Vaalikampanja on tehty: Kiitos ja kumarrus!

Eduskuntavaalityö on nyt omalta osaltani tehty, ja on aika kiittää kaikkia niitä lukuisia ihmisiä, joiden tuesta, avusta ja kyvyistä olen kampanjakuukausien aikana saanut nauttia.

Haluan myös kiittää lämpimästi kaikkia, jotka ovat jo antaneet ainokaisen äänensä minulle, tai jotka ovat edes harkinneet sitä. Kiitos luottamuksestanne!

Eduskuntavaalien tulos ei ole vielä selvillä tätä kirjoittaessani, ja vaikka tulos jännittää, olo on rauhallinen ja tyytyväinen. Tulos ei ole minun vallassani.

Omalla kohdallani pääasia on, että on tehty hyvä kampanja, pidetty keskustelussa yllä tärkeitä teemoja ja kohdattu ihmisiä. Vaaleja tulee ja menee, mutta ihmiset pysyvät, ja myös monet ekologiset, sosiaaliset ja eläinten hyvinvointiin liittyvät haasteet vaativat huomiota yhä uudelleen ja uudelleen.

Lue lisää

Leo Stranius poliittisena vaikuttajana: Suosittelijat kertovat

Eduskuntavaalikampanjoinnin loppusuora on alkanut. Tänään olemme tukiryhmän kanssa vielä eri puolilla kaupunkia tapaamassa ihmisiä ja jakamassa esitteitä.

Tähän mennessä olen käyttänyt eduskuntavaalikampanjaani aikaa 471,5 tuntia ja 14 489,22 euroa rahaa (ks. vaalibudjettini). Kadulla olen ollut 102 tuntia ja jakanut siellä 16 450 esitettä. Erityisesti ihmisiä on puhuttanut ydinvoima, maahanmuutto ja seksuaalivähemmistöt. Tämän lisäksi olen ollut useissa tilaisuuksissa ja antanut lukuisia haastatteluita.

Tukiryhmässäni on mukana 161 huippuhienoa ihmistä, jotka ovat aikaa ja vaivaa säästelemättä osallistuneet lukuisin tavoin onnellisen, kohtuullisen ja ekologisen yhteiskunnan edistämiseen.

Miksi ihmeessä minua kannattaa sunnuntaina 17.4. äänestää? Lyhyestä esittelystäni ja CV:stä voi katsoa lisää. Myös taustani ja ympäristöhavahtumiseni saattaa kiinnostaa joitakin. Tiivistetysti näkemyksistäni politiikan lähes sataan eri aihealueeseen olen kirjoittanut tänne: Politiikka ABC-Ö.

Millainen olen poliittisena vaikuttajana? Siihen kysymykseen voivat suosittelijani vastata:

Lue lisää

Millainen on vihreä mies: Ympäristöhavahtumiseni juuret

Kirjoitukseni omasta taustastani keräsi paljon palautetta ja sai monet kysymään, miten minusta sitten tuli ympäristötietoinen kansalainen tai ympäristöaktivisti.

Omalla kohdallani ympäristöhavahtuminen on tapahtunut hitaasti ja myöhäisemmällä iällä.

Matkan varrella minua ovat inspiroineet lukuisat muut ympäristö- ja kansalaisaktivistit, jotka ovat pistäneet itsensä likoon paremman maailman puolesta sekä Pentti Linkolan, Leena Vilkan ja monen muun kirjoitukset.

Ohessa ympäristöhavahtumiseni kymmenen tärkeintä askelta:

Lue lisää

Nyt on aika toimia: 11 vinkkiä eduskuntavaalikampanjan loppurutistukseen

Vaalipäivään on aikaa nyt tasan viikko. Eduskuntavaalien ennakkoäänestys jatkuu ensi viikon tiistaihin 12.4. asti.

Itse olen tehnyt tähän mennessä vaalityötä yhteensä 400 tuntia, pistänyt omaa rahaa likoon 10 000 euroa ja jakanut kadulla esitteitä 12 000 kpl. Tämän lisäksi 160 ihmistä tukiryhmässä on auttanut minua todella merkittävästi kampanjan aikana.

