Tällä viikolla kävin kahdella lounaalla keskustelemassa elämän tarkoituksesta. Kysyn aina saman kysymyksen:
Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus?
Sain kaksi vastausta.
Ensimmäinen sanoi suoraan:
“Ei sillä ole tarkoitusta.”
Biologisesti olemme täällä säilyäksemme hengissä ja lisääntyäksemme. Siinä kaikki. Yksilöillä ei ole kosmista tehtävää. Kaikki itse määritellyt tarkoitukset ovat tarinoita.
Jos joku ulkopuolinen laji seuraisi ihmiskuntaa, se näkisi farssin. Me pidämme itseämme vakavina ja merkityksellisinä, vaikka olemme vain ohikiitävä vaihe evoluutiossa.
Olen käynyt ihmisten kanssa lounailla keskustelemassa elämän tarkoituksesta. Ei small talkia, ei työkuulumisia, vaan kysymys, joka katkaisee arjen autopilotin.
Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus?
Viimeisin vastaus jäi mieleen, koska se oli niin tyypillinen. Sisällöltään hyvin samanlainen kuin mihin todella monet ystäväni ovat viitanneet.
“Elää hyvää elämää, joka mahdollistaa sen, että muutkin voivat elää hyvää elämää.”
Vastaus ei ollut metafyysinen, uskonnollinen tai evoluutiobiologinen. Kosmisessa mittakaavassa elämällä ei ehkä ole tarkoitusta. Mutta ihmisen mittakaavassa on.
Hyvä elämä.
Ja vielä tarkemmin sellainen hyvä elämä, joka ei riistä muilta eli perustu toisten kustannukselle.
Jos sinulla olisi viikko lomaa eikä juurikaan muuta vastuuta kuin varmistaa, että 11- ja 14-vuotiaat saavat ruokaa ja hoitavat omat hommansa, mitä tekisit?
Minä haaveilin Lapista. Tai edes muutaman päivän kotimaan reissusta. Tai vähintään päiväretkistä lähialueille.
Lasten suurin unelma oli kuitenkin olla kotona. Ja olla tekemättä mitään. Puoliso taas oli lähinnä aamusta iltaan töissä.
Viikon aikana kokkasimme lasten kanssa yhdessä, söimme lähes päivittäin lounaan ja päivällisen saman pöydän ääressä ja päädyimme jopa luistelemaan ja hiihtämään kerran. Ei suuria spektaakkeleita, mutta sentään joitakin yhteisiä hetkiä.
Ylellä oli juttu lentopalloilija Mikko Eskosta, joka pystyy pelaamaan huipputasolla vielä 47-vuotiaana. Jutun yhteydessä esiteltiin myös hänen treeniviikkonsa.
Aloin laskea määriä.
Viikon aikana treeniä kertyi noin 9 tuntia:
-lajiharjoittelua noin 5,5 tuntia (sisältäen yhden pelin, noin 2 tuntia) -muuta harjoittelua noin 3,5 tuntia -yksi selkeä lepopäivä
Kokonaisuus on yllättävän maltillinen. Ainakin jos mielikuva huippu-urheilijasta on loputon treenaaminen.
Myönnän, että ensimmäinen reaktioni oli: onpa vähän.
Kun vertasin tätä omaan arkeeni, kontrasti oli kiinnostava. Treenaan triathlonia puhtaasti omaksi ilokseni ja hyvinvoinnin vuoksi. Tavoitteenani pysyä terveenä ja jaksaa tehdä työtä ilmaston ja luonnon puolesta niin hyvin kuin pystyn.
Tapasin tällä viikolla henkilön, joka harmitteli lentokoneessa tarjottua epäeettistä broileriannosta. Hän valitti, ettei saanut kasvisruokaa ja että annoksen myötä syntyi turhaa ruokahävikkiä ja muovijätettä. Lentämisen ilmastovaikutuksista hän ei maininnut mitään.
Monia tämä epäjohdonmukaisuus voisi naurattaa. Minua se ei naurattanut.
