Kansalaisaloite perustulosta

Suomen perustuloverkosto (BIEN) käynnisti keskiviikkona 28.3. kansalaisaloitekampanjan perustulon puolesta.

Kampanjan avasi kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto. Tavoitteena on hyödyntää 1.3. voimaan astunutta kansalaisaloitelakia ja kerätä toimenpidealoitteen taakse puolen vuoden aikana vähintään 50 000 allekirjoitusta.

Itse kävin ennakkoallekirjoittamassa toimenpidealoitteen välittömästi.

Avaustilaisuudessa Jukka Peltokoski kiteytti hyvin, mihin perustuloa oikeastaan tarvitaan:

Lue lisää

Öljynporaus Arktisella olisi typeryyden huippu

Greenpeacen aktivistit ovat nousseet tänään (16.3.) jäänmurtajille Fennica ja Nordica Hietalahden telakalla Helsingissä vastalauseena Shellin öljynporaukselle Arktisella.

Suomen valtion omistama Arctica Shipping on vuokrannut jäänmurtajat Shellin käyttöön. Mielenosoituksessa on Greenpeacen mukaan mukana 40 aktivistia Suomesta, Ruotsista, Tanskasta, Norjasta ja Saksasta.

Mahdollinen öljynporaus Arktisella olisi typeryyden huippu.

Fossiilisten polttoaineiden, kuten öljyn, käytön takia ilmasto lämpenee ja Arktisen jääpeite ohenee. Tämän johdosta esimerkiksi Shell havittelee alueen öljyvarantoja, joiden käyttö uhkaisi alueen ainutlaatuista ekosysteemiä ja olisi omiaan kiihdyttämään ilmastonmuutosta.

Lue lisää

Päivä kuvina: Oulu, Fukushima, Poetry Jam

Heräsin aamulla Oulusta, kävin kävelyllä ja kahvilassa juomassa aamuteen. Aamupäivällä olin puhumassa Pohjois-Suomen järjestöpäivillä kestävästä kehityksestä sekä tapasin Luonto-Liiton Pohjois-Suomen piirin Senniä, Henniä, Elinaa ja Hillaa.

Alkuillasta osallistuin ympäristöjärjestöjen Fukushima-kynttilämielenosoitukseen Helsingin Senaatintorilla, jossa pidin lyhyen puheen ja laskin kynttilän uhrien muistolle.

Lue lisää

Talvivaaran kaivostoiminta tulisi keskeyttää: Kuvat mielenosoituksesta

Luonto-Liitto, Suomen luonnonsuojeluliitto sekä joukko muita järjestöjä ja toimijoita järjesti tänään (12.3.) mielenosoituksen Talvivaaran yhtiökokouksen yhteydessä Helsingissä.

Talvivaara Sotkamo Oy:n toiminta tulisi keskeyttää siihen asti, kunnes yhtiön aiheuttama ympäristön pilaantuminen saadaan estetyksi ja ongelmat korjattua.

Tässä kuusi syytä, miksi Talvivaaran kaivostoiminta tulisi keskeyttää.

1. Talvivaaran kaivostoiminta on aiheuttanut laajoja ympäristöhaittoja
2. Talvivaaran kaivostoiminnassa on poikettu ympäristöluvasta
3. Talvivaaran uuden ympäristöluvan käsittely on kesken
4.  Alueen kunnissa, Kajaanissa ja Sotkamossa on suhtauduttu kaivokseen nihkeästi
5. Kainuun ELY-keskus on tehnyt tutkintapyynnön Talvivaaran lähijärviin lasketuista jätevesistä
6. Alueen imago ja matkailu kärsivät kaivostoiminnan melu- ja hajuhaitoista

Ohessa on kuvia tänään Talvivaaran yhtiökokouksen yhteydessä järjestetystä mielenosoituksesta. Ympäristö- ja kansalaisjärjestöjen viesti oli aika selkeä: Kaivos kiinni!

Lue lisää

Karkauspäivän innovaatioita: Laitos ja Sosiaalinen Hub

Karkauspäivänä (29.2.2012) sai alkunsa pari erittäin kiinnostavaa yhteiskunnallista projektia: Ajatuspaja ja verkkolehti Laitos sekä Sosiaalinen Hub.

Ajatuspaja ja verkkolehti Laitos on syntynyt talouskriisin, verkottuneiden kansalaisliikkeiden ja pätkätyösukupolven Euroopassa ja julkaisee aluksi pääkirjoituksia.

Sosiaalinen Hub on on väliaikaiseen, tyhjillään olevaan tilaan perustettu yhteiskunnallisen toiminnan laboratorio. Kokeilu, joka tukee ja mahdollistaa erilaisia kokeiluja.

Alla olevissa videoissa Hanna Nikkanen kertoo Laitoksesta ja Johanna Sumuvuori Sosiaalisesta Hubista.