Nyt on viimeinen mahdollisuus auttaa. Tässä 11 helppoa ja nopeaa vinkkiä siihen:

Lue lisää

Vesa Peipinen: Kansalaisaktivismia asuntopolitiikkaan!

Vieraskynäblogissa Vesa Peipinen – katso myös kuvat!

Kaupunkiasumisen suosio on kasvussa. Asuinympäristön merkitys ja ekologiset arvot asuinpaikan valinnassa ovat korostuneet. Ihmiset arvostavat lähipalveluita, virikkeellistä ja viihtyisää lähiympäristöä, julkista liikennettä ja esimerkiksi kulttuuripalvelujen saavutettavuutta.

Kysymys on kaupunkilaiselämän uudesta arvostuksesta ja siitä että asutus ei hajaudu ympäristöä ja luonnonvaroja tuhlaavasti.

Lue lisää

Johanna Kajosaari: Ecoeasy – helpompia ekotekoja

Vieraskynäblogissa Johanna Kajosaari

Yhä useampaa tuntuu kiinnostavan kulutusvalintojensa vastuullisuus ainakin jollain tasolla.

Maailmalla tiedostaviin kuluttajiin viitataan termillä LOHAS, Lifestyle of Health and Sustainability. Suomessakin jopa kolmasosa eli yli miljoona yli 15-vuotiasta lukeutuu näihin LOHAS-kuluttajiin, joiden kulutuspäätöksiin vaikuttava kestävän kehityksen periaatteet ja terveyttä edistävät elämäntavat.

Lue lisää

Eduskuntavaalit: Mitä voit vielä tehdä?

Eduskuntavaaleihin on aikaa reilu kolme viikkoa. Nyt panostetaan erityisesti esitteiden jakamiseen kaduilla ja rappukäytävissä. Kävin itse kokeilemassa tänään (24.3.) ensimmäistä kertaa katujakelua keskustassa, Hakaniemessä ja Sörnäisissä. Noin 500 esitettä meni aika helposti! Tässä vielä kuusi vinkkiä mitä voit tehdä ennen vaaleja: 1. Tykkää Facebook-sivustani ja kutsu mukaan kavereita sekä seuraa minua Twitterissä. 2. Lahjoita kampanjalle rahaa 3. Tule mukaan jakamaan esitteitä kanssani kaduille tai auta jakamaan esitteitä rappukäytävissä. 4. Liity … Lue lisää

Vapaaehtoistoiminnan teemavuosi – montako tuntia tilität?

Tänä vuonna vietetään vapaaehtoistoiminnan teemavuotta.

Allianssin koordinoimassa kampanjassa suojelijana toimii presidentti Tarja Halonen.

Kampanjan ”maskotti” Munamies lupaa tilittää vapaapalokunnalle 42 tuntia ja kysyy montako tuntia sinä tilität?

Otan haasteen vastaan ja vastaan kysymykseen:

Vuoden 2011 aikana olen toistaiseksi tehnyt (22.3. mennessä) 476 tuntia vapaaehtoistoimintaa. Käytännössä siis 5,8 tuntia vuoden jokaisena päivänä eli suunnilleen saman verran joka viikko kuin munamies lupaa tehdä koko vuoden aikana.

Lisäksi lupaan tilittää vapaaehtoistoimintaa loppuvuoden aikana vielä 1500 tuntia.

Lue lisää

Viikkopäiväkirja 11 (14.-20.3.2011)

Maanantai: Aamulla pidimme lyhyen palaverin eduskuntavaalikampanjapäällikkö Peggyn kanssa ja sovin esitteen painosta sekä kirjoittelin koulutuspolitiikasta. Muuten jäin aamupäiväksi kotiin parantelemaan flunssaa ja lukemaan sähköposteja. Iltapäivällä pyöräilin Luonto-Liiton toimistolle vetämään viikkopalaveria, jonka jälkeen istuin Ympäristöareenan hallituksen kokouksessa. Välissä annoin haastattelun Aamulehdelle ydinvoimapolitiikasta Suomessa.  Päivän päätteeksi pidimme vielä Luonto-Liiton puheenjohtajiston puhelinpalaverin sekä valmistelin tulevan viikon hallituksen ja valtuuston kokousta. Tiistai: Osallistuin aamulla Keskustan tiedotus- ja aamiaistilaisuuteen aiheena ”Keskusta edustaa suomalaista kuluttajaa ja … Lue lisää

