Ravinnontuotannon päästöt voidaan puolittaa

Leo Stranius toimistolla 2015Kirjoitimme 21.3.2016 Ilkka Savolaisen kanssa Helsingin Sanomiin siitä, miten ravinnontuotannon päästöt voidaan puolittaa.

Avain on suopellot. Suopeltoja on vain noin 15 prosenttia peltopinta-alasta, mutta ne lähes kaksinkertaistavat Suomen maatalouteen liittyvät päästöt.

.

Ohessa kirjoituksemme kokonaisuudessaan:

Ravinnontuotannon päästöt voidaan puolittaa

Suopeltoja on vain noin 15 prosenttia peltopinta-alasta, mutta ne lähes kaksinkertaistavat Suomen maatalouteen liittyvät päästöt.

Lue lisää

Korjataan metsähallituslaki: Seitsemän muutettavaa asiaa

Metsähallituslaki - luonnon ja retkeilyn puolestaMetsähallituslain valmistelu on ajautunut kummalliseen tilanteeseen.

Metsähallituslaki on tällä hetkellä eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnassa, joka antanee mietintönsä ensi viikolla. Laki saattaa vielä käydä myös perustusvaliokunnassa.

Samaan aikaan tätä kirjoittaessa lakia vastustava adressi on kerännyt jo huimat 115 000 allekirjoittajaa. Tämä on hieno osoitus ihmisten aktiivisuudesta ja kiinnostuksesta suomalaiseen luontoon.

Tulevana keskiviikkona 9.3.2016 on tulossa myös mielenosoitus metsähallituslaista – luonnon ja retkeilyn puolesta. Nykyisessä muodossa metsähallituslaki uhkaa luontoa ja retkeilyä, avoimuutta ja ympäristöhallintoa.

Suomen luonnonsuojeluliitto esittää seuraavaa seitsemää korjausta lakiin:

Lue lisää

Seitsemän vinkkiä ekopaastoon

EkopaastoSuomen evankelis-luterilainen kirkko järjestää yhteistyössä Marttojen ja Changemaker-verkoston kanssa Ekopaasto-kampanjan.

Tuhkakeskiviikosta pääsiäispäivään (10.2.–27.3.2016) on tavoitteena muuttaa elämään vähemmän luonnonvaroja kuluttavaksi ja päästöjä aiheuttavaksi.

Seitsemän viikon aikana voi tehdä esimerkiksi seitsemän lupausta. Tätä silmälläpitäen Kotimaa24 jututti minua ja pyysi näkemyksiä aiheeseen.

Itselleni näiden paasto- ja päästövähennyslupausten tekeminen alkaa olla haastavaa. Oma hiilijalanjälkeni on noin 3000 kiloa enkä kovin helposti enää keksi keinoja, joilla voisin omaa arkeani ekologisoida. Tästä syystä keskitynkin yleensä lupauksissa siihen, että voisin auttaa muita tekemään niitä tekoja, joita itse olen jo tehnyt.

Oma ekopaastolupaukseni tällä kertaa on, että yritän joka päivä seitsemän viikon ajan kirjoittaa ja kannustaa ekologisempiin valintoihin, jotain sellaista yritystä tai yhteisöä, jonka palveluita olen kuluneen päivän aikana käyttänyt. Yksi esimerkki voi olla, että pyydän näitä tahoja esimerkiksi vaihtamaan EKOsähköön.

Ohessa on seitsemän vinkkiä ekopaastoon kaikille muille.

Lue lisää

Helsingin yleiskaavaehdotuksessa paljon parannettavaa

Yleiskaavakartta HelsinkiYmpäristölautakunta antoi oman lausuntonsa 2.2.2016 kaupunkisuunnitteluvirastolle Helsingin yleiskaavaehdotuksesta.

Vaikka kaupunkirakenteen tiivistäminen ja täydentäminen, kaupunkibulevardit ja raideliikenteen kehittäminen onkin hyvä lähtökohta kestävälle kaupunkikehitykselle, on käsillä olevassa ehdotuksessa vielä aivan liikaa luonto- ja viheralueiden nakertamista.

Yleiskaavaehdotuksen ongelmiin on perehtynyt erityisen hyvin Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ja Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri. Myös Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Tringa on tehnyt asiasta hyvän lausunnon.

Itse esitin ympäristölautakunnan kokouksessa yleiskaavalausuntoon viisi eri lisäystä tai muutosta, jotka siihen myös hyväksyttiin äänestysten jälkeen.

Alla tekemäni lisäykset, jotka koskivat virkistys- ja viheralueita, suojelualueiden kaavamerkintöjä , Tuomarinkylää, Vanhankaupunginlahtea sekä Pornaistenniemen, Herttoniemen ja Hallainvuoren metsiä.

Lue lisää

Arvokas Ärjänsaari säästettävä hakkuilta

UPM ÄrjänsaariUPM suunnittelee hakkuita Oulunjärvellä Ärjän harjusaarella. Saari kuuluu valtakunnalliseen rantojensuojeluohjelmaan ja eurooppalaiseen Natura 2000 -verkostoon.

Hakkuita suunnitellaan yhteensä 120 hehtaarilla 270 hehtaarin saaresta.

Saarella kysymys ei ole pelkästään luontoarvoista. Ärjä on myös upea retkeilykohde, joka on tunnettu kilometrien pituisista hiekkarannoistaan.

Lue lisää

Toimintakertomus 2015: Vuosi sanoin ja numeroin

Leo Stranius toimistolla 2015Kiitos kaikille blogin lukijoille kuluneesta vuodesta 2015!

