Kuovi, karhu ja käsin kirjoitettu kirje

Kirje Pauli MalmisaloAika harvoin kirjoitan käsin kirjeen.

Maanantaina (18.4.2016) siihen oli kuitenkin syytä kun 85-vuotias taiteilija Pauli Malmisalo lähetti vuonna 1977 maalaamansa upean kuovi-teoksen Suomen luonnonsuojeluliiton toimistolle.

Kuovi on Euroopan suurin kahlaajalaji, jonka löytää parhaiten peltoaukeilta. Kuovin tunnistaa pitkistä jaloista ja alaspäin kaarevasta pitkästä nokasta sekä ruskeankirjavasta värityksestä. Birdlifen sivuilta löytyy hyviä vinkkejä siitä, miten kuovia voi auttaa.

Viikko alkoi muutenkin mukavasti kun Luonnonvarakeskus uutisoi, että Suomen karhukanta on kasvanut noin 15 prosenttia verrattuna edellisvuoden vastaavaan arvioon. Suomessa on vähintään 1720–1840 karhua ennen syksyn 2016 metsästyskautta. Nyt pitää toivoa, että tappolupia ei myönnetä liikaa.

Ohessa vielä kuva taulusta ja kirjoittamani kirje Paulille.

Lue lisää

Mikä suunta ympäristölle 2010-luvulla?

Olin aamupäivällä (18.1.) julkistamassa ympäristöjärjestöjen esityksiä tulevaan hallitusohjelmaan. Tiedotusvälineiden lisäksi paikalla olivat myös puolueiden edustajat vastaamassa haasteeseen. Haaste on iso. Mikä suunta ympäristölle 2010-luvulla? Millainen on ympäristövastuullinen ja hyvinvoiva Suomi? Suomesta on luotava hiilineutraali yhteiskunta vuosisadan puoliväliin mennessä. Suomen on myös oltava suunnannäyttäjä ympäristön ekologisia rajoja kunnioittavan talousmallin laatimisessa. Luonnon monimuotoisuuden hupenemiseen on puututtava Suomessa kovalla kädellä erityisesti soita ja metsiä suojelemalla ja ennallistamalla. Tässä ympäristöjärjestöjen esitykset: 1. Hiilineutraali Suomi … Lue lisää

Close Bitnami banner
Bitnami