Ekoisi: Lasten suuri lelukirja: Myynnissä aseita

Postilaatikosta kolahti tällä viikolla Lasten suuri lelukirja.

Kirja oli postitettu meille minun nimelläni. Osoitelähteenä oli Väestötietojärjestelmä.

Kirjan tavoite on vakuuttaa lapset ja heidän vanhempansa lelujen tarpeellisuudesta ja lisätä joulun alla lelujen myyntiä. Kirjassa on myytävänä yli 120 sivua kummallisia vekottimia.

Herää kuitenkin kysymys: Mitä leluja vähän yli yksivuotias tarvitsee? Eikö tavalliset kodin tavarat riitä virikkeeksi?

Pitääkö tosiaan olla legoja, Annoying Monsterita, Shnookseja, Hugmeezejä, Hugoja, Barbapapoja, My Little Ponyja, Brioja, Angry Birdsejä, Fruit Ninjoja, Junior Drivereita, World of WarCraft- ja Star Wars-leluja, Transformerseja ja monia muita?

Aikaisemmin olen kirjoittanut leluista tänne: Kuinka paljon yksivuotias tarvitsee leluja?

Lasten suuressa lelukirjassa on myynnissä jopa leikkiaseita. Esimerkiksi Nerfin Dart Tag Snapfire 8 on puoliautomaattinen, kädessä pidettävä, salamannopeasti laukaiseva Dart Tag -blaster ase. Pitäisikö tuollainen saada yksivuotiaallemme?

Mielestäni ei. Kodin tavalliset tavarat ja mielikuvitus riittävät tässä vaiheessa vallan hyvin. Meidän tapauksessa lapsi tykkää leikkiä kaikkein eniten pölynimurilla, harjalla ja räteillä. Lisäksi innostusta herättävät hiekkalaatikolla haravat ja lapiot – puhumattakaan luonnon antimista, kuten oksista, hiekasta ja kivistä sekä tippuneista lehdistä.

Ylimääräiset lelut kuluttavat luonnonvaroja, maksavat ja vievät tilaa. Kaiken lisäksi ne herättävät lapsessa turhia tarpeita ja haluja. Puolisoni muisteli, kuinka oli lapsena innoissaan ympyröinyt Lasten suuresta lelukirjasta haluamiaan leluja.

Miksi hyväksymme sen, että lapsillemme yritetään tuputtaa moista roskaa?

Älä osta mitään -päivää vietetään 30.11.2012. Alla kutsu osallistua Kultaisen Ostoskärryn Seurakunnan Pyhiinvaelluksen suunnitteluun.

Sinä olet tuote, ja maailma on alennusmyynti!

Te uskossa vahvat lampaat, liittykää laumaan joka kulutuskriittisen satiirin keinoin vaeltaa Helsingin pyhimpiin ostostemppeleihin ylistämään markkinavoimien näkymätöntä kädenojennusta! Kultaisen Ostoskärryn Seurakunta on enemmän kuin parodia uskonnollisesta hihhuliryhmästä, se säteilee mainonnan voimallisen sanan kirkkautta kuin kuuden metrin led-taulu!

Vanhurskauden paloa himmentää kuitenkin luototon uhka! Älä Osta Mitään -päivä uhkaa kahlita 30.11.2012 uskollisten maksuvälineet paratiisillisten heräteostosten arvonannon ulottumattomiin! Meillä on kuitenkin korkeimman kanta-asiakkuuden voima puolellamme, ja sen velvoittamana teemme jälleen pyhiinvaelluksen osoittamaan kysynnän vanhurskautta tarjonnan yltäkylläisyydelle! Tule mukaan kertomaan ostovoimaiselle Suomelle, kuinka vain antaumuksellisen kulutuksen kautta meille suodaan omanarvontunne sekä yhteiskunnallinen hyväksyntä.

Kultaisen Ostoskärryn Seurakunta kokoontuu ennen pyhiinvaellusta hiljentymään mainoskatalogien ääreen sekä suunnittelemaan tulevaa ÄOM-herätysmarssia Helsingissä, M-Cultin toimistossa (Hämeentie 28) 5.11.2012 klo 17-20. Aiempi tietämys yhteiskunnallisesta katuteatterista ei ole tarpeen, tärkeintä on mielipuolisentulenpalava usko ajamaamme asiaan.