Lue lisää

TalviAreena: Demokratian tila Suomessa

Oikeusministeriö ja MTV3 olivat teettäneet TNS Gallup Oy:llä kyselyn demokratian tilasta Suomessa. Kysely julkistettiin viidennessä TalviAreenassa eduskunnassa (28.2.).

Ohessa on neljä mielestäni kiinnostavaa havaintoja kyselystä. Aiemmin vastaava selvitys on tehty vuonna 2010.

1. Kiinnostus politiikkaan on suurempaa kuin vuonna 2010. Erityisesti korkeasti koulutetut ottavat aktiivisesti kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin siinä missä nuoret, heikosti koulutetut, työväestö ja työttömät ovat kaikkein vähiten kiinnostuneita. Puoluekannan mukaan innokkaimpia keskustelijoita ovat Vasemmistoliiton kannattajat.

Lue lisää

Lumiukkojen mielenilmaus vahvan ilmastolain puolesta – katso kuvat!

Kävin tiistaina 21.2. osoittamassa mieltä eduskuntatalolla vahvan ilmastolain puolesta yhdessä lumiukkojen kanssa. Ohessa kuvia tapahtumasta.

 Mielenosoituksessa pääsimme kansanedustaja Oras Tynkkysen kanssa lumiukkojen kanssa saman banderollin taakse.

Lue lisää

Luonto-Liiton aktivistipäivä

Luonto-Liiton aktivistipäivässä 18.2. Atlas Saarikoski alusti kansalaisaktivismista ja Vesa Saarinen sosiaalisesta mediasta. Itse esittelin lyhyesti Luonto-Liiton toimintaa.

Päivän juontajina toimivat hallituksen puheenjohtaja Tuomo Lindholm ja valtuuston puheenjohtaja Senni Luosujärvi.

Atlas Saarikosken mielestä aktivismi on sitä, että meillä on (1) eettinen velvollisuus toimia, (2) kaikilla, ei vain aktivisteilla ja (3) aina. Lisäksi teosta tulee seurauksia, joita ei kannata arvioida yläkanttiin (jos minä teen niin kaikki tekevät) eikä toisaalta alakanttiin (mikään ei ikinä muutu).

Lue lisää

Esimerkki viherpesusta? Metsien käyttö pelastaa maailman ja Atria

Ympäristökysymykset otetaan Suomessa tosissaan. Ympäristö- ja ilmastonmuutos on tullut viimeisen kymmen vuoden aikana politiikan teon kovaan ytimeen ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä talouspolitiikan rinnalle.

Ympäristövastuu on yrityksille hygieniatekijä. On epäilyttävää, jos yrityksellä ei ole omaa ympäristöpolitiikkaa ja suunnitelmaa ympäristövaikutustensa minimoimiseksi. Yleensä halutaan myös varmistaa, että sanojen takana on konkreettisia ympäristötekoja. Viherpesu ei ole kovin tavallista.

Näyttää kuitenkin siltä, että poikkeuksiakin löytyy. Vanhan maailman tuulahduksesta, suoranaisesta viherpesusta, kertoo mielestäni kaksi seuraavaa esimerkkiä.

Lue lisää

Mitä on vaikuttamistyö?

Pyöräilin tänään (11.2.) Käpylästä Vuosaareen ja takaisin yhteensä vähän yli 30 kilometrin matkan. Siinä välissä kävin puhumassa Plan Suomi säätiön tilaisuudessa kansalaisjärjestöjen tekemästä vaikuttamistyöstä.

Omalta osaltani voin sanoa, että vaikuttaminen on puhumista ja kirjoittamista.

Toki vaikuttaa voi myös kulttuurin ja taiteen keinoin. Itselleni ominaisemmat tavat ovat kuitenkin juuri puhuminen ja kirjoittaminen. Ilman niitä taitoja ei voi saada viestiään perille ja muuttaa maailmaa haluamaansa suuntaan.

Lue lisää

Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus? 

Huimaa! Tämä taitaa olla ensimmäinen haastattelu ja julkinen ulostulo mun 50-vuotissynttäreistä eli elämän tarkoitus -projektista.

Viisi syytä elää – ympäristövaikuttaja Leo Stranius on kysynyt elämän tarkoitusta jo noin 90 ihmiseltä

”Tässäkö tämä nyt oli?” Leo Stranius mietti täyttäessään viisikymmentä. Hän päätti kysyä itselleen tärkeiltä ihmisiltä heidän suurimmista unelmistaan ja siitä, mitä he haluaisivat vielä elämässään tehdä.
Kolme tuntia tanssia Kaapelitehtaalla! Niin energisoivaa ja voimaannuttavaa. 

Kiitos @orkidea ja @faithlessofficial sekä kaikki Tanssijat!
Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa). 

Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille? 

Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa! 

Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Seuraa minua Instagramissa