Ajattelin pikemminkin, että on arvokasta, että keskeneräisenäkin uskaltaa huomata ja sanoittaa epäkohtia. Sillä sitähän kestävässä elämässä usein on kyse. Olemme kaikki keskeneräisiä, ja moni meistä pysyvästi.
Kuuntelin hiljattain tilaisuuden Apatiasta aktivismiin – Syödään niin ettei satu. Tilaisuuden alussa Anna Kontula puhui siitä, miten vaikeaa on perustella eläinten syömistä, jos emme hyväksy ajatusta ihmisten tai vauvojen syömisestä. Ero ihmisen ja muiden eläinten välillä on lopulta yllättävän pieni. Ainakin kyvyssä tuntea, kokea ja kärsiä.
Ajatus ei ollut minulle uusi, mutta se muistutti eläinoikeusajattelun ja ympäristöajattelun eroista.
Eläinoikeusajattelussa ei ole lopulta kyse populaatioista tai ekosysteemeistä, vaan yksilöistä. Tuntevista ja kokevista olennoista, joilla on omat oikeutensa. Ihminen on osa luontoa, ei sen ulkopuolella.
Oma havahtumiseni eläinten oikeuksiin ei tapahtunut yhdessä hetkessä.
Ensimmäinen muistikuva on 9. luokalta vuodelta 1989. Koulun seinällä oli Animalian juliste: “Minä en voi elää ilman turkkia… Sinä voit!” Se pysäytti. Tosin vain hetkeksi. Arki jatkui ennallaan.
Third Rockin toimitusjohtaja viides kokonainen vuosi. Yritysvastuuregulaation lässähdyksestä huolimatta varsin kelvollista ja toivottavasti vaikuttavaa tekemistä noin 100 eri yrityksen tai organisaation kanssa. Saatiin pidettyä toiminta edellisen vuoden tasolla ja työhyvinvointi korkealla. Lyhennetty työviikko täydellä palkalla sai mukavasti huomiota ja herätti paljon kiinnostusta. Lisäksi toteutettiin kotijoukkokysely eli hyvinvointikysely työntekijöiden läheisille ja pyrittiin elämäntilanneystävällisyyteen.
”Tehtävänä on rakastaa enemmän elämää kuin sen tarkoitusta.” Näin minulle vastaa ystäväni Dostojevskiä mukaillen, kun istumme hänen kanssaan syntymäpäivälounaalle.
Täytin vuosi sitten 50 vuotta. Pohtiessani elämän rajallisuutta kirjassani 101 onnen päivää huomasin, että en ollut viettänyt tarpeeksi aikaa läheisten ystävieni kanssa. Syntymäpäiväjuhlien järjestämisen sijaan päätin, että käyn vuoden aikana lounaalla 50 ihmisen kanssa ja keskustelen elämän tarkoituksesta. Nyt vuosi ja 50 lounasta on takana.
Mikä sitten on elämän tarkoitus?
Opin näistä 50 keskustelusta paljon. Paljon enemmän kuin mitä tähän tekstiin pystyn tiivistämään. Muutamia hajanaisia huomioita haluan kuitenkin kirjoittaa vaikka kyse onkin tässä kohtaa pelkästä tajunnanvirrasta.
Ensinnäkin elämän tarkoituksia on yhtä paljon kuin ihmisiäkin. Ihmisen eri elämänvaiheilla on oma tarkoituksensa. Lapsena ja nuorena tarkoituksena on löytää oma paikka maailmassa. Aikuisuudessa eletään ehkä enemmän muita varten ja kannetaan vastuuta. Vanhuudessa tarvitaan hoivaa ja tarkoitus ei voi tulla enää tekemisestä. Elämä näyttää ja tuntuu elämän eri kaaren kohdissa erilaiselta.
