Lomamasennusta ennen lomaa

Heinäkuu on rentoa aikaa kun Suomi lomailee. Töissäolo onkin hiukan hassua kun mikään akuutti asia ei suoraan vyöry päälle. Toisaalta on hyvin aikaa lukea ja kirjoittaa sekä tehdä jo tulevia hommia alta pois. Viikon aikana olen lueskellut, muokannut kirja-artikkelia talouskriisin ympäristövaikutuksista, kirjoitellut artikkelia järjestöjen ilmastopolitiikasta, kolumnin Kööpenhaminan ilmastosopimuksesta, hankehakemusta kehitysyhteistyön viestintään liittyen sekä http://www.kulutus.fi -sivuille blogimerkinnän Happy Planet Indeksistä. Toki viikon aikana oli G8-maiden huippukokous Italiassa. Onkin syytä olla tyytyväinen … Lue lisää

Metsän jäljillä

Luin maanantaina (6.7.) Mira Käkösen ja Elina Venesmäen toimittaman, Vuoden Visio -palkinnon voittaneen kirjan Metsän jäljillä. Erinomainen ajatus tuoda kehitysmaiden ja Suomen metsäkeskustelua samojen kansien väliin. Kirja on kauniisti kuvitettu ja helppolukuinen. Kirjaa lukiessa huomaa nopeasti, että suomalaisen metsäteollisuuden ja tietotaidon suurin synti ei suinkaan ole vanhojen metsien hakkuut kotimaassa. Enemmän on syytä olla huolissaan siitä, mitä suomalaiset metsäyhtiöt ja suomalainen metsäosaaminen tarkoittaa kehitysmaiden sademetsissä. Tästä huolimatta metsäaktivisti ja Luonto-Liiton … Lue lisää

Vähähiilisen kesäloman askelmerkkejä

Tulevaisuuden hiilineutraalissa yhteiskunnassa kesälomaa vietetään eri tavoin kuin nykyisin. Monet asiat tulevat muuttumaan, kun kasvihuonekaasupäästöt pitää pystyä tiputtamaan lähelle nollaa vuosisadan puoleen väliin mennessä. Tulevaisuutta ei kuitenkaan kannata jäädä odottelemaan tuleviin kesiin. Lomamatkustamisen, mökkeilyn ja grillauksen voi tehdä jo tänä kesänä vähähiilisesti monellakin eri tavalla. Lue blogikirjoitukseni aiheesta CO2-raportissa.

Pitäisikö Helsingin antaa ilmainen pysäköinti vähäpäästöisille autoille?

Rento toimistopäivä. Aamulla pidimme Suomen luonnonsuojeluliiton ilmasto- ja energiaporukan viikottaista palaveria kesälomien takia minikokoonpanolla. Päivän mittaan kirjoittelin pari lausuntoluonnosta Ajoneuvot 2015 -strategiasta liikenne- ja viestintäministeriölle sekä vähäpäästöisten autojen pysäköintimaksuista ja ympäristövyöhykkeestä Helsingin kaupungin Hallintokeskukselle. Mitä mieltä olet? Pitäisikö Helsingin antaa ilmainen pysäköinti vähäpäästöisille autoille? Alkuillasta kirjoittelin vielä yhtä pientä kirja-artikkelia liittyen järjestöjen vaikuttamismahdollisuuksiin ilmastonmuutoksen hallinnassa.

Hauska viikonloppu

Lauantaina vietimme iltapäivää Suomen Rauhanpuolustajien Pax-festareilla. Illalla keskusteltiin. Lueskelin myös Alan Weismanin Maailma ilman meitä -kirjaa. Teoksessa tehdään mielenkiintoinen katsaus siihen, mitä maailmalle kävisi jos ihminen katoaisi planeetalta. Sunnuntaina kävin juoksemassa 20 km lenkin aikaan 1:48:51. Juoksun päälle kävelimme Annukan kanssa vielä vähintään saman matkan Vanhankaupunginlahden ympäri ihanassa kesähelteessä. Samalla kävelymatkalla poikkesimme myös Kalliossa ja Vegemestassa. Kadulla törmäsimme onnesta säteilevään ydinperheeseen eli Tapioon, Emmaan ja vauvaan. Kiitos myös kaikille ihanille … Lue lisää

Smolnassa työministerin läksiäisissä

Iltapäivän harrastin sosiaalista kanssakäymistä valtioneuvoston juhlahuoneisto Smolnassa työministerin läksiäisissä. Tarja Cronbergin lisäksi puheen pitivät mm. pääministeri Matti Vanhanen ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen. Parituntisen session aikana oli kiva mahdollisuus vaihtaa kuulumisia monien tuttujen kanssa. Ilahduttavaa oli, että esimerksi MTK:n johtaja Markku Tornberg näyttää ymmärtävän erinomaisen hyvin, millainen potentiaali maatilojen biokaasun hyödyntämisessä Suomessa voi tulevaisuudessa olla. Smonan jälkeen piipahdimme Annukan kanssa syömässä ja jatkoimme puistopiknikille Elinan, Jukan ja Kuuran kanssa. Jukka ja … Lue lisää

Hyvä Jan Vapaavuori!

