Tammikuu lukuina

Vuoden ensimmäinen kuukausi on takana. Kuukauden aikana olen päässyt nauttimaan inspiroivista kehityskeskusteluista ja valmistellut tulevaa eduskuntavaalikampanjaa. Lisäksi olen monta kertaa kuvitellut, että talven pyöräilykelit eivät Helsingissä voi huonommaksi mennä, mutta aina olen saanut yllättyä. Tässä tammikuun aktiviteetit lukuina. – 10 haastattelua (televisio, radio, lehdet) – 3 puhetilaisuutta tai luentoa – 3 kirjallista lausuntoa tai aloitetta – 3 tiedotetta – 7 artikkelia, juttua tai kolumnia lehtiin tai verkkosivuille – 17 blogitekstiä … Lue lisää

Vaalikoneet avoimiksi

Osallistuin (2.2.) eduskunnassa järjestettävään MTV3:n TalviAreena-keskusteluun. Aiheena oli vaalikoneet ja sosiaalinen media vaaleissa. Vaalikoneiden suosio on jatkuvasti kasvanut ja huomattava osa ihmisistä tekee äänetyspäätöksen vaalikoneiden perusteella. Erityisesti nuoret käyttävät vaalikoneita sujuvasti oman ehdokkaansa löytämiseksi. Olen itse tehnyt viime syksynä oikeusministeriölle selvityksen verkkovaikuttamisesta. Digitaalinen kuilu kasvaa nopeasti. Joidenkin tutkimusten mukaan verkko muokkaa jopa ihmisen biologista perustaa ja kykyä hahmottaa todellisuutta. Jatkossa voidaan yhä selvemmin erottaa digikansalaiset (digital natives) ja digimaahanmuuttajat (digital … Lue lisää

Miksi talouden pitää kasvaa?

Osallistuin tiistaina (1.2.) Radio YleX:n Etusivuohjelmaan, jossa keskustelimme aiheesta ”Miksi talouden pitää kasvaa?” Ohjelma on kuunneltavissa täällä. Talouskasvun sijaan meidän tulee kiinnittää huomiota onnellisuuteen, kohtuullisuuteen ja ekologisuuteen. Tärkeintä on, että ihmiset voivat tehdä merkityksellisiä asioita heille merkityksellisten ihmisen kanssa samalla kun hyvinvointi perustuu ekologisiin rajoihin. Tämän jälkeen talous voi sitten kasvaa tai laskea. Miksi ihmeessä useimmat ekonomistit kuitenkin ajattelevat, että talous voi kasvaa ikuisesti? Yhteiskunnan menestyksen mittana pidetään usein juuri … Lue lisää

Ehdolle eduskuntaan

Lähden ehdolle kevään eduskuntavaaleissa Helsingin Vihreiden listalta. Tervetuloa mukaan tekemään kampanjaa onnellisemman, kohtuullisemman ja ekologisemman Suomen puolesta. Lisätietoja löytyy täältä: https://leostranius.fi/eduskuntavaalit/ Ehdokkuus julkistettiin tänään (1.2.) Vihreiden puoluetoimistolla pidetyssä tilaisuudessa. Myös YLE:n tiedetoimituksessa työskentelevä Pasi Toiviainen julkisti ehdokkuutensa Uudellamaalla. Pasin kanssa on ilo lähteä luomaan parempaa politiikkaa. Ohessa kampanjan avaustilaisuudessa pitämäni esitys kampanjaviesteistä: Kampanjan julkistamistilaisuus 01022011-stranius View more presentations from lstraniu. Helsingin Vihreiden tiedote 1.2.2011: Luonto-Liiton pääsihteerinä toimiva Leo Stranius on … Lue lisää

Onnellinen, kohtuullinen ja ekologinen Suomi – Osa 1: Peruselementit

Tässä kirjoitussarjassa pohdin kevään ajan, millainen olisi onnellinen, kohtuullinen ja ekologinen Suomi. Uskon, että tämä on mahdollista, mikäli turvaamme pitkällä aikavälillä kaikille kohtuullisen ja onnellisen elämän maapallon ekologisen kantakyvyn rajoissa. Tämä tarkoittaa sitä, että luonnon itseisarvo tunnustetaan emmekä pidätä itsellämme etuoikeutta käyttää luonnonvaroja enempää kuin mitä kaikilla on siihen kestävästi mahdollista. Tässä ekologisen, kohtuullisen ja onnellisen Suomen peruselementit: 1. EKOLOGISUUS Ekologisesti kestävä ja hiilineutraali Suomi – Energiatehokkuudella, uusiutuvilla energialähteillä ja … Lue lisää

