Toimenpiteitä paperittomien tilanteen johdosta

Suomessa paperittomien ihmisten määrä kasvaa muun muassa siksi, että sellaisten kielteisten oleskelulupapäätöksen saaneiden ihmisten määrä lisääntyy, joita ei voida palauttaa turvallisesti kotimaahan.

Jätimme 29.3.2017 Helsigin kaupunginvaltuuston kokouksessa yhdessä Thomas Wallgrenin, Veronika Honkasalon ja Yrjö Hakasen kanssa aiheesta valtuustoaloitteen.

Esitämme, että että kaupungin eri virastot laativat valtuustolle ehdotuksia siitä millä toimenpiteillä Helsinki voi edistää paperittomien tilannetta.

Valtuustoaloitteemme allekirjoitti noin 40 kaupunginvaltuutettua eri puolueista.

Valtuustoaloite 29.3.2017

Toimenpiteitä paperittomien tilanteen johdosta

Suomessa paperittomien ihmisten määrä kasvaa muun muassa siksi, että sellaisten kielteisten oleskelulupapäätöksen saaneiden ihmisten määrä lisääntyy, joita ei voida palauttaa turvallisesti kotimaahan. Tämä on todellisuus mikä pitää ottaa järkevällä tavalla huomioon asenteista riippumatta. On kaikkien etu, että paperittomista ei muodostu yhteiskunnan ulkopuolella elävää joukkoa, joita uhkaa köyhyys, hätä, hyväksikäyttö ja mahdollisesti poliittinen radikalisoituminen.

Merkittävä osa Suomen paperittomista hakeutuu Helsinkiin. Katsomme, että Helsingillä on vastuu ja mahdollisuus näyttää esimerkkiä siitä miten paperittomien tilanteeseen voidaan reagoida pragmaattisesti ja konkreettisilla toimilla.

Ehdotamme siksi, että kaupungin eri virastot laativat valtuustolle ehdotuksia siitä millä toimenpiteillä Helsinki voi edistää seuraavia asioita:

– Miten vastaanottokeskukset Suomessa voivat aina antaa vastaanottokeskuksista poistettaville tietoa heidän omalla kielellään siitä missä ja mitä palveluja Helsinki ja muut kunnat tarjoavat alueella oleskeleville paperittomille?

– Miten varmistamme välttämättömän turvan ja suojan toteutumisen Helsigissä kaikille asunnottomille ihmisoikeussitoumusten mukaisesti maassaolostatukseen katsomatta?

– Lasten oikeuksien toteutuminen. Oikeus lastensuojelulaissa taattuun turvaan kuuluu taustaan ja statukseen katsomatta kaikille Suomessa asuville lapsille. Vaikka vanhemman/vanhempien paperittomuus tai asunnottomuus eivät ole laillisia syitä lasten huostaanotolle, monet vanhemmat pelkäävät huostaanoton riskiä. Viranomaisten on tärkeää informoida paperittomia perheitä lastensuojelulain periaatteista, joiden mukaan lapsen etu on olla perheensä kanssa. Oikeus perusopetukseen kuuluu jokaiselle lapselle riippumatta statuksesta. Kaupungin tulee järjestää perusopetusta kaikille sen alueella oleskeleville lapsille. Koulupaikan säilyttäminen ja läheisyys tulee ottaa huomioon perheen asumisen järjestämisessä;

– Miten varmistamme välttämättömän terveydenhuollon ja toimeentulon myös kaikille paperittomille Suomessa?

– Kuinka varmistamme, että myös paperittomat ihmiset saavat tarvitsemansa psykologisen ja sosiaalisen huollon? Esimerkiksi ihmisille jotka ovat yrittäneet itsemurhaa, kuinka heille voidaan saada tukea?

– Miten henkilökunta tiedostaa vaitiolovelvollisuutensa eikä ilmianna ihmisiä poliisille?