Euroopan suurin turkisten tuottajamaa Puola kieltää turkistarhauksen

Päätöksen myötä Euroopassa harjoitetaan turkistarhausta enää vain Suomessa ja Kreikassa sekä pienimuotoisesti muutamassa muussa maassa

https://animalia.fi/2025/12/02/euroopan-suurin-turkisten-tuottajamaa-puola-kieltaa-turkistarhauksen/
Kuinka pitkään tätä voidaan pitää hyväksyttävänä toimintana? Kuinka pitkään ajattelit vielä itse syödä broileria? 

Suomessa lähes neljä miljoonaa broileria hylätään teurastamoissa vuosittain, eli ne eivät päädy ihmisravinnoksi. Syitä hylkäykseen ovat muun muassa erilaiset ihotulehdukset, kuten paiseet, sekä murtumat.

Kaikkiaan Ruokaviraston tilastojen mukaan viime vuoden aikana teurastamoille tuotiin lähes 82 miljoonaa broileria ja niiden emoa.

https://animalia.fi/2025/11/19/miljoonat-broilerit-ovat-niin-sairaita-etta-ne-eivat-kelpaa-ruuaksi/
Haluatko olla rikas? Ei kannata hankkia autoa. 

Jos oletetaan, että olisin hankkinut uuden 48 000 euroa (uuden auton keskimääräinen hankintahinta Suomessa) maksavan auton 10 vuoden välein (yhteensä 3 uutta autoa) ja käyttänyt autoiluun vuosittain 6000 euroa, tarkoittaisi se 30 vuoden aikana yhteensä 354 000 euron menoja. Tuolla summalla saa vaikka ihan mukavan asunnon hyvien liikenneyhteyksien päästä. Vaihtoehtoisesti jos auton ja sen käytön sijaan sijoittaisin vastaavan summan kuukausittain 30 vuoden ajan noin kolmen prosentin vuosittaisella tuotto-odotuksella, minulla olisi varallisuutta 570 000 euroa. Auton hankinnnan ja autottomuuden erotus on omassa arjessani tarkoittanut siis noin 924 000 euroa parempaa lopputulosta. 

Toinen tapa tarkastella autoilua on ajankäyttö. Sitä vartenhan auto usein hankintaan, että pääsisi paikasta toiseen mahdollisimman kätevästi/nopeasti ja säästäisi aikaa. Jos ajatellaan, että kuukausipalkkani olisi ollut 30 vuoden aikana keskimäärin 4000 euroa kuukaudessa, niin minun pitäisi tehdä 30 vuoden aikana töitä 88,5 kuukautta tienatakseni rahat autoiluun. Käytännössä 30 vuoden ajan noin 25 % kaikesta työajastani olisi mennyt autoilun kustannuksiin. Kun ei tuhlaa rahojaan autoiluun, voisi saman elintason saavuttaa siis esimerkiksi tekemällä 75-prosenttista työaikaa ja viettää melkein neljäsosan päivistä läheisten kanssa, opiskella uusia tutkintoja tai tehden jotain muuta merkityksellistä, esimerkiksi vapaaehtoistyötä. Eikä tuossa ole tietenkään vielä sitä aikaa mukana, jonka istuu autossa. Jos lisäksi lasketaan, että istuisin autossa keskimäärin tunnin vuorokaudessa, kertyy siitä 30 vuoden aikana melkein 11 000 tuntia (456 vuorokautta), jonka olisi voinut pyöräillä tai kävellä ja näin pitää huolta omasta terveydestään. 

Autosta vapautuvalla ajalla tai rahasummalla ehtii tehdä aika monta vuotta merkityksellisiä asioita ilman painetta taloudellisesta toimeentulosta. Tuolla summalla voi hankkia myös esimerkiksi asunnon sellaisesta paikasta, joka mahdollistaa riippumattomuuden autokeskeisestä elämästä. 

