Olin tiistaina (4.10.2011) Kepan järjestämässä keskustelutilaisuudessa. Otsikkona oli ”järjestöbrändiä rakentamaan”.
Aiheesta alusti mainonnan ja markkinoinnin asiantuntia Anna Moilanen Open Flower -yrityksestä. Anna kiteytti oman esityksensä 20 teesiin.
Lisäksi Anita Lintula esitteli esimerkin vammaisjärjestöjen kehitysyhteistyöstä eli Vammaiskumppanuus-hankkeen.
Ohessa tiivistetysti mielestäni viisi kiinnostavinta huomiota.
Kävin lauantaina (1.10.) Luonto-Liiton piiritapaamisessa pitämässä esityksen aiheesta ”Hyvä ja kiva kokous”. Ohessa esitykseni. Tiivistetysti kannattaa katsoa myös aiemmin kirjoittamani teksti: Hyvän kokouskäytännön aakkoset. Hyvä ja kiva kokous luonto-liitto piiritapaaminen-01102011-stranius View more presentations from lstraniu. Millainen on sinun mielestä hyvä ja kiva kokous?
Vieraskynäblogissa Annukka Berg
Olen käynyt siippani kanssa paikoin kipakoitakin keskusteluja siitä, pitääkö läheisten ihmisten kulutustottumuksiin pyrkiä vaikuttamaan. Onko asiasta syytä huomauttaa, jos ystävien tai perheenjäsenten kulutustavat ovat ympäristön kannalta ongelmallisia? Missä menee puuttumisen raja?
Itse olen ollut puuttumisen suhteen melko varovainen. Olen ajatellut, että lähi-ihmisten tehtävänä on ennen kaikkea välittää toisistaan. Suvaitsevainen asenne on tarpeen varsinkin perheissä, jotka usein koostuvat melko erilaisista mutta vahvoin sitein toisiinsa solmituista yksilöistä. Kun perhettä – tai naapureita tai työkavereita – ei voi helposti vaihtaa, ihmisten olisi hyvä tehdä yhteiselosta mahdollisimman siedettävää. Tätä tavoitetta moralisointi ei erityisesti edistä.
Maanantai: Hoidin aamulla kotiaskareita ja kävin juoksemassa. Tämän jälkeen olikin aika antaa vauvalle ja Annukalle suukko sekä lähteä kahden viikon isyysvapaan jälkeen töihin Luonto-Liiton toimistolle. Aamupäivällä vaihdoin ihmisten kanssa kuulumisia ja kokosin vuoden 2012 toimintasuunnitelmaa. Lounaan ja viikoittaisen toimistokokouksen jälkeen iltapäivä vierähti tulevaa hallituksen kokousta ja siihen liittyvää materiaalia valmistellessa. Pyöräiltyäni kotiin pidimme vielä Luonto-Liiton puheenjohtajiston puhelinkokouksen, jossa kävimme läpi tulevan perjantain hallituksen kokouksen esityslistan. Illalla kävin läpi sähköposteja.
Suomessa elää viimeisimmän Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen selvityksen mukaan vain noin 135-145 sutta.
Susi on luokiteltu maassamme erittäin uhanalaiseksi lajiksi. Kanta on ollut laskussa useamman vuoden ajan, mihin tärkeimpänä syynä on rikollinen salametsästys.
Luonto-Liiton susiryhmä on kerännyt yhdessä kosmetiikkayhtiö Lush Finlandin kanssa yli 4000 nimeä vetoomukseen, joka sisältää seuraavat vaatimukset:
Vieraskynäblogissa Erkki Perälä
Suomalainen demokratia on kuin parhaat päivänsä nähnyt fillari: ajaminen onnistuu vielä jotenkuten, mutta ohjaustanko on ruosteessa, ketjut ovat löystyneet ja takaratas pitäisi vaihtaa. Suurin ongelma on kuitenkin pienimpien vaihteiden puuttuminen kokonaan.
Ihmisten elämään suorimmin vaikuttavat päätökset tehdään paikallistasolla. Siksi onkin kummallista, että suomalaiset äänestävät jokseenkin yhdentekevissä presidentinvaaleissa huomattavasti innokkaammin kuin kunnallisvaaleissa. Vika ei kuitenkaan ole ihmisissä vaan demokratian pelisäännöissä.
Kunnallisdemokratia on suunniteltu tavallisen kaupunkilaisen näkökulmasta mahdollisimman vieraannuttavaksi.