Viikkopäiväkirja 4 (24.-30.1.2011)

Maanantaina kävin aamulla juoksemassa sekä tein lihaskuntoharjoittelua ja venyttelin. Aamulla Luonto-Liitto tiedotti siitä, kuinka Metsähallitus vesittää valtion retkeilyalueiden suojelutavoitteita. Luonto-Liiton toimistolle pyöräiltyäni vastasin Kati Berningerin kysymyksiin koskien kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa -kirjahanketta. Lounaalla kävin kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluodon kanssa. Iltapäivällä vedin Luonto-Liiton toimistokokousta ja kävin läpi sähköposteja. Illaksi pyöräilin kotiin, jossa valmistelin tulevaa kampanjaa. Tiistaina kävin aamulla juoksemassa. Pyöräiltyäni Luonto-Liiton toimistolle kävin viimeisen kehityskeskustelun. Lounaalla tapasin 100 000 reilua tekoa -kampanjan tiimoilta … Lue lisää

Lapin mahdollinen matkailuboikotti

Luonto-Liiton susiryhmä järjesti viikonloppuna Helsingin Matkailumessujen yhteydessä mielenosoituksen Lapin susitilanteeseen liittyen: Susi kelpaa Lapin matkailuikoniksi vaan ei luontoon. Mielenosoituksen myötä nousi esiin mahdollinen Lapin matkailuboikotti. Tiistaina (25.1.) sain vastata yhdessä järjestöpäällikkö Sami Säynevirran kanssa Lapin Kansan toimittajalle maakunnan susitilanteesta ja siitä, onko Luonto-Liitto käynnistämässä boikottikampanjaa Lapin matkailua vastaan. Toistaiseksi tämmöistä kampanjaa ei ole. Toimittajan mielestä susien salatappojen takia järjestettävä mahdollinen matkailuboikotti veisi tuhansien työpaikat. Huoli on aiheellinen. Juuri siitä syystä … Lue lisää

Onko biopolttoaineiden seuraava virhesiirto Jathropa?

Maan ystävien tuore raportti (Jatropha: money doesn’t grow on trees) tyrmää ihmekasviksi nimetyn Jatrophan käytön biopolttoaineena. Jathropaa on aiemmin pidetty ihanteellisena kasvina biopolttoaineeksi siitä syystä, että se ei uhkaa suoraan ruokaturvaa ja kasvaa vaikeissa oloissa. Kansainvälisen Maan ystävien raportin mukaan investoijien odotukset ovat olleet kuitenkin epärealistisia. Maan ystävien raportti listaa kymmen ongelmaa. Jathropan satoisuus on ollut heikkoa, viljelykset tarvitsevat paljon vettä, kasvi on haavoittuva erilaisille tuholaisille, kilpailee ruuan tuotannon kanssa … Lue lisää

Viikkopäiväkirja 3 (17.-23.1.2011)

Maanantaina kävin aamulla juoksemassa 15 km lenkin kuntosalin juoksumatolla. Reipas juoksu antoi hyvän lähdön päivään ja viikkoon! Aamupäivällä Kari Rissa haastatteli minua Työeläke-lehteen degrowth-taloudesta. Itsellenikään ei ole ihan selvää, miten hyvinvointipalvelut, eläkkeet ja sen sellaiset turvattaisiin laskevan talouden olosuhteissa. Lounaan jälkeen olin vetämässä Luonto-Liiton toimistokokousta. Paikalla oli esittäytymässä myös tuore puheenjohtaja Tuomo Lindholm. Kotimatkalla kävin paikkaamassa Annukan pyöränkumin ja illalla vastailin vielä Partio-lehden haastatteluun koskien ilmastonmuutosta. Yksilö voi tehokkaimmin vaikuttaa … Lue lisää

Muistoja 10-vuoden takaa. Oli silloin aika yllättävää ja hämmentävää löytää itsensä taidenäyttelystä. 

Teos: @samilukkarinen
Third Rock täytti tänään 5-vuotta! 

Reilu viisi vuotta sitten keskellä koronapandemiaa aloimme pohtia silloisen T-Media Relations Oy nimen ja brändin uusimista. Lopulta Sari Kuvaja, @harrileinikka @riding_n_butterflywings ja @anurasanen (ja oli mukana varmasti moni muukin) kanssa saatiin valmista ja 18.8.2020 oli kaupparekisteri-ilmoitukset hoidettu, verkkosivu pystyssä sekä tiedote lähdössä asiakkaille. 