Mittaisin oman kehon kuormitusta, palautumista ja unta kesän aikana yhteensä viisi kertaa Firsbeatillä. Käytännössä siis pidin sykettä ja sykevälivaihtelua mittaavia antureita kehossa kiinni viitenä eri ajankohtana kolmen vuorokauden ajan. Tänään reilun kolmen kuukauden jakso päättyi, ja oli aika käydä läpi tuloksia. Ensimmäisen mittauksen tein kesäkuussa keskellä tiukkaa työrupeamaa. Tulokset olivat erinomaiset eli tarkemmin 85/100. Opin tästä sen, että aamut, lounaat ja ilta-aika kotona ovat stressaavaa ja toimistolla työskentely palauttavaa aikaa. … Lue lisää
Huomaan, että viime aikoina monilla työnantajilla on kasvanut halua saada työntekijät takaisin toimistoille. Monet ovat pyrkineet uudistamaan toimistoja tai ottaneet käyttöön erilaisia enemmän vai vähemmän sitovia suosituksia tehdä töitä toimistolla vähintään tietty määrä päiviä tai tietty prosentti työajasta.
Itse havahduin asiaan kunnolla kun huomasin kesäkuussa sattumalta osana Firstbeat-mittausta, että työskentely toimistolla tuntui olevan keholleni palauttavampaa ja vähemmän stressaavaa kuin kotona. Tähän on itselläni luonnollinen syy. Kotona huomiosta kilpailee moni muukin asia, kuten kotityöt, harrastukset ja vapaaehtoistyö, liikunta ja lasten asiat. Toimistolla voi keskittyä itse asiaan ja kollegoihin.
Kesän jälkeen päätin kokeilla miltä tuntuisi siirtyä etätöistä takaisin toimistolle. Vuosikausia olen työskennellyt siten, että olen käynyt toimistolla ehkä keskimäärin kerran parissa viikossa. Olemmehan rakentaneet koko Third Rockin työskentelykulttuurin paikkariippumattomaksi keskellä koronan etätyövuosia. Nyt kesäloman jälkeen olen käynyt toimistolla käytännössä joka ikinen työpäivä. Takana uutta käytäntöä on tätä kirjoittaessa kuusi viikkoa.
Kuuntelin Focus Tigerin Johanna Vilmin webinaarin aiheesta ”Palaa fiksusti lomamoodista työarkeen”.
Johannan kehoituksesta keskityin hänen sanomiseen enkä tehnyt samalla mitään muuta. Näin oli helppo kirjoittaa muistiinpanot keskeisistä asioista kaikkien muidenkin iloksi. (Yleisesti ottaen kannattaa aina kirjoitella muistiinpanoja).
Keskivertotyöntekijä vaihtaa tehtävää 47 sekunnin välein ja työntekijä keskeytetään keskimäärin 275 kertaa päivässä. Multitaskaaminen syö 2,1 tuntia jokaisesta työpäivästä ja laskee tuottavuutta 40 %. Yhden keskeytyksen hinta avioille on 23 minuuttia. Kutistuva keskittymiskyky tekee meistä tyhmempiä ja multitaskaaminen tekee meidän aivoille samaa kuin tupakointi keuhkoille.
Kolme tärkeintä asiaa, joita aivot rakastavat ovat uni, liikunta ja mielen tyhjä tila.
Ohessa viisi vinkkiä siihen, mitä uusia tapoja kannattaa luoda näin loman jälkeen töiden aloitukseen:
Välillä näyttää siltä, että yhä useampi on ymmärtänyt luonnon ja sen monimuotoisuuden merkityksen koko elämän perustana. Sitten välillä vaikuttaa siltä, että tästä ymmärryksestä ei seuraa konkreettista toimintaa ja johtopäätöksiä.
Yhtenä esimerkkinä tästä skitsofreenisesta toiminnasta on Viiankiaapa. Sodankylässä on noin 10 000 vuotta vanha suo, joka toimii monien uhanalaisten lajien elinympäristönä. Luontoarvoiltaan arvokas suo on suojeltu Natura-ohjelmassa ja soidensuojelualueena.