Veronika Honkasalo, Leo Stranius, Thomas Wallgren ja Yrjö Hakanen

Yksi kommentti artikkeliin ”Toimenpiteitä paperittomien tilanteen johdosta”

  1. Siis myönnetään että kotimaa on tulessa, mutta ei annata turvapaikkaa? Mikä järki on jättää ihmiset sitten kaiken kontrollin ulkopuolelle, jos heitä ei voida palauttaakaan? Ja mikä se turvapaikka sitten on, jos se ei ole niille jotka eivät voi kotimaassaan olla? Ei näitä oikein ymmärrä. Mutta kai se on sitten virkamiehistä ja hallituksesta järkevämpää, että ihmiset telttailee keskellä Helsinkiä.

    Aika hassua että moskeija, josta ei ole mitään paperia tuotu edes kaupungille harkittavaksi, saa näin paljon puhetta aikaan ja Vapaavuorikin ehti jo kieltää kaikki näkyvät moskeijat, mutta tavalliset ihmiset jätetään kadulle. Tärkeintä sitten politiikassa tuntuu olevan se, että saadaan laki alkoholista läpi jossa lukee että ihmisiä kuolee tuon lain takia lisää. Ihan mahtava arvomaailma meidän poliitikoilla!

    Vastaa

Jätä kommentti

Perjantai-illan treenit. 1,5 kuntopiiri ja siihen päälle 1,5 tunnin uinti. Kiitos @helsinkitriathlon
Posti toi kotiin tuoreen Luonnonsuojelijan ja sieltähän löytyi viisi vinkkiä 1,5 astetta parempaan arkeen!

#puolitoistaastetta #puolitoistaastettaparempiarki @gummeruskustannus
Ilahduttavaa, että meidän lyhennetyn työviikon kokeilu on herättänyt myös julkista keskustelua! Toivottavasti moni muukin organisaatio lähtee kokeilemaan lyhennettyä työviikkoa täydellä palkalla. 

Olisi tietysti kiinnostavaa kuulla millä muilla tavoin ihmisten hyvinvointia voisi vahvistaa työelämässä.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011002179.html
Viikon takainen juoksutesti tuntui niin kivalta, että tänään piti uteliaisuutta ottaa uudestaan. Kiitos @helsinkitriathlon ja @kirsipaivaniemi 

Ensin tämän päivän ajat ja sulkeissa viikon takaiset ajat. Sykkeet olivat +/- pari lyöntiä samalla tasolla. 

-5 km pk-juoksu 26:44 (27:01)
-2 km vk-juoksu 8:51 (8:29)
-1 km all out 3:54 (3:56)

(Huom. Viikossa kehitystä ei luonnollisesti tapahdu vauhdeissa suuntaan tai toiseen. Lähinnä oli kiva nähdä miten päivän kunto vaikuttaa testituloksiin ja näkyykö eroa kovan ja kevyen treeniviikon päätteeksi. Viikko sitten takana oli siis kevyt viikko ja nyt kova viikko.
Kokeilen joka kuukausi jotain uutta tapaa tai asiaa. 

Viime joulukuussa ystävä vinkkasi, että teen sijaan voi juoda myös pelkkää lämmintä/kuumaa vettä. Näin tehdään paikoin esim Kiinassa ja Itä-Aasian maissa. Päätin kokeilla tätä tammikuun ajan ja huomasin, että toden totta. Eihän sitä teetä tarvitse tässä mihinkään. 

Muutos oli yllättävän helppo, vaikka olen juonut koko aikuisikäni teetä. Tosin ainakin yksi hairahdus kuukauden aikana tapahtui. Vanhasta tottumuksesta otin Yle Radio 1:n lähetyksessä ollessani kupin teetä enkä viitsinyt jättää juomatta. Lisäksi kuukauden aikana tuli juotua ainakin muutaman kerran kuumaa mehua. Kahvia en juo muutenkaan. 

Seuraavaksi kohti helmikuun kokeilua, joka on se, että en pidä puhelinta aamuisin tai iltaisin lainkaan makuuhuoneessa.
Mitä jos viikonloppu todella alkaisi perjantaina? Päätimme kokeilla Third Rockissa lyhennettyä työviikkoa täydellä palkalla puolen vuoden ajan.

Hyvinvointi parani ja tehokkuus kasvoi, mutta hiukan yllättäen kaikkein eniten lyhennetty työviikko on parantanut taloudellista tulosta.

Jatkamme lyhennettyä työviikkoa toistaiseksi, ja kannustamme muitakin kokeilemaan.

