Leo Stranius poliittisena vaikuttajana: Suosittelijat kertovat

Eduskuntavaalikampanjoinnin loppusuora on alkanut. Tänään olemme tukiryhmän kanssa vielä eri puolilla kaupunkia tapaamassa ihmisiä ja jakamassa esitteitä.

Tähän mennessä olen käyttänyt eduskuntavaalikampanjaani aikaa 471,5 tuntia ja 14 489,22 euroa rahaa (ks. vaalibudjettini). Kadulla olen ollut 102 tuntia ja jakanut siellä 16 450 esitettä. Erityisesti ihmisiä on puhuttanut ydinvoima, maahanmuutto ja seksuaalivähemmistöt. Tämän lisäksi olen ollut useissa tilaisuuksissa ja antanut lukuisia haastatteluita.

Tukiryhmässäni on mukana 161 huippuhienoa ihmistä, jotka ovat aikaa ja vaivaa säästelemättä osallistuneet lukuisin tavoin onnellisen, kohtuullisen ja ekologisen yhteiskunnan edistämiseen.

Miksi ihmeessä minua kannattaa sunnuntaina 17.4. äänestää? Lyhyestä esittelystäni ja CV:stä voi katsoa lisää. Myös taustani ja ympäristöhavahtumiseni saattaa kiinnostaa joitakin. Tiivistetysti näkemyksistäni politiikan lähes sataan eri aihealueeseen olen kirjoittanut tänne: Politiikka ABC-Ö.

Millainen olen poliittisena vaikuttajana? Siihen kysymykseen voivat suosittelijani vastata:

Heidi Hautala, Euroopan parlamentin jäsen, ihmisoikeusalivaliokunnan puheenjohtaja
”Jos oikeasti aiotaan ratkaista yhteiskuntien ekologinen kriisi, en tiedä tehtävään Leoa parempaa. Olemme tehneet monenlaista yhteistyötä, ja aina ilahdun hänen toteuttamiskelpoisista ideoistaan.”

.
.

Ilkka Hanski, professori, ekologi
”Ympäristökysymykset ovat keskeinen osa politiikkaa nyt ja tulevaisuudessa. Eduskuntaan tarvitaan ihmisiä, joilla on asiantuntemusta ja näkemystä, ja kyky tulla toimeen kaikkien muiden kanssa. Leo Stranius on tällainen ihminen.”

.
.

Oras Tynkkynen, kansanedustaja, ilmastopoliittinen asiantuntija
”Leo Stranius on aikaansaavin ja myönteisin tuntemani ihminen – ja tunnen sentään aika paljon ihmisiä. Leon omistautumisella, näkemyksillä ja tarmolla pystyy tekemään eduskunnassa pieniä ihmeitä.”

.
.

Risto Isomäki, Kirjailija
Leo Stranius todella tietää mistä puhuu, ja hän myös elää niin kuin opettaa. Olisi hyvä, jos eduskunnassa olisi enemmän hänen kaltaisiaan ihmisiä. Valtaosa nykyisistä poliitikoistamme on kovin huonosti perillä maailman tulevaisuuden kannalta tärkeistä asioista ja sanojen ja tekojen välilläkin on usein aikamoinen kuilu.”

.
.

Sirpa Pietikäinen, Euroopan parlamentin jäsen, entinen ympäristöministeri
”Leo Stranius on ehdoton Suomen kärkijoukon ympäristöosaaja. Hän on samaan aikaan sekä peräänantamaton että hyvä neuvottelija. Verkostoituja, joka vie asioita eteenpäin.”

.
.

Sanna Pellicioni, kuvittaja, lastenkirjantekijä
”Leo on pihapiirimme maailmaa muuttava voima. Leosta huokuu aktiivisuus, osaaminen ja elämänviisaus. Hän tuo esille todellisia vaihtoehtoja ja uusia näkökulmia asioihin. Leon positiivinen energia, innostuvuus ja samalla rauhallisuus vie asioita vääjäämättä eteenpäin. ”

.
.