Joidenkin mielestä olisi kuitenkin fiksumpaa riskeerata tuo suo ja rakentaa sinne kaivos. Asetelma kääntyy helposti siihen, onko tärkeämpää suojella luontoarvoja vai kaivosyhtiön liiketoimintaa. Itselle valinta on aika selvä. 10 000 vuoden aikana muodostuneet yleiset luontoarvot ovat tärkeämpiä kuin yhden yrityksen taloudellinen voitto ja yksittäinen hanke. Ylisukupolvisten suojeluarvojen yli ei tule kävellä silloin, kun yhdelle yhtiölle iskee mineraalikiima.
Erityisen ongelmalliseksi tilanteen tekee, että tämä ei ole ainoa tapaus. Jonossa on monia muitakin yrityksiä, jotka hamuavat arvokkaiden ja suojeltujen luontokohteiden luonnonvaroja. On irvokasta, että ympäristöjärjestöjen pitää puolustaa jo useaan kertaan suojeltuja kohteita.
Mielenosoitus Viiankiaavan puolesta keräsi Helsinkiin noin 3500 mielenosoittajaa. Mielenosoituksen aluksi Greenpeacen Touko Sipiläinen muistutti myös laajemmasta ulottuvuudesta. Suomessa on mineraaleja, joita halutaan ja tarvitaan, täällä on uusiutuvaa energiaa ja viileä ilmasto. Tämä on houkutteleva ympäristö esimerkiksi datakeskuksille. Juuri siksi on tärkeää näyttää, että täällä kunnioitetaan myös luontoarvoja.
Tänään linturetkellä Vuosaaren huipulla. Mukana menossa mm kapustarinta, kiuru, varpushaukka, mehiläishaukka ja merikotka. Uusina lajeina itselle hiirihaukka ja piekana. Nyt jo 111 pinnaa tänä vuonna!
Ihan mahtavaa, että @tringa.ry järjestää lintuopastuksia! Kiitos!
Huimaa! Tämä taitaa olla ensimmäinen haastattelu ja julkinen ulostulo mun 50-vuotissynttäreistä eli elämän tarkoitus -projektista.
Viisi syytä elää – ympäristövaikuttaja Leo Stranius on kysynyt elämän tarkoitusta jo noin 90 ihmiseltä
”Tässäkö tämä nyt oli?” Leo Stranius mietti täyttäessään viisikymmentä. Hän päätti kysyä itselleen tärkeiltä ihmisiltä heidän suurimmista unelmistaan ja siitä, mitä he haluaisivat vielä elämässään tehdä.
Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa).
Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille?
Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa!
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.
Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua.
Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117.
Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia.
Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Oittaalla Heltri Cupin päätöskilpailu Eliminator. Käytännössä kisamuoto, jossa suoritetaan triathlonin pikamatkaakin lyhyempää super sprint -matkaa maksimissaan viisi kertaa peräkkäin.
-uinti n. 300 m -pyörä n. 5 km -juoksu n. 2 km
Jokaisella kierroksella on aikarajat ja suoritusaika jokaiselle ”kierrokselle” lyhenee.
Matkat piti suorittaa seuraavasti 1. kierros 38 min 2. kierros 33 min 3. kierros 28 min 4. kierros 25 min
Itse ehdin vielä neljännelle kierrokselle, mutta viimeiselle viidennelle kierrokselle ei vauhti enää riittänyt.
Mahtava tapahtuma vaikka en kilpailemisesta tykkääkään. Tänä keväänä ja kesänä olen kuitenkin halunnut haastaa itseäni ja olen osallistunut jokaiseen Heltri Cupin osakilpailuun.
Tuollaisessa yhteislähdössä ja lyhyessä uinnissa on myös ikävät puolensa. Vedessä tulee väkisin kontakteja ja törmäyksiä. Pitää olla kohtalaisen vahva luotto omaan uintitaitoon, että ei mene paniikkiin. Lisäksi itselle kävi harmittava takaisku kun jossain törmäyksessa kanssauimariin kävi niin, että oura-sormus tippui Bodominjärven syvyyksiin. 😢 Oppi on, että olisi kannattanut ottaa se pois ennen kisaa.