Hiukan tarkempaa tietoa kokeilumme taustoista ja tuloksista löytyy verkkosivuiltamme: .
https://thirdrock.fi/mita-tapahtui-kun-paatimme-kokeilla-lyhennettya-tyoviikkoa/
Millaisen työelämän jätämme tuleville sukupolville? ”Nykyisin odotukset ovat työpaikoilla todella kovat, koko ajan pitäisi kyetä kehitykseen ja muutokseen. Tätä kautta määrittelemme ison joukon ihmisiä työelämän ulkopuolelle”, sanovat Työvuorossa-podcastissa asiantuntija Maiju Lehto ja toimitusjohtaja Leo Stranius. 

https://www.rinnekodit.fi/ajankohtaista/uusi-podcast-rakentaa-kestavampaa-tyoelamaa/
Tänään oli ohjelmassa juoksutesti:
-20 min alkuverra
-5 km pk-juoksu (27:01)
-2 km anakynnys (8:29)
-1 km all out (3:56)
-20 min loppuverra
Virallinen kutsu mun kirjajulkkareihin!

Leo Straniuksen 1,5 astetta parempi arki -kirjan julkistustilaisuus

Tervetuloa keskustakirjasto Oodiin kuuntelemaan keskustelua uutuuskirjasta 1,5 astetta parempi arki – Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnelliseksi (Gummerus).

Paikalla teoksesta kertoo kirjan kirjoittanut tietokirjailija, vaikuttaja ja vastuullisuusasiantuntijayrityksen Third Rockin toimitusjohtaja Leo Stranius. Hänen kanssaan ilmastoystävällisemmästä elämästä ja kirjan teemoista keskustelevat D-mat Oy:n toimitusjohtaja ja Ilmastopalapelin kehittäjä Michael Letternmeier, Sitran johtava asiantuntija Sari Laine ja The Activist Agency viestintätoimiston perustajaosakas Niklas Kaskeala. Keskustelun vetää Pauliina Pietilä Gummerukselta. 

Milloin? 7.2. klo 16-17
Missä: Helsingin Keskustakirjasto Oodi, Saarikoski-matto
Tilaisuus on kaikille avoin. Tervetuloa! 
Tapahtuman järjestävät Gummerus ja Leo Stranius.

https://helmet.finna.fi/FeedContent/LinkedEvents?id=helsinki:agkhhiyx4q
Tänään hyvää ja kevyttä pyörätreeniä vajaa pari tuntia. Eilen tunti hyötypyöräilyä, 1,5 tunnin kuntopiiri ja 1,5 tunnin uintitreeni. Aamuisin tietty venyttelyä ja seitsemän minuutin lihaskuntotreeni. Huomenna sitten juoksua! 

#triathlon @helsinkitriathlon
Tänään oli kiva päättää työviikko Helsingin tanssiopistolla @rauhatati kanssa! 🎉🔥
Tänään Sari Valton vieraana upean Elli Aaltosen kanssa keskustelemassa Yle Radio 1:n ohjelmassa Keskusteluja ihmisyydestä. Pääsimme pohtimaan 101 onnen päivää kirjani pohjalta elämän tarkoitusta, arvoja ja ajankäyttöä. 

”Jos tietäisit kuolevasi kolmen kuukauden päästä, miten käyttäisit viimeiset elonpäiväsi? Tekisitkö muutoksia ajankäyttöösi? Miten erottaa olennainen epäolennaisesta?”

https://areena.yle.fi/podcastit/1-72760580
Jippii! Tänään ilmestyi vihdoin mun uusi kirja 1,5 astetta parempi arki. Teos löytyy ääni- ja ekirjapalveluista sekä toki myös perinteisenä painettuna versiona kirjakaupoista tai kustantajan verkkokaupasta. 

Kirja kuvaa niitä valintoja, joita meidän on ilmastokriisin aikakaudella Suomen kaltaisissa yhteiskunnissa tehtävä. Iloinen uutinen on, että ilmastoystävällinen arki tekee planeetan ohella ennen kaikkea hyvää myös meille itsellemme!

#parempiarki #kirjat #kirjagram @gummeruskustannus
Revontulet! #koli
Ukko-Kolilla! #koli #ukkokoli