Aleksis Pillai
”Tutustuttiin puhelinmyyjinä 90-luvun alussa Helsingissä. Lexa poltti silloin askin tupakkaa päivässä, tiesi kaiken lätkän SM-sarjasta ja keräili USA:n sinkkuykkösiä. Hänen tarmonsa ja perusteellisuutensa oli häkellyttävää katseltavaa. Kiinnostuksen kohteet ovat sittemmin vaihtuneet, mutta sama vimma on säilynyt ja tämä siis kaikella hyvällä.”

Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍
Meillä on töissä lyhennetty työviikko joka tarkoittaa sitä, että perjantaisin tehdään vain neljän tunnin työpäivää. Tämä on tuonut viikkoon ja varsinkin viikonloppuun huimasti tilaa tehdä myös kaikkea muuta. Ohessa mun perjantaipäivä!
Viikonloppu on hyvä aloittaa liikunnalla! Tänään aamulla 15 min venyttely + lihaskuntotreeni. Kevyt/palauttava pyöräily Lauttasaareen ja siellä tunnin juoksutreeni klo 7-8 + pyöräily takaisin Käpylään. Illalla vielä 1,5 tunnin kuntopiiri ja 1,5 tunnin uintitreeni. Päivän aikana liikuntaa yhteensä 5 h 47 min. Kyllähän tämä treenaaminen alkaa käymään jo työstä. Nyt lepoa.
Hyvää alkanutta kevättä ja maaliskuuta! Helmikuussa kokeilin jättää joka ilta puhelimen yöksi keittiöön eli en ottanut laitetta lainkaan makuuhuoneeseen. 

Oliko tällä vaikutusta puhelimen käyttöön? Kyllä oli ja aika paljon! 

Tammikuuhun verrattuna puhelimella vietetty kokonaisaika väheni helmikuussa yhteensä 27,5 tuntia eli noin 20 prosenttia. Toki osaltaan tähän vaikutti sekin, että helmikuussa olin viikon lomalla, jolloin puhelinta tuli käytetty vähemmän, kun ei ollut työasioita hoidettavana. 

Viihteen, uutisten ja sosiaalisen median osuus on kuitenkin varmasti se mitä monet haluaisivat illalla ja aamulla vähentää. Sen osuus tippui tammikuun 63,5 tunnista 33,5 tuntiin (-30 tuntia). Tästä sosiaalisen median käyttö puhelimella tippui 36,5 tunnista 26,5 tuntiin (-10 tuntia) ja viihteen/uutisten osuus 27 tunnista 7 tuntiin (-20 tuntia). 

Helmikuussa oli tietysti vähemmän päiviä kuin tammikussa, mutta laskennassa/tarkastelussa on tammi- ja helmikuun osalta molemmissa mukana vertailukelpoisuuden parantamiseksi neljä kalenteriviikkoa eli 28 päivää.

Miltä kuulostaisi 30 tuntia kuukaudessa enemmän aikaa? Mitä olen illalla ja aamulla sängyssä tehnyt? Nukkunut hiukan enemmän, haaveillut ja pohdiskellut sekä lukenut kolme paperikirjaa.

Nyt maailma on mennyt kuitenkin sen verran hulluksi, että maaliskuussa kokeilen olla kuukauden lukematta tai seuraamatta uutisia. Vastaavan uutispaussikokeilun tein maaliskuussa 2022. Keep Calm and Carry On.
Perjantai-illan treenit. 1,5 kuntopiiri ja siihen päälle 1,5 tunnin uinti. Kiitos @helsinkitriathlon
Posti toi kotiin tuoreen Luonnonsuojelijan ja sieltähän löytyi viisi vinkkiä 1,5 astetta parempaan arkeen!

#puolitoistaastetta #puolitoistaastettaparempiarki @gummeruskustannus
Ilahduttavaa, että meidän lyhennetyn työviikon kokeilu on herättänyt myös julkista keskustelua! Toivottavasti moni muukin organisaatio lähtee kokeilemaan lyhennettyä työviikkoa täydellä palkalla. 

Olisi tietysti kiinnostavaa kuulla millä muilla tavoin ihmisten hyvinvointia voisi vahvistaa työelämässä.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011002179.html