Muissa osakilpailussa olen lähtenyt aina tarkoituksella viimeisenä ja välttänyt ruuhkaa sekä ohitellut sitten rauhassa, jos on ollut hitaampia. Tässä oli kuitenkin niin paljon minuuttipeliä, että ei voinut jäädä ihan viimeiseksi hengailemaan vaikka pyrinkin lähtemään aina uudelle kierrokselle viimeisten joukosta.
Iso kiitos @helsinkitriathlon ja kiitos kuvista loistava @zopelaura
Norjaa hehkutetaan hienona matkakohteena ja kyllähän se sitä onkin. Kaunista luontoa, merta, vuoristoa, vuonoja, puroja ja putouksia, metsää ja hienoa kulttuuria. Yhteiskunta toimii, ihmisiin voi luottaa ja yhteiskunta pyörii uusiutuvilla energialähteillä ja kulkee sähköautoilla. Varsinkin maata pitkin junilla ja busseilla matkatessa Norja antaa parastaan.
Sitten on toinenkin puoli Norjaa. Likainen öljy. Vedet pilaava kalankasvatus. Pilalle rakennetut vuoret ja tunturit. Metsähakkuita siellä sun täällä. Satamassa LNG-laitos polttaa kaasua ilmaan. Turisteja kuljetetaan pikaveneillä häiritsemään valaita. Surkea vegaaniruokatarjonta verrattuna Suomeen tai Ruotsiin. Kauppahallissa on myynnissä pelkkiä kuolleita kaloja ja eläviä jättiläismäisen kokoisia taskurapuja.
Norjaa voisi ihan yhtä hyvin boikotoida.
Reissuilla aina muistaa myös sen, miten yliarvostettua matkailu oikeastaan onkaan. Se vie aikaa ja rahaa sekä aiheuttaa paljon stressiä vaikka toki se monille onkin välttämätön tapa hakea irtiottoa arjesta. Silti. Helsingissä ja Suomessa on lähellä matalalla kynnyksellä upeita ja hienoja paikkoja kaipasit sitten luontoa, kaupunkikulttuuria tai muita huvituksia.
Vähintään yhtä hienoja elämyksiä voi saada vaikka istumalla iltaa Päijänteen rannalla.
Norja. Bergen. Kiivettin 12-vuotiaan kanssa 1333 porrasta Ulriken-vuoren huipulle ja takaisin alas. Helppo ja kaunis reitti. Monet olivat tekemässä portaissa juoksutreeniä. Matkalle mahtui vuoristonäkymien lisäksi upeaa metsää ja kauniita puroja.
Tämän jälkeen käytiin vielä Floyenin huipulla katselemassa Bergeniä ja tehtiin kukkulan päällä kiva kävely muutaman pikkujärven ympäri kauniissa taikametsämaisemissa.
Kello on asettanut tavoitteeksi kiivetä vähintään 10 kerrosta portaita päivässä. Tässä se ylittyi 27-kertaisesti eli 270 kerrosta mentiin ylöspäin.
Tämä maatapitkin julkisilla matkustaminen on kyllä hienoa. Seuraavaksi Etelä-Norjan kierros jatkuu junalla Bergenistä takaisin Osloon. Luvassa Euroopan upeimmat junamaisemat. Sellaiset maisemat, että niitä ei voi kokea ja nähdä kuin junasta!
Maatapitkin Etela-Norjan kierroksella. Preikestolen. Yksi maailman upeimmista luontokohteista. Ja sen veroinen. Upeaa oli olla hetki maailman reunalla. Siinä ihminen on aika pieni.
Kesän #vegaani kahvila #caferaparperimeri vielä tällä viikolla Helsingissä Kumpulan koulukasvitarhalla. Samalla voi ottaa nokoset riippumatossa ja syödä musta- ja punaherukoita suoraan pensaista. Pyörällä pääsee mestoille. Vahva suositus!
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin.
Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin.
Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.
Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h.