Vuonna 2015 siirryin töihin Suomen luonnonsuojeluliitton, hoidin Helsigin kaupunginvaltuutetun hommia ja olin mukana eduskuntavaaleissa.

Lisäksi yritin selvitä puolisoni kanssa lapsiperhearjesta, kuntoilin ja annoin satunnaisesti ajanhallintavalmennusta.

Haastatteluja, puhetilaisuuksia, kolumneja, kokouksia ja paljon muuta. Yksin juuri mikään ei olisi ollut mahdollista. Kiitos lukemattomille upeille ihmisille, kun olette olleet mukana arjessani.

Ohessa vuosi 2015 sanoin ja numeroin. 

Lue lisää

Helsingin energiakäänne – Kohti hiilivapaata kaupunkia

Hiilivapaa Helsinki Leo StraniusHelsinki otti 2.12.2015 ensimmäisen merkittävän askeleen kohti energiakäännettä kun kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupungin energiayhtiö Helen Oy:n kehitysohjelman.

Helsinki siirtyy näin erilliseen lämmöntuotantoon ja energiatehokkuuteen perustuvaan hajautettuun ratkaisuun.

Iso kiitos kaikille, jotka olivat mukana vaikuttamassa päätökseen!

Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Entä mitä seuraavaksi pitää tehdä? Vauhtia pitää nopeuttaa ja vaikuttavuutta lisätä. Seuraavassa vastauksia näihin kysymyksiin.

Käytännössä Hanasaaren kivihiilivoimala suljetaan 31.12.2024 mennessä ja lämmöntuotanto korvataan yhdellä tai useammalla biolämpökeskuksella.

Ensimmäisessä vaiheessa Salmisaaren öljylämpökeskus korvataan pellettilämpökeskuksella. Tämän jälkeen rakennetaan korvaavaa uusiutuvaa (pelletti ja/tai hake) kaukolämpökapasiteettia Vuosaareen, jotta Hanasaaren voimalaitos voidaan sulkea. Ratkaisu jättää merkittävästi tilaa energiatehokkuuden lisäämiselle sekä uusille ja hajautetuille lämmöntuotantoratkaisuille (esim. lämpöpumput, aurinkolämpö ja geoterminen lämpö).

Päätös on historiallinen ja syntyi juuri sopivasti Pariisin ilmastokokouksen ollessa käynnissä.

Valitettavasti nyt tehty ratkaisu ei ole täydellinen ja siihen liittyy muutamia heikkouksia. Seuraavaksi vauhtia pitää kiihdyttää ja horisonttia laajentaa.

Ohessa on kolme asiaa, joita kannattaa vielä edistää ja seurata aktiivisesti.

Lue lisää

Ilmastomarssi – Climate March Helsinki – Mitä me vaadimme?

Climate March Helsinki Save the EarthHelsingin Ilmastomarssille osallistui sunnuntaina 29.11.2015 Helsingissä noin 1500 ihmistä. Upea tapahtuma! Kiitos kaikille järjestäjille.

Itselläni oli kunnia puhua väkijoukolle marssin aluksi Narinkkatorilla. Alla puheeni kokonaisuudessaan.

Marssin lopuksi pääsin jututtamaan myös maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaista. Lopussa hänen odotuksiaan Pariisin ilmastokokoukselle.

Leo Stranius – Puhe ilmastomarssilla 29.11.2015

Lue lisää

Palautteen antaminen – yksi kritiikki vaatii viisi kiitosta

Isänpäivä 2015 Leo StraniusSuomen luonnonsuojeluliiton vs toiminnanjohtajana saan päivittäin palautetta koskien järjestömme toimintaa ja luonnonsuojelua yleisemminkin.

Palautetta tulee tietysti kasvotusten, puhelimitse, sähköpostilla ja erilaisia sosiaalisen median kanavia pitkin. Palaute on välillä kannustavaa ja välillä kriittistä. Läheltä tuleva kriittinen palaute sattuu eniten ja aiheuttaa myös eniten tuhoa ihmissuhteille.

Yhden läheltä tulevan kriittisen huomautuksen aikaansaama vahinko vaatiikin vastapainokseen viisi yksimielisyyden ja tuen ilmaisua.

Parisuhteita tutkineen psykologi John Gottmanin mukaan positiivisten ja negatiivisten kommenttien tulisi olla noin viiden suhde yhteen. Vastaavasti Losadan ja Heaphyn (2004, pdf) julkaiseman tutkimuksen mukaan erinomaisesti suoriutuvissa työyhteisössä positiivisen ja negatiivisen palautteen suhde oli peräti 5,6 vs 1. Tätä taustaa vasten jokainen voi helposti arvioida omaa tapaansa antaa palautetta. Ovatko suhdeluvut kohdallaan?

Ohessa muutamia perushuomioita palautteen antamisesta:

Lue lisää

Järven tarina Luonnonsuojeluliiton syyskokouksessa

Risto Sulkava Hannu Siitonen Leo StraniusSuomen luonnonsuojeluliitto kokoontui Päijänteen ja Vesijärven kannaksella Vääksyssä 21.-22.11.2015.

Kokouksen iltaohjelman yhteydessä pääsin samaan kuvaan Metsän tarina ja Järven tarina dokumenttielokuvien luontokuvaajan ja keihäänheiton Euroopan mestari ja olympiahopeamitalistin Hannu Siitosen kanssa!

Kokouksessa vahvistettiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 sekä valittiin liittohallituksen jäsenet vuosille 2016-2017 ja varajäsenet vuodelle 2016.

Lue lisää