Päivällä kävimme tapaamassa Suomen luonnonsuojeluliiton ydinvoimakampanjavastaava Janne Björklundin kanssa kansanedustaja Kirsi Ojansuuta ja Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemejä. Oli ilo huomata, että rakennusliitossa rakennusten energiatehokkuuden parantaminen ja rakennusnormien kiristäminen nähdään enemmän mahdollisuutena kuin uhkana. Samalla täytyy sanoa, että arvostan myös asuntoministeri Jan Vapaavuoren suoraselkäisyyttä ilmastopolitiikan suhteen. Suosittelen Vapaavuoren blogimerkintöjä kauppakeskushankkeista. Iltapäivällä istuin ihmistulvan suunnittelukokouksessa ja piipahdin Suomen sosiaalifoorumin palautesessiossa. Pyöräilyä päivän aikana tuli yhteensä 13,71 km.

Juhannus Kiskossa – kirje Matti Vanhaselle

Vietämme juhannuksen Kiskossa. Ruuhkat vältän menemällä paikan päälle polkupyörällä. Luvassa on yhdessäoloa ystävien kanssa, relailua, liikuntaa ja kirjojen lukemista. Juhannuslukemiseksi suosittelen Suomen luonnonsuojeluliiton lausuntoja Fennovoiman ja Fortumin ydinvoimaperiaatepäätöshakemuksista: Työ- ja elinkeinoministeriölle Fennovoiman periaatepäätöshakemuksesta 15.5.2009 Työ- ja elinkeinoministeriölle Fortumin periaatepäätöshakemuksesta 15.5.2009 EU:n huippukokouksen alla lähetimme myös avoimen kirjeen pääministeri Matti Vanhaselle paremman ilmastopolitiikan puolesta. Kirje on luettavissa tästä (pdf-tiedosto): jarjestokirje-paaministeri-vanhaselle-17-6-2009

Ruuhkamaksut sekä vaisu ilmasto- ja energiastrategia

Liikenne- ja viestintäministeriön tekemä selvitys on osoittanut, että ruuhkamaksut vähentäisivät merkittävästi liikenteen aiheuttamia ympäristöhaittoja ja päästöjä. Liikennemäärät laskisivat, ruuhkat lievenisivät, matka-ajat lyhenisivät, joukkoliikenteen käyttö kasvaisi ja liikenneturvallisuus paranisi. Myös elinkeinoelämä hyötyy ruuhkamaksuista. Seuraavaksi poliittisten päättäjien on syytä tehdä johtopäätökset ja ottaa ruuhkamaksu käyttöön mahdollisimman pian. Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri: Ruuhkamaksut käyttöön heti. Iltapäivällä eduskunta kävi palautekeskustelun ilmasto- ja energiastrategiasta talousvaliokunnan lausunnon pohjalta. Jaksoin seurata lähes tyhjässä salissa käytyä keskustelua eduskunnan lehtereiltä pari … Lue lisää

Vapaus valita toisin tarjosi vaihtoehtoja

Lauantaina osallistuin Vapaus valita toisin -muutosfoorumiin, jossa pohdittiin yhteiskunnan tilaa ja tulevaisuutta. Tavoitteena oli löytää keinoja porvarillisen hegemonian murentamiselle. Itse olin järjestämässä tapahtuman neljästä eri pääfoorumista yhtä, jonka aiheena oli ilmasto-oikeudenmukaisuus ja luonnonvarojen kestävä käyttö. Järjestämässäni foorumissa kuultiin ensin viisi alustusta, jonka jälkeen ideoitiin tulevia kampanjateemoja. Kuudessa minityöryhmässä ideoitiin yhteensä 34 ehdotusta, jotka lopulta työstetiin viiden eri teeman alle. – Suomi hiilineutraaliksi 2030 – Tarvitaan vihertalousuudistus – Kaikki irti tuotantorakenteen … Lue lisää

Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus? 

Huimaa! Tämä taitaa olla ensimmäinen haastattelu ja julkinen ulostulo mun 50-vuotissynttäreistä eli elämän tarkoitus -projektista.

Viisi syytä elää – ympäristövaikuttaja Leo Stranius on kysynyt elämän tarkoitusta jo noin 90 ihmiseltä

”Tässäkö tämä nyt oli?” Leo Stranius mietti täyttäessään viisikymmentä. Hän päätti kysyä itselleen tärkeiltä ihmisiltä heidän suurimmista unelmistaan ja siitä, mitä he haluaisivat vielä elämässään tehdä.
Kolme tuntia tanssia Kaapelitehtaalla! Niin energisoivaa ja voimaannuttavaa. 

Kiitos @orkidea ja @faithlessofficial sekä kaikki Tanssijat!
Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa). 

Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille? 

Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa! 

Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Seuraa minua Instagramissa