Precious – aina on toivoa – vähentää lihansyöntiä

Viikonloppuna tuli katsottua elokuva Precious. Vaikuttava tarina. Äärimmäisissäkin tilanteissa on toivoa. Aina on mahdollisuuksia. Kiusoista, kriiseistä ja katastrofeista on mahdollista selvitä. Kirjoittelin aiemmin aihetta sivuten tänne: Askelia tyytyväiseen elämään – Osa 8.

Elokuva muistutti minua myös siitä, kuinka tärkeäitä ympärillä olevat ihmiset ovat. Kannattaa hakeutua niiden seuraan, jotka kannustavat ja vetävät ylös sekä juosta karkuun niitä, jotka lannistavat. Sitä on itse etuoikeutettu, kun ympärillä on niin fantastisia tyyppejä.

Sunnuntaina kävin aamulla juoksemassa, siivosin sekä tein esitystä ydinvoimasta ja ilmastonmuutoksesta Luonto-Liiton Hämeen piirin kevätkokousta varten. Lisäksi kävin keskustelua (Facebookissa) lihan syönnin mahdollisesta loppumisesta Markus Vinnarin juuri hyväksytyn väitöskirjan innoittamana.

Lihansyönnin vähentäminen on ympäristöystävällistä, terveellistä ja parantaa eläinten hyvinvointia. Lihansyönnillä on myös jotain tekemistä älykkyyden kanssa: High IQ link to being vegetarian. Sen osoittaa jo Helsingin kaupunginvaltuustossakin aikanaan käyty keskustelu. Tuukka Simosen mainiot vastaukset valtuuston keskusteluun täällä.

Yksi kommentti artikkeliin ”Precious – aina on toivoa – vähentää lihansyöntiä”

  1. ”Lihansyönnillä on myös jotain tekemistä älykkyyden kanssa: High IQ link to being vegetarian.”

    Ehkä niin, mutta vielä vahvempi näyttö löytyy siitä, että älykkyydellä on jotakin tekemistä bipolaarisen häiriön (”maanisdepressiivisyyden”) kanssa. Toivottavasti kaikki suomalaiset nopeasti alkavat sairastaa bipolaarista häiriötä, jotta tulisimme älykkäämmiksi.

    Vastaa

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami