Luonto-Liitto ja Wild Lynx ry järjestivät tiistaina 11.10.2011 eduskuntatalon lisärakennuksen edessä mielenosoituksen, jossa vaaditaan toimenpiteitä susikannan palauttamiseksi Lappiin.
Ohessa Wild Lynx ry:n puheenjohtaja Jaana Julin kertoo miksi.
Luonto-Liitto ja Wild Lynx ry järjestivät tiistaina 11.10.2011 eduskuntatalon lisärakennuksen edessä mielenosoituksen, jossa vaaditaan toimenpiteitä susikannan palauttamiseksi Lappiin.
Ohessa Wild Lynx ry:n puheenjohtaja Jaana Julin kertoo miksi.
Hyvää Eläinten viikkoa!
Pari vuotta sitten Oikeutta eläimille -järjestö julkaisi järkyttäviä kuvia eläinten oloista suomalaisilta sikatehtailta.
Kirjoitin silloin itsekin näkökulma-tekstin kampanjan sivuille, koska halusin tukea eläinten puolesta tapahtuvaa toimintaa.
Viimeisten viikkojen ja kuukausien aikana julkisuudessa on käyty tapauksen jälkipyykkiä.
Syyllisiä on haluttu vastaamaan teoistaan. Voisi kuvitella, että syytettynä ovat eläintilojen omistajat, jotka ovat monien mielestä kohdelleet eläimiä huonosti.
Totuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää.
Olin tiistaina (4.10.2011) Kepan järjestämässä keskustelutilaisuudessa. Otsikkona oli ”järjestöbrändiä rakentamaan”.
Aiheesta alusti mainonnan ja markkinoinnin asiantuntia Anna Moilanen Open Flower -yrityksestä. Anna kiteytti oman esityksensä 20 teesiin.
Lisäksi Anita Lintula esitteli esimerkin vammaisjärjestöjen kehitysyhteistyöstä eli Vammaiskumppanuus-hankkeen.
Ohessa tiivistetysti mielestäni viisi kiinnostavinta huomiota.
Vieraskynäblogissa Annukka Berg
Olen käynyt siippani kanssa paikoin kipakoitakin keskusteluja siitä, pitääkö läheisten ihmisten kulutustottumuksiin pyrkiä vaikuttamaan. Onko asiasta syytä huomauttaa, jos ystävien tai perheenjäsenten kulutustavat ovat ympäristön kannalta ongelmallisia? Missä menee puuttumisen raja?
Itse olen ollut puuttumisen suhteen melko varovainen. Olen ajatellut, että lähi-ihmisten tehtävänä on ennen kaikkea välittää toisistaan. Suvaitsevainen asenne on tarpeen varsinkin perheissä, jotka usein koostuvat melko erilaisista mutta vahvoin sitein toisiinsa solmituista yksilöistä. Kun perhettä – tai naapureita tai työkavereita – ei voi helposti vaihtaa, ihmisten olisi hyvä tehdä yhteiselosta mahdollisimman siedettävää. Tätä tavoitetta moralisointi ei erityisesti edistä.
Suomessa elää viimeisimmän Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen selvityksen mukaan vain noin 135-145 sutta.
Susi on luokiteltu maassamme erittäin uhanalaiseksi lajiksi. Kanta on ollut laskussa useamman vuoden ajan, mihin tärkeimpänä syynä on rikollinen salametsästys.
Luonto-Liiton susiryhmä on kerännyt yhdessä kosmetiikkayhtiö Lush Finlandin kanssa yli 4000 nimeä vetoomukseen, joka sisältää seuraavat vaatimukset:
Vieraskynäblogissa Erkki Perälä
Suomalainen demokratia on kuin parhaat päivänsä nähnyt fillari: ajaminen onnistuu vielä jotenkuten, mutta ohjaustanko on ruosteessa, ketjut ovat löystyneet ja takaratas pitäisi vaihtaa. Suurin ongelma on kuitenkin pienimpien vaihteiden puuttuminen kokonaan.