Puhumattakaan niistä ilmasto- ja ympäristöhyödyistä sekä terveyshyödyistä, joita autosta vapaa elämä on minulle tarkoittanut.
Tänään tietokirjavierailu. Vuorossa Ruukki ja Siikajoen lukio. Yritän vakuuttaa lukiolaiset siitä, että 1,5 asteen mukainen ekologinen arki mahdollistaa kaiken sen mielekkään ja mukavan tekemisen, jota ihmiset tyypillisesti tavoittelevat, kun aika ei mene turhan rahan tienaamiseen ja sen tuhlaamiseen vaan omaan hyvinvointiin.

Matkalla kuuntelen Olli Kopakkalan kirjaa Voimaa ja kestävyyttä laiskalle ihmiselle, joka muistuttaa hyvin siitä, että liikunta on yleensä paras lääke kaikkeen. Kuinka paljon itse olisit valmis maksamaan lääkkeestä, joka parantaa eloonjäämisen todennäköisyyttä 50 % seuraavan 10 vuoden aikana? Liikunta ja sen tuoma hyvä olo ja kasvavat voimavarat eivät välttämättä maksa paljon tai vaadi merkittävää luonnonvarojen kulutusta. Hyvä kunto kuitenkin tukee ja mahdollistaa merkityksellistä tekemistä. 

Kerro ihmeessä jos haluat minut puhumaan kirjoistani ja ekologisesta arjesta paikkakuntasi kirjastoon tai koululle. Tulen mielelläni!
HS Teema 5/2025:
”Eniten tehtävää on poliittisessa näyssä ja kyvykkyydessä. Kun luovumme fossiiliriippuvuudesta, saamme paljon paremman maailman.”
Mikä taho on mielestäsi tänä vuonna esimerkillisellä toiminnallaan edistänyt eläinten hyvinvointia ja oikeuksia? Animaliassa jaetaan Pro Animalia palkinto joka vuosi vuoden eläinmyönteisimmälle teolle. Nyt olisi hyvä hetki tehdä ehdotuksia palkinnon saajaksi!

Täällä edellisten vuosien palkitut
https://animalia.fi/pro-ja-anti-animalia/
Oma koti kullan kallis – katu vielä kalliimpi. Elämä ilman kotia vie ihmiseltä paljon. Se voi viedä turvallisuuden tunteen, terveyden, ihmissuhteet ja lopulta uskon tulevaan. Ilman kotia liian moni jää yksin ja putoaa yhteiskunnan ulkopuolelle.

Vuonna 2024 asunnottomien määrä lähti kasvuun pitkään jatkuneen positiivisen kehityksen jälkeen. Viime vuonna yksineläviä asunnottomia oli 3 806, pitkäaikaisasunnottomia 1 010 ja asunnottomia perheitä 110. Myös naisten ja nuorten asunnottomuus lisääntyi.

Minäkin olin aikoinaan koditon ja siksi asia koskettaa. Siirtyminen autettavasta auttajaksi tai auttajasta autettavaksi on joskus pienestä kiinni. Asunnottomien olemassaolo ei ole vain järjestyshäiriö. Älä katso ohi. Siksi toivon että käyt lahjoittamassa Sininauhasäätiön Katu ei ole koti -kampanjaan rahaa. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä olemme enemmän. 

https://oma.sininauhasaatio.fi/fundraisers/leo-stranius

#katueiolekoti @sininauhasaatio #omakotikullankallis❤️
Tiedätkö mikä on Suomen yleisin lintu - ja silti yhteiskunnassamme niin näkymätön? Suomessa teurastetaan noin 82 miljoonaa kipeäksi jalostettua tuntevaa ja kokevaa broileria vuosittain.

Suuri osa suomalaisista pitää broileria enemmän ruokana kuin eläimenä. Eettisyys on suomalaisille tärkeää, mutta se ei näy käytännön valinnoissa, paljastaa Animalian tuore Broileribarometri. 

