäkin pahempien kasvihuonekaasupäästöjen lisäksi turve aiheuttaa merkittäviä muita ympäristöongelmia.

Lue lisää

Kotimainen energiaratkaisu

Maanantaina 6.10.2014 julkaistiin Vihreiden vaihtoehto Fennovoimalle sekä itsenäisen professoriryhmän raportti Hyvän energiapolitiikan perusteet. Tiistaina 7.10. eduskunta keskusteli myös pääministerin ilmoituksesta koskien energiapolitiikan kokonaisuutta. Professoriryhmä haluaa kiinnittää erityistä huomiota energiaratkaisujen talous- ja työllisyysvaikutuksiin. Näistä tulisi johtaa energiapolitiikan arvioinnin kriteerit, jotka ovat (1) Suomelle ominaisten resurssien hyödyntäminen, (2) saatavuus ja varmuus, (3) päästöt ja (4) energiakustannukset. Vaikka Suomessa on hyvät energiavarat, käytämme vuosittain 8,5 miljardia euroa ulkomaisen energian tuontiin. Käytännössä siis noin … Lue lisää

Saksan energiakäänteen monet kasvot: Uusiutuvia kovalla hinnalla

Leo Stranius EnergiakäänneOlin alkuviikosta Helsingin Energian johtokunnan matkalla Berliinissä. Tutustuimme paikallisiin energiaratkaisuihin ja erityisesti Saksan energiakäänteeseen (energiewende).

Energiakäänteen tavoitteena on luopua ydinvoimasta ja vähentää energiankäyttöä sekä lisätä uusiutuvien energialähteiden käyttöä ja vähentää kasvihuonekaasupäästöjä.

Energiakäänteestä kuulimme niin yksittäisten yritysten, Suomen lähetystön kuin paikallisen energiateollisuuden etujärjestön näkökulmia.

Projektia on verrattu suuruusluokaltaan Saksan sodanjälkeiseen jälleenrakentamiseen ja jälleenyhdistymiseen.

Kustannukset ovatkin huikeat. Vuonna 2012 Energiewende maksoi saksalaisille noin 20 miljardia euroa – käytännössä siis 15 euroa kuukaudessa kotitaloutta kohden. 2030-luvun loppuun mennessä kumulatiivisten kokonaiskustannusten arvioidaan nousevan biljoonaan euroon (1000 miljardia) vuosikustannusten ollessa noin 50 miljardia euroa.

Energiakäänteen myötä tuulivoiman ja aurinkoenergian osuus on kasvanut räjähdysmäisesti. Vuonna 2000 uusiutuvien osuus sähköntuotannosta oli 7 prosenttia, vuonna 2012 jo 23 prosenttia. Tämä johtuu pääosin siitä, että energiayhtiöt ovat pakotettu ostamaan kaikki pientuotanto takuuhintaan.

Energiakäänne, kuten kaikki suuret muutokset, ovat tuoneet esille myös muutoksen varjopuolia. Nämä pitää ottaa huomioon, kun vastaavia toimia suunnitellaan Suomessa.

Ohessa kuusi kriittistä havaintoa:

Lue lisää

Ryhmäaloite Helsingin irrottautumiseksi Fennovoimasta

Leo-Stranius-kasvokuvaTeimme tänään kaupunginvaltuustossa vihreän ryhmäaloitteen Helsingin irrottautumiseksi Fennovoimasta. 

Esitämme, että Helsinki ryhtyy toimiin irrottautuakseen osittain omistamansa Vantaan energian omistusosuudesta Fennovoiman ja Rosatomin ydinvoimahankkeesta.

Ryhmäaloite Helsingin irrottautumiseksi Fennovoimasta

Fennovoiman ydinvoimaprojektiin osallistuminen ei ole Helsingin, sen asukkaiden ja veronmaksajien, eikä Helsingin 40-prosenttisesti omistaman Vantaan energian edun mukaista.

Lue lisää

Luonto-Liitto: Ydinvoima ei edelleenkään Cleantechiä – Vapaavuoren esitys viimeinen naula ydinvoimahankkeiden arkkuun

LL-logoOhessa Luonto-Liiton tiedote (15.9.2014) koskien ydinvoimalupia.

Luonto-Liitto: Ydinvoima ei edelleenkään Cleantechiä – Vapaavuoren esitys viimeinen naula ydinvoimahankkeiden arkkuun

Luonto-Liitto on tyytyväinen ministeri Vapaavuoren esitykseen, jossa TVO:n Olkiluoto 4 –hanke ei saanut jatkoaikaa ja Fennovoimalle asetettiin sellaiset kriteerit, että sen hanke tuskin toteutuu.