Ihmisten elämään suorimmin vaikuttavat päätökset tehdään paikallistasolla. Siksi onkin kummallista, että suomalaiset äänestävät jokseenkin yhdentekevissä presidentinvaaleissa huomattavasti innokkaammin kuin kunnallisvaaleissa. Vika ei kuitenkaan ole ihmisissä vaan demokratian pelisäännöissä.
Kunnallisdemokratia on suunniteltu tavallisen kaupunkilaisen näkökulmasta mahdollisimman vieraannuttavaksi.
Pyrin nykyään pyöräilemään Helsingissä autokaistoilla, jotta autoilijat tottuisivat paremmin pyöräilijöihin.
Silloin kun käytössä on pyörätie, pyöräilen toki sillä, vaikka se ei lain mukaan olisi välttämättä aina pakollista.
Pyrin kuitenkin valitsemaan sellaisia reittejä, joissa pyörätietä ei ole. Ja niitä reittejä on valitettavan paljon. Autokaistoilla mennään sitten toki liikennesääntöjen mukaan.
Esimerkiksi tänään pyöräilin Käpylästä keskustaan reittiä Mäkelänkatu – Hämeentie – Rautatientori.
Matka sujui hyvin ilman konflikteja. Esimerkiksi Hämeentiellä meitä oli parhaimmillaan samassa autoletkassa kolme pyöräilijää. Se ilahdutti.
Autokaistalla pyöräilyllä oli kuitenkin hintansa. Ohessa neljä havaintoa.
Tänään (9.8.) ajettiin Helsingin Polkupyöräilijöiden ja Helsingin Maan ystävien järjestämä Kriittinen pyöräretki.
Mielenosoitus kulkee niillä Helsingin katuosuuksilla, joilla pyöräliikenne on jätetty autoliikenteen varjoon.
Itse jäin kuhnimaan Luonto-Liiton toimistolle ja myöhästyin koko retkestä. Tavoitin pyöräletkan kuitenkin Mäkelänkadulla, jossa ihastelin hetken noin sadan pyöräilijän kaunista menoa. Vaikka en päässytkään itse retkelle, kertyi päivän aikana työmatkakaupunkiajoa 21 km.
Kunnolliset pyöräkaistat vaativat vain maalia ja poliittista tahtoa. Pyöräkaistoja reilusti lisäämällä autokaistojen reunoihin tehtäisiin jo ihmeitä Helsingin kaupunkisuunnittelussa.
Hankin hiljattain Animalian 50-vuotishistoriikin, Tiia Aarnipuun kirjoittaman ja kokoaman kirjan Jonkun on uskallettava katsoa. Animalian puoli vuosisataa.
Kirjasta löytyy viereisessä kuvassa oleva juliste. ”Minä en voi elää ilman turkkia. Sinä voit!”
Tämä juliste on ollut aikanaan yksi tärkeimpiä oman ympäristö- ja yhteiskuntaherätykseni laukaisijoita. Muistelen nähneeni sen ensimmäisen kerran yläasteella äidinkielen luokan seinällä ja sen jälkeen monessa muussa paikassa. Miten ihmeessä eläimiä saatettiin kohdella niin kaltoin?
Olen istunut viikon Säätytalolla hallitusneuvotteluissa. Monia hyviä asioita on saatu läpi ja monia on jäänyt saavuttamatta. Puoluejohtajista koostunut johtoryhmä on käsitellyt ja sopinut eri ryhmien kiistakysymyksiä. Tällä viikolla neuvottelijoita on ollut toimittajien lisäksi vastassa myös opiskelijat, jotka vaativat opintotukea indeksiin sekä Maan ystävien Polttava Kysymys -kampanjan aktiivit, jotka peräänkuuluttavat kunnianhimoista ilmastolakia. Viesti on ollut selvä: – Opintotuki indeksiin – 40% 2020 Suomi pystyy! Nyt jää vain nähtäväksi, miten ja missä … Lue lisää