Lähes kaksi kolmesta (65 prosenttia) suomalaisesta pitää broilerinlihaa tärkeänä osana ruokakulttuuriamme. Silti neljä kymmenestä (43 prosenttia) on sitä mieltä, että broilerin jalostus aiheuttaa eläimille kärsimystä ja siihen pitäisi puuttua.  

Kun suomalaiset tekevät broilerinlihan ostopäätöksiä, kotimaisuus nousee ylivoimaisesti tärkeimmäksi tekijäksi. Neljä kymmenestä (40 prosenttia) pitää sitä ratkaisevana syynä broilerinlihan valintaan. Todellisuudessa broilerinlihan tuotantoketju alkaa ulkomailta.

“Broilerinliha on kaikkea muuta kuin kotimaista. Lähes jokaisen Suomessa kasvatettavan broilerin isovanhemmat ovat kuoriutuneet Skotlannissa ja emot Ruotsissa. Suomeen ne saapuvat untuvikoina Ruotsista”, Animalian Tiina Ollila kertoo. 

Vuosittain 82 miljoonaa kuollutta lintua. Pystymme kyllä paremaan kun vaihtoehtoja on tarjolla vaikka kuinka paljon. 

https://animalia.fi/2025/10/06/broileribarometri-suomalaiset-syovat-broileria-vailla-tunnontuskia/
Hyvää Lihatonta lokakuuta! 

#lihatonlokakuu
Porsaiden kirurginen kastraatio aiheuttaa porsaille useita päiviä kestävää kipua. Hallitus haluaa nyt poistaa kiellon uudesta eläinlaista eläinteollisuuden vaatimuksesta. 

Karjuporsaat kastroidaan, jotta lihaan ei muodostuisi niin kutsuttua karjun hajua, jonka osa kokee epämiellyttävänä. 

Animalia luovutti tänään maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Ritva Elomaalle vetoomuksen, jossa vaaditaan kiellon säilyttämistä eläinlaissa. Vetoomuksen oli allekirjoittanut 23 441 henkilöä. 

”Tällä hetkellä eläinteollisuus sanelee sen, mitä lakiin kirjoitetaan eläinten hyvinvoinnista. Tätä ei voi hyväksyä. Eläinten hyvinvointilain ei tule palvella eläinteollisuuden voitontavoittelua”, Animalian toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs sanoo.
Laskin kesällä triathlon-harrastuksen päästöt! Kirjoitukseni aiheesta julkaistiin nyt myös Helsinki Triathlon -seuran sivuilla. Jee!

Tässä viisi asiaa, mihin triathlonharrastajan ja aika monen muunkin liikuntaa aktiivisesti harrastavan kannattaa ilmastonäkökulmasta kiinnittää huomiota: 

1. Osallistu kisamatkoihin tai treenileireille vain hyvin harkiten, jos lainkaan.

2. Suosi lähialueiden kilpailuja/tapahtumia, kuten HelTri Cupia. Turkuun pääsee junalla ja Tallinnaan lautalla.

3. Tankkaa energiaa ja ravintoa kasvispohjaisesti (kasvispohjainen ruokavalio).

4. Pyöräile harjoituksiin ja harjoituspaikoille tai käytä joukkoliikennettä tai kimppakyytejä.

5. Hanki käytettyjä varusteita ja käytä olemassa olevat varusteet loppuun.

Entä ne päästöt? Itselläni ne ovat noin 716 kgCO2e vuodessa, kun olen pyrkinyt tekemään kaikki mahdolliset ilmastoystävälliset valinnat. Tyypillisen täysmatkan triathlonia harrastavan päästöt saattavat kuitenkin olla lähes kymmenkertaiset eli oman arvioni mukaan 6647 kgCO2e vuodessa. Paljon voi siis omilla valinnoilla vaikuttaa triathlonin-päästöihin.

Seuraavaksi tavoitteenani on laskea lapseni cheerleading-harrastuksen päästöt. 

Koko kirjoitus ja laskelmat täällä: 
https://heltri.fi/triathlonharrastuksen-hiilijalanjalki/

@helsinkitriathlon #triathlon #hiilijalanjälki
Seuraa minua Instagramissa