Ostan sen!

”Jos ei sitä nyt osta, tulisiko sitä koskaan ostettua mitään?” -Forum

Edelliset Ekoisi-kirjoitukset ovat luettavissa täältä.

2 kommenttia artikkeliin ”Ekoisi: Lasten suuri lelukirja: Myynnissä aseita”

  1. No no… eivät mainostajat sentään tee erikseen lelukirjoja eri ikäisille lapsille. Teille tulee tuo samainen opus vielä kymmenenkin vuoden päästä ja silloin tuskin pölynimuri on enää se suosikkilelu.

    Lelukirja tulee nimelläsi eikä lapsen nimellä, jotta voit heittää sen suoraan paperinkeräykseen. Meillä lelukirjat luetaan puhki. Vaikka paha kapitalisti haluaa kasvattaa myyntiä, niin lapsille lelukirja on ennen kaikkea kuvakirja, jota katsellaan. On aika paljon kiinni aikuisten asenteesta, miten lapset ko. opukseen suhtautuvat.

  2. Heippa taas Leo ja kiitokset hyvästä keskustelunavauksesta! Sehän on päivänselvä juttu, että 1-vuotias ei tarvitse lelukirjojen tuotteita. Meillä astiakaappi on ollut taaperoikäisen paras virike. Siellä kelpaa penkoa, kun vanhempi häärää keittiössä!

    Leluongelma saa kuitenkin uusia sävyjä, kun lapsi saa ikää. Perheeseeni tuli tuo samainen lelukirja, mikä teillekin. 6-vuotias ei avannut koko kirjaa, 4-vuotias osoitti suurta suosiota ja vauva halusi todennäköisesti repiä sen. Minusta olisi hienoa, että lapsistani tulisi jokseenkin immuuneja kaikelle mainonnalle. Olisi upeaa, jos he oppisivat saamaan nautintoa vaativimmista asioista kuin rahan iskemisestä sinne ja tänne. Olen kuitenkin nykyisellään vakuuttunut, että immuuniksi mainonnalle tullaan siten, että lapsi saa kohdata mainosten, lelukirjojen ja krääsän maailman omaehtoisesti, mutta aikuisen lempeällä opastuksella.

    Minusta ei ole mitään pahaa, jos lapsi saa nautintoa kauniiden kuvien katselusta enkä näe siinäkään mitään pahaa, että lapsi ympäröi lelukirjasta tavaroita, joista hän haaveilee. Haaveillaanhan me aikuisetkin milloin mistäkin.

    Mutta miten lapseen onnistuisi istuttamaan jonkunlaisen käsityksen siitä, mikä on tarpeellista? No, se ei ole vielä välttämättä leikki-ikäisen kehitystehtävä. Tietyssä vaiheessa, mikäli lapsi käy jossakin vertaisryhmässä, leikit ja yhteistoiminnot perustuvat tiettyihin leluihin. Jos lapsen sulkee pois ryhmästä siten, että hänelle ei anneta ollenkaan kyseisiä leluja – meillä hittinä ovat Littlest Pet Shopit – hyvä tarkoitus voi kääntyä itseään vastaan. Mutta se on taas eri asia, tarvitaanko kyseisiä leluja kokonaisen sarjan verran vai riittääkö muutama.

    Tällä kokemuksella yritän luottaa kohtuuteen ja kohtuullistamiseen niin tavaran hankkimisessa kuin kulutuksesta puhumisessa. Jos aikuiset antavat lapselle viestin, että kulutus on perkeleestä ja lelukirjasta tehdään suuri numero*, voi homma alkaa saada suorastaan herätysliikemäisiä piirteitä. (Vaihdetaanpa vaikka edelliseen lauseeseen kulutus-sanan paikalle viina tai seksi.) Lopputulosta ei ole vaikeaa ennustaa.

    Iloisin terkuin Hanna

    * En väitä, että Straniuksen perheessä tehdään näin, se oli vain karrikoiva esimerkki. 🙂

Kommentointi on suljettu.

Voisiko liikuntatavoitteista ammentaa jotain yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen?