Ohessa kuluneen viikon menot ja fiilikset.
Maanantai: Kirjoittelin aamulla ekoisi-blogiin lastenvaunuähkystä. Pyöräiltyäni Luonto-Liiton toimistolle tapasin Mercur-pankin edustajan koskien uutta ilmastotiliä ja kävin lounaalla Villen ja Kirsin kanssa mahdollista suomalaista Civicrm-projektia koskien. Iltapäivällä sovimme Luonto-Liiton toimistokokouksessa uusista työaikakäytänteistä ja pidin kevyen kehityskeskustelun Sinin kanssa. Samalla oli järkyttävä huomata, että valtiovarainministeriön budjettiesitys lipsui pahasti hallitusohjelmassa sovituista ympäristötavoitteista. Alkuillan kävin toimistolla läpi päivän mittaan kertyneitä sähköposteja. Illalla katsoimme Annukan kanssa elokuvan Lentävien tikarien talo.
Vieraskynäblogissa Li Andersson
Vasemmistoliiton keväällä julkaistussa ympäristöohjelmassa oli perinteisten aiheiden, kuten ruoan, energian, monimuotoisuuden ja liikenteen, lisäksi osio työstä.
Työ on yhtä keskeinen tekijä arjessa kuin syöminen, liikkuminen tai asuminen. Se vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin ja tyytyväisyyteen ja on yhteiskunnallisten tuotantosuhteiden ytimessä.
Uudistuvalle, punavihreäksi itsensä määrittävälle vasemmistolle työ on edelleen yksi tärkeimmistä aiheista.
Työ ja vaatimus työajan lyhentämisestä ovat luonnollinen osa vasemmiston ympäristöpolitiikkaa.
Ohessa kuluneen viikon menot ja fiilikset.
Maanantai: Kävin aamulla juoksemassa, kirjoittelin ekoisi-blogia ja pyöräilin Luonto-Liiton toimistolle. Lounaan jälkeen istuin toimistolla vetämässä työntekijöiden syyssuunnittelusessiota. Tulossa on paljon hienoja juttuja! Illaksi junailimme itsemme Annukan kanssa Satun ja Michaelin luokse Lahteen. Kiitos ihanille ystäville vieraanvaraisuudesta ja herkullisesta illallisesta! Valitettavasti VR:n liikenne oli päässyt sekoamaan ja palasimme kotiin bussilla. Näin jouduimme jättämään polkupyörät yöksi Pasilaan.
Viikkopäiväkirja palaa kesätauolta.
Sunnuntaisin julkaistavan avoimen päiväkirjan tavoitteena on tehdä läpinäkyväksi se, mitä Luonto-Liiton pääsihteeri käytännössä tekee, millaisissa tilaisuuksissa vierailee ja ketä tapaa sekä tuoda kaikkien nähtäville myös se, millaista voi olla onnellinen, kohtuullinen ja ekologinen elämä.
Ohessa siis kuluneen viikon menot ja fiilikset.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä.
Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?
Pitäisikö minun tehdä enemmän?
Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa 101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.
Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.
”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”
Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa.
Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin.
Miltä homma tuntui tällä kerralla?
Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti.
Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117
Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.
Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut.
Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal.
Nyt on hyv
Mukava Helsinki-päivän linturetki. Kaikkiaan noin 40 havaintoa. Uusia pinnoja mm. rytikerttunen ja ruokokerttunen.
En mä näitä laske mutta nyt tänä vuonna 90/100 havaintoa.
Lintujen tarkkailu lataa myös kehon energiavarantoja.
Tänään inspiroiva vierailu Planetaarisessa puutarhassa!
”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”
Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa.
Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?
Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.
Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.
En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.
Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.
Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?
Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.
Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.
Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.
Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.
Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:
- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.
Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?
Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍
Kuva: Nasa.
Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei?
Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä!
Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti.
Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa.
Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.
Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla.
Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan.
Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Toivottavasti yhä useampi muistaisi, että tämä pieni, hauras ja sininen piste keskellä pimeää tyhjyyttä on ainoa kotimme. Erimielisyydet näyttävät tästä perspektiivistä tuskaisen turhilta. Olisipa meillä taitoa nähdä toisemme tällä samalla lempeydellä ja ymmärryksellä myös täällä alhaalla. Meillä on vain toisemme ja tämä yksi, korvaamaton planeetta, jolla matkustamme läpi äärettömyyden. 💚🌍
Kuva: Nasa
