Ekoisi: Ilotulitevapaa vuodenvaihde

Suomessa myydään vuosittain YLE uutisten mukaan pari miljoonaa ilotulitetta.

Lain mukaan ilotulitteita saa ampua 31.12. klo 18.00 – 1.1. klo 02.00 välisenä aikana. Ammunnan tulee tapahtua häiriötä ja vaaraa aiheuttamatta, ampujan tulee olla täysi-ikäinen ja selvä, ja hänen tulee käyttää suojalaseja tuotteita ampuessaan. Ilotulitteita ei tule käyttää asutusalueiden keskellä.

Ilotulite on valittu vuonna 2009 vuoden turhakkeeksi. Monille ilotulitus aiheuttaa kuitenkin suunnatonta iloa. Toisaalta sillä on omat haittansakin.

Ohessa neljä syytä, miksi meidän perheessä ei ammuta raketteja:

Lue lisää

Ihanaa talven juhlaa!

Ihanaa talven juhlaa ja rauhaa vuodelle 2013! Tämän joulun vietämme kotona Helsingissä. Aattopäivän aamupäivällä kävimme pihalla leikkimässä, tekemässä lumitöitä ja viemässä linnuille ruokaa. Iltapäivällä hyvät ystävämme tulevat kylään ja syömään.

Ekoisi: Lasten ruuan ympäristövaikutuksista

Eräs lukija toivoi hiljattain kirjoitusta lasten ruuan valmistuksen ympäristövaikutuksista.

Hän oli keskustellut puolisonsa kanssa siitä, kumpi on loppujen lopuksi ekologisempaa, purkkiruokien antaminen vai ruokien valmistaminen itse.

Ympäristön kannalta tärkeintä on se, mitä itse ruoka on. Suurin ympäristökuormitus kun tulee alkutuotannossa.

MTT:n tutkimuksen mukaan (pdf, s. 23) ruoan rehevöittävistä vaikutuksista yli 90 prosenttia ja ilmastomuutosta aiheuttavasta kuormituksesta sekaruoassa noin 70 prosenttia on peräisin raaka-ainetuotannosta.

Esimerkiksi kuljetusten ja pakkausten osuus on häviävän pieni. Yleisesti ottaen valmisruuat eivät poikkea merkittävästi kotiruuasta ympäristövaikutusten suhteen. Sekaruoassa valmisruuat näyttäisivät oleva hiukan ekotehokkaampia kuin kotiruoka.

Eli mitä enemmän lapsen lautasella on kasvisruokaa, sen parempi ympäristön kannalta.

Lue lisää

Ekoisi: Dohan ilmastokokous – Pelottava ilmastosyksy

Vanhempana olen kiinnostunut lapseni tulevaisuudesta. Erityisesti ilmaston lämpeneminen huolestuttaa. Maanantaina 26.11. alkaa Dohan ilmastokokous Qatarissa.

Olen entistä vakuuttuneempi, että jokaisen vanhemman ja jokaisen ihmisen tulisi tehdä kaikkensa sen eteen, että päästöjen vähentämisessä onnistuttaisiin.

Dohan kokouksen tavoitteena on päästä kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa eteenpäin, jotta uusi, kattava ja kaikkia sitova sopimus saataisiin vihdoin aikaiseksi. Tavoitteeseen on pyritty jo vuoden 2007 Balin ilmastokokouksesta lähtien. Ensimmäinen yritys kuitenkin kaatui Kööpenhaminan mahalaskuun vuonna 2009.

Ilmasto ei kuitenkaan odota. Tänä syksynä olemme saaneet kuulla entistä huonompia uutisia. Ehkä kaikkein vakuuttavin (ja samalla pelottavin) suurelle yleisölle suunnattu artikkeli oli Bill McKibbenin Ilmastonmuutoksen pelottava matematiikka.

Lyhesti sanottuna ongelma on tämä:

Lue lisää

Ekoisi: Voiko lapsi esiintyä julkisuudessa?

Olen kirjoittanut Ekoisi-blogia heinäkuusta 2011 lähtien. Viime aikoina olemme kotona miettineet lapsen julkisuudessa esiintymistä.

Tällä hetkellä minua kysytään usein haastatteluihin esimerkiksi sukupuolisensitiivisyydestä, vaipattomuudesta ja monista muista ekovanhemmuuteen liittyvästä jutuista.

On tietysti ilahduttavaa, että ekovanhemmuus ja nimenomaan isän näkökulma siihen kiinnostavat niin monia.

Toistaiseksi olen halunnut kertoa hyvinä pitämistäni jutuista niin avoimesti kuin mahdollista. Tosin lapsen nimeä ei ole mainittu jutuissa tai blogissa pitkään aikaan. Kuvia ja muita arkisia asioita olen julkaissut kuitenkin sitäkin enemmän.

Onko kuitenkaan lapsen kannalta sopivaa toimia esimerkkiperheenä eri jutuissa?

Lue lisää

Ekoisi: Toinen isänpäivä isänä

Tänään vietin elämäni toista isänpäivää isänä. Siihen kuului mm. seuraavia asioita:

– Sain olla lapsen kanssa aamulla kahdestaan puolison käydessä juoksemassa
– Sain käydä itse juoksemassa.
– Valmistelin tulevan viikon töitä, mm. esitykset kansalaistoiminnan tulevaisuudesta ja yritysten vastuullisuusviestinnästä.
– Söin puolison valmistamaa herkullista palak tofua lounaaksi
– Sain nauttia puolisoni antamista hienoista aineettomista ja ekologisista lahjoista.