Vuoden alussa asetin tavoitteekseni, että vuoden aikana juoksen 1055 km, pyöräilen 8000 km, uin 250 km ja teen 150 tuntia lihaskuntotreeniä. Mielessäni tämä piti sisällään myös sen, että teen vuoden aikana yhden täysmatkan triathlonin, kaksi puolimatkaa, yhden maraton-juoksun ja 10 puolimaratonia sekä sen, että teen joka aamu 7 minuutin lihaskuntotreenin.

Liikuntatavoitteet ovat vähän kuin taloudelliset tavoitteet yrityksille. Niitä on äärimmäisen helppo pilkkoa pieniin osiin ja seurata toteutumista reaaliaikaisesti vuosineljänneksittäin, kuukausittain, viikoittain tai jopa päivittäin.

Riskinä on, että jos alan mitata vaikuttamistyötä käytetyillä tunneilla, kirjoitusten määrällä, somepostauksilla, mielenosoituksilla ja päättäjien tapaamisilla, saatan päätyä optimoimaan juuri niitä asioita, joiden mittaaminen on helppoa. Silloin vaarana on, että alan kirjoittaa enemmän kirjoituksia niiden vaikuttavuuden sijaan. Tai osallistua useampaan tapahtumaan sen sijaan, että käyttäisin aikaa yhteen todella tärkeään kohtaamiseen.

Oma kysymyksensä kuitenkin on, että pitääkö kaikkea mitata numeroiden valossa tai määrän kautta. Eihän liikunnassakaan pelkkä määrä ole se olennainen vaan harjoittelun laatu. Kannattaa olla monipuolista ja vaihtelevaa harjoittelua sekä kiinnittää huomiota ravintoon ja lepoon eli palautumiseen. Vanha sanonta kuuluu kuitenkin, että se mitä ei mittaa, sitä ei voi hallita. 

Vaikuttamistyölle tuskin on löydettävissä yhtä yksittäistä mittaria. Sen sijaan siihen voi soveltaa liikuntaharjoittelusta kolmea periaatetta:

1. Säännöllisyys: vaikuttamista tehdään jatkuvasti, ei vain silloin kun sattuu innostamaan.

2. Monipuolisuus: käytetään erilaisia vaikuttamisen keinoja, kuten kirjoittamista, keskusteluja, järjestötyötä, yritysyhteistyötä ja poliittista vaikuttamista.

3. Palautuminen: kaikkea ei tarvitse tehdä koko ajan, eikä vaikuttamisen pidä kuluttaa tekijäänsä loppuun.

Silti kaipaisin jotain niin helppoa ja yksinkertaista mittaria myös vaikuttamistyöhön kuin mitä yrityksillä on tulostensa seuraamiseen ja minulla liikuntatavoitteiden mittaamiseen.
Monet ajattelevat, että täydenmatkan triathlon eli 3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja 42,2 km juoksu on rankka suoritus. Se ei ole kuitenkaan niin rankka kuin systemaattinen harjoittelu, joka vaaditaan sellaiseen kuntoon pääsemiseksi, että tuo on ylipäätään mahdollista. 

Itselle kestävä hyvinvointi rakentuu yksittäisten suoritusten, kilpailujen tai tulosten sijaan pitkäjänteisestä tekemisestä. Jos jaksaa harjoitella vuosia ja vahvistaa peruskuntoa, ei yksi ”suoritus” ole siinä kokonaisuudessa enää lopulta kovin merkittävä. 

Mikä sitten on rankkaa eli miltä tämmöisen tavallisen triathlon-kuntoilijan ”vaativa” liikunta-arki oikeastaan näyttää? 

Tällä viikolla kävin tekemässä kolme uintitreeniä, kaksi juoksutreeniä sekä kaksi kuntosaliharjoitusta. Tein myös joka aamu hiukan venyttelyä ja 7 minute workout -treenin sekä arkipyöräilin keskimäärin 18 km joka päivä (yhteensä 128 km). Lisäksi tein 1,5 tunnin kuntokartoituksen, jossa tehtiin maksimipyörätesti, kehonkoostumismittaus ja lihaskuntokartoitus. Yhden uintitreenin yhteydessä tein myös uintitestin. 