”On vaikea kuvitella, että Fennonvoiman hankkeella olisi enää mitään mahdollisuuksia toteutua hallituksen mahdollisesta esityksestä ja eduskunnan päätöksestä huolimatta. Auki on omistajien ja rahoituksen lisäksi myös rakennusaikataulu ja jätteen loppusijoitus.”, kommentoi Luonto-Liiton toiminnanjohtaja Leo Stranius.

Lue lisää

10 teesiä Saksan energiakäänteestä

EnergiakäänneOsallistuin 21.8.2014  Helsingin Energian johtokunnan varapuheenjohtajana yhtiön ympäristöpäivään.

Päivän kiinnostavimman puheenvuoron käytti tällä hetkellä Ulkoministeriössä työskentelevä Petri Hakkarainen.

Hän on tehnyt pari vuotta sitten Potsdamin IASS-tutkimuslaitoksen tutkijana Saksan energiakäänteestä Kalevi Sorsa säätiölle kiinnostavan selvityksen.

Ympäristöpäivässä Hakkarainen kiteytti Saksan energiakäänteen 10 teesiin:

Lue lisää

Luonto-Liitto: Olkiluoto 4 ei ole tärkeä hanke Suomelle

Olkiluoto 4 ei ole tärkeäUseat elinkeinoelämän sekä palkansaajien järjestöt vetosivat eilen (12.8.2014) Olkiluoto 4 -hankkeen jatkoajan puolesta.

Sopisivatkohan näin hienot perustelut myös Luonto-Liitolle?

Katsotaanpa!

Ohessa Luonto-Liiton Facebook-sivulla julkaistu kuva ja teksti.

OLKILUOTO 4 EI OLE TÄRKEÄ HANKE SUOMELLE

Lue lisää

Minihallitusneuvottelut: Ympäristön kannalta hyvää ja huonoa

Minihallitusneuvotttelut loppuinfo kuva valtioneuvostoTällä viikolla käytiin viiden hallituspuolueen väliset minihallitusneuvottelut kokoomuksen tuoreen puheenjohtaja Alexander Stubbin johdolla.

Neuvottelutulos löytyy täältä.

Neuvottelutuloksessa on ympäristön kannalta paljon hyvää. Vähähiilisen yhteiskunnan rakentaminen jatkuu, uusiutuvien energialähteiden käyttöä lisätään ja luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen pysäytetään. Lisäksi joukkoliikennettä edistetään. Pisara-rata, länsimetron jatko ja Tampereen pikaratikkahanke etenevät.

Edelleen Suomi edistää kunnianhimoista ja oikeudenmukaista kansainvälistä ilmastosopimusta, jolla ilmaston lämpeneminen rajoitetaan alle kahteen asteeseen.

Valitettavasti paljon jäi huonoakin. Windfall-veroa ei oteta käyttöön, turpeen kilpailukykyä halutaan varmistella ja Suomi sitoutuu EU:n 2030 energia- ja ilmastopaketin osalta täysin riittämättömään 40 prosentin päästövähennystavoitteeseen vain tietyin ehdoin.

Lisäksi hallitusohjelman kirjaus ”Hallitus ei myönnä periaatelupia uusille ydinvoimaloille.” pysyy voimassa. Käytännössä tämän pitäisi kai tarkoittaa Fennovoiman ja TVO:n hankkeiden kaatumista.

Ohessa ympäristön kannalta hyvät ja huonot kirjaukset.

Lue lisää

Kestävän kehityksen toimikunta: Tasa-arvoinen energiakäänne?

Leo Stranius - kestävän kehityksen toimikuntaKestävän kehityksen toimikunnalle jaettiin tiistaina 22.4.2014 kokouksessa kiinnostava keskustelupaperi Saksan energiakäänteen sosiaalisista vaikutuksista.

Raportin on kirjoittanut DIALOG BASIS –tutkijaverkoston projektipäällikkö Mikko Rissanen.

Energiakäänteellä (Energiewende) tarkoitetaan Saksan pyrkimystä rakentaa yhteiskuntansa uusiutuvan energian varaan.

Saksan tavoitteena on luopua ydinvoimasta vuoteen 2022 mennessä ja nostaa uusiutuvien energialähteiden osuus sähköntuotannossa 80 prosenttiin vuoteen 2050 mennessä.

Toistaiseksi energiakäänne on ollut merkittävä.

Vuodesta 2000 uusiutuvan energiatuotannon osuus on kasvanut Saksassa seitsemästä prosentista 24 prosenttiin. Ydinvoiman osuus on vuosina 2000-2013 laskenut 30 prosentista 15 prosenttiin ja kivihiilen osuus 25 prosentista 20 prosenttiin. Samaan aikaan uusiutuva energiatuotanto työllistää Saksassa yli 370 000 ihmistä.

Lue lisää

Close Bitnami banner
Bitnami