Lisäksi tein kunnallisvaaleja koskevan vaalirahailmoituksen ja kävin Helsingin Vihreiden uuden valtuustoryhmän kokouksessa. Tulin siis lokakuun lopussa valituksi Helsingin kaupunginvaltuustoon. Työt valtuustossa alkavat vuoden 2013 alusta. Sitä kautta voin toivottavasti myös omalta osaltani edistää ekologista vanhemmuutta.

Miten vanhemmuus on muuttanut minua? Tästä keskustelimme viikonlopun aikana puolisoni kanssa.

Lue lisää

Ekoisi: Lasten suuri lelukirja: Myynnissä aseita

Postilaatikosta kolahti tällä viikolla Lasten suuri lelukirja.

Kirja oli postitettu meille minun nimelläni. Osoitelähteenä oli Väestötietojärjestelmä.

Kirjan tavoite on vakuuttaa lapset ja heidän vanhempansa lelujen tarpeellisuudesta ja lisätä joulun alla lelujen myyntiä. Kirjassa on myytävänä yli 120 sivua kummallisia vekottimia.

Herää kuitenkin kysymys: Mitä leluja vähän yli yksivuotias tarvitsee? Eikö tavalliset kodin tavarat riitä virikkeeksi?

Pitääkö tosiaan olla legoja, Annoying Monsterita, Shnookseja, Hugmeezejä, Hugoja, Barbapapoja, My Little Ponyja, Brioja, Angry Birdsejä, Fruit Ninjoja, Junior Drivereita, World of WarCraft- ja Star Wars-leluja, Transformerseja ja monia muita?

Aikaisemmin olen kirjoittanut leluista tänne: Kuinka paljon yksivuotias tarvitsee leluja?

Lasten suuressa lelukirjassa on myynnissä jopa leikkiaseita. Esimerkiksi Nerfin Dart Tag Snapfire 8 on puoliautomaattinen, kädessä pidettävä, salamannopeasti laukaiseva Dart Tag -blaster ase. Pitäisikö tuollainen saada yksivuotiaallemme?

Lue lisää

Ekoisi: Ylistys puolisolle

Kesällä kaaduin polkupyörällä ja olkaluuni murtui. Isäkuukausi meni käteen ja puolisoni joutui hoitamaan lastamme.

Nyt olen ehdolla kunnallisvaaleissa. Viimeiset kolme viikkoa olen käyttänyt lähes kaiken mahdollisen ajan kampanjointiin. Suurimman kampanjatyön on kuitenkin tehnyt puolisoni. Hän on ollut kaikki nuo ajat yhteisen lapsemme kanssa.

Mieleeni tuli Kennedyistä kertova sarja, jossa perheen tuki oli lasten menestyksen takana. Sama koskee minua. Ilman puolisoni tukea minulla ei olisi mitään mahdollisuuksia vaikkapa edistää ekoisi-blogin muodossa ekologista vanhemmuutta.

Lapsiperhearki on huomattavasti helpompaa, kun sitä on jakamassa kaksi vanhempaa, jotka ovat myös valmiita tukemaan toisen henkilökohtaisia projekteja. Viime keväänä puolisoni viimeisteli väitöskirjansa. Silloin joustin omista tehtävistäni ja olin enemmän lapsen kanssa.

Lue lisää

Ennakkoäänestys alkoi: Ekoisin kirppispöytä avautui!

Kunnallisvaalien ennakkoäänestys alkaa tänään (17.10.) ja jatkuu ensi viikon keskiviikkoon (23.10.) asti. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 28.10..

Samalla Kumpulan Vekarakirppiksellä avattiin Ekoisin kirppispöytä.

Pöydällä myydään käytettyjä lastenvaatteita ja -tarvikkeita aina sunnuntaihin 28.10. asti. Tavarat on saatu lahjoituksina ja pöydän tuotto käytetään vaalikampanjaan.

Tervetuloa tutustumaan Ekoisin kirppispöytään ja tukemaan kampanjaa!

Pöydältä löytyy myös vaaliesitteitä ja rintanappeja. Vaaliesitteellä saa alennuksen Cafe Veganissimon lounaasta aina vaalipäivään (28.10.) asti ja sitä ennen kannattaa bongata myös vaalipolkupyörä.

Ekoisi-kirjoitukset löytyvät täältä.

Lue lisää

Ekoisi: Kaadetaan turhat aidat sisäpihoilta

Helsingissä on lukemattomia kortteleita, joiden sisäpihat on pirstottu taloyhtiökohtaisilla aidoilla.

Tämä on tehotonta tilankäyttöä kaupungissa. Mielestäni nämä taloyhtiöiden rajoja osoittavat aidat voitaisiin useimmissa tapauksissa kaataa.

Myös meidän pihan ja naapurissa sijaitsevan Kumpulan koulukasvitarhan välissä on aita, joka estää vapaan kulkemisen tontilta toiselle. Mielestäni tämä on täysin turhaa.

Ohessa kuusi hyvää syytä taloyhtiöiden aitojen poistamiseen:

Lue lisää

Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa). 

Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille? 

Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa! 

Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä. 

Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa. 

Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. 

Miltä homma tuntui tällä kerralla? 

Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti. 

Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117

Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.

Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut. 

Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal. 

Nyt on hyv
Seuraa minua Instagramissa