Yhteensä liikuntaa tuli viikon aikana noin 18 tuntia. Ajallisesti tästä noin puolet oli treeniä ja puolet arkiliikuntaa. Normaalisti viikkoon olisi kuulunut myös 1-2 pyörätreeniä, mutta nyt ne jäi väliin kun pidin treeneistä yhden ”lepopäivän” ennen maksimipyörätestiä.
Syksyllä luvassa muutamia kirjastovierailuja. Ensimmäinen niistä Kallion kirjastossa Helsingissä. Lämpimästi tervetuloa kuulemaan ti 20.10. klo 17-18 miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi! 

1,5 astetta parempi arki - miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi

Tietokirjailija ja toimitusjohtaja Leo Stranius kertoo kirjatapahtumassa kirjastaan ”1,5 astetta parempi arki – miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi” (Gummerus 2025). 

Miksi päästöjen ja kulutuksen vähentäminen auttaa meitä valitsemaan viisaammin ja voimaan paremmin? 

Miksi tiivis asuminen, kohtuullinen kuluttaminen, kasvispainotteinen ruokavalio ja muut ilmastoystävälliset valinnat eivät merkitse raskasta tai kurjaa elämää, vaan tekevät hyvää meille itsellemme?

Tervetuloa kuuntelemaan aiheista lisää!
Viiankiaapa 💚🌍

Välillä näyttää siltä, että yhä useampi on ymmärtänyt luonnon ja sen monimuotoisuuden merkityksen koko elämän perustana. Sitten välillä vaikuttaa siltä, että tästä ymmärryksestä ei seuraa konkreettista toimintaa ja johtopäätöksiä. 

Yhtenä esimerkkinä tästä skitsofreenisesta toiminnasta on Viiankiaapa. Sodankylässä on noin 10 000 vuotta vanha suo, joka toimii monien uhanalaisten lajien elinympäristönä. Luontoarvoiltaan arvokas suo on suojeltu Natura-ohjelmassa ja soidensuojelualueena. 

Joidenkin mielestä olisi kuitenkin fiksumpaa riskeerata tuo suo ja rakentaa sinne kaivos. Asetelma kääntyy helposti siihen, onko tärkeämpää suojella luontoarvoja vai kaivosyhtiön liiketoimintaa. Itselle valinta on aika selvä. 10 000 vuoden aikana muodostuneet yleiset luontoarvot ovat tärkeämpiä kuin yhden yrityksen taloudellinen voitto ja yksittäinen hanke. Ylisukupolvisten suojeluarvojen yli ei tule kävellä silloin, kun yhdelle yhtiölle iskee mineraalikiima. 

Erityisen ongelmalliseksi tilanteen tekee, että tämä ei ole ainoa tapaus. Jonossa on monia muitakin yrityksiä, jotka hamuavat arvokkaiden ja suojeltujen luontokohteiden luonnonvaroja. On irvokasta, että ympäristöjärjestöjen pitää puolustaa jo useaan kertaan suojeltuja kohteita. 

Mielenosoitus Viiankiaavan puolesta keräsi Helsinkiin noin 3500 mielenosoittajaa. Mielenosoituksen aluksi Greenpeacen Touko Sipiläinen muistutti myös laajemmasta ulottuvuudesta. Suomessa on mineraaleja, joita halutaan ja tarvitaan, täällä on uusiutuvaa energiaa ja viileä ilmasto. Tämä on houkutteleva ympäristö esimerkiksi datakeskuksille. Juuri siksi on tärkeää näyttää, että täällä kunnioitetaan myös luontoarvoja.
Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus? 

Huimaa! Tämä taitaa olla ensimmäinen haastattelu ja julkinen ulostulo mun 50-vuotissynttäreistä eli elämän tarkoitus -projektista.

Viisi syytä elää – ympäristövaikuttaja Leo Stranius on kysynyt elämän tarkoitusta jo noin 90 ihmiseltä

”Tässäkö tämä nyt oli?” Leo Stranius mietti täyttäessään viisikymmentä. Hän päätti kysyä itselleen tärkeiltä ihmisiltä heidän suurimmista unelmistaan ja siitä, mitä he haluaisivat vielä elämässään tehdä.
Kolme tuntia tanssia Kaapelitehtaalla! Niin energisoivaa ja voimaannuttavaa. 

Kiitos @orkidea ja @faithlessofficial sekä kaikki Tanssijat!
Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa). 

Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille? 

Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa! 

Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Seuraa minua Instagramissa