Third Rock Finland oli saanut alkunsa. 

Mitä me ollaan sitten viiden vuoden aikana tehty? Katsoin nopeasti, että ollaan toteutettu karkeasti: 

-noin 700 projektia
-palveltu noin 300 asiakasta
-tehty noin neljä miljoonaa euroa liikevaihtoa
-tehty hommia noin 50 henkilötyövuotta

Ja toivottavasti myös onnistuttu vähentämään päästöjä ja luonnonvarojen kulutusta sekä vahvistamaan kiertotaloutta, ihmisoikeuksia ja fiksua liiketoimintaa. 

Monenlaisia maailman muutoksia ja tilanteita on viiden vuoden aikana ehtinyt tapahtua ja monessa liemessä ollaan oltu, kun ollaan kasvettu kolmen henkilön yrityksestä nyt 17 henkilön organisaatioksi.

Tavoitteena on edelleen vauhdittaa organisaatioita haittoja vähentävästä niin kutsutusta ”vastuullisesta liiketoiminnasta” kohti planetaarista liiketoimintaa eli kohti sitä, että organisaatiot edistävät kestävyysmuutosta eivätkä vain minimoi omia haittoja tai pahimmillaan jarruta muutosta. Tässä riittää vielä tehtävää näin ilmastokriisin ja luontokadon aikakaudella. 

Hyvää syntymäpäivää Third Rock! On tämä kyllä ollut ihmeellinen ja elämää muuttava matka kaikkien teidän kanssa, jotka olette tavalla tai toisella olleet vuosien varrella mukana.

Ja mitä kaikkea onkaan vielä luvassa!

#thirdrock #vastuullisuus #planetaarinenliiketoimibta
Kirjasuositus: Ossi Nyman: Alkuhuuto

Jostain selittämättömästä syystä olen tykännyt Nymanin romaanien karuttomasta kuvailusta paljon. Alkuhuuto on näistä romaaneista kuitenkin ehjin ja paras. Suorastaan huikea. 

Toivo on 46-vuotiaana bussinkuljettajana valmis eläkkeelle. Marjut istuu lähikaupan kassalla ja hakee iloa elämään salasuhteista. Faith on suomeen kotoutunut maahanmuuttokriittinen maahanmuuttaja. 

Kolme elämää, jotka kiinnittyvät vahvasti toisiinsa. 

Upea kuvaus suomalaisesta mielenmaisemasta ja keskiluokkaisuuden reunalla elämisen arjesta. Tavallisuuden kaipuusta.

Häiritsevää on vain ajan hengen mukainen ajallinen epäsymmetrisyys ja absurdi loppuratkaisu. Ja ehkä juuri tämä häiritsevyys tekee kirjasta lopulta täydellisen. 

#kirjat #kirjagram #ossinyman #alkuhuuto @ossijanyman @teoskustantamo
#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Voiko Lofooteille matkustaa Helsingistä maatapitkin ilman autoa? Tietysti voi. Tehtiin 13-vuotiaan lapsen kanssa kahdestaan autovapaa maatapitkin matka. 

Pohjoisen kaarros Jäämerelle ja Lofooteille kulki seuraavasti: Helsinki-Rovaniemi-Kilpisjärvi-Tromsa-Narvik-Svolvaer-Narvik-Luleå-Haaparanta/Tornio-Kemi-Helsinki. 

Reissun päästöt olivat yhteensä noin 213 kgCO2e, joka vastaa noin 1568 km autolla ajoa. Lentämällä paikan päälle olisi jäänyt moni hieno paikka näkemättä ja kokematta ja päästöt olisivat olleet yli tuplasti enemmän eli noin 565 kgCO2e. 

Lue matkapäiväkirja, reitti ja arviot päästöistä sekä lopuksi yhteenveto ja pohdinnat mahdollisista muista vaihtoehdoista osoitteesta www.leostranius.fi

Pahoittelut verkkosivujen pitkästä tekstistä, mutta ehkä tästä voi olla iloa ja hyötyä jollekin, joka suunnittelee vastaavaa matkaa. 

#norja #lofootit #lappi
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Kilpisjärvi ja Saanan huippu. Seuraavaksi kohti Norjaa.
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Turun linja-autoasemalla polkupyörätarvikkeiden automaatti! Milloin näitä tulisi Helsinkiin? Tai muualle?
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.