Elokuun kokeilu: Käsilläseisonta

Kokeilen tänä vuonna joka kuukausi jotain uutta tapaa. Elokuussa harjoittelin käsilläseisontaa.

Olen viimeksi seisonut tai kokeillut käsilläseisontaa lapsena. Muistan, että yläkouluikäisenä liikunnan tunnilla sai pisteitä liikuntanumeroa varten, jos osasi tehdä permannolla tiettyjä voimisteluliikkeitä. Tuolloin onnistuin sekä käsilläseisonnassa että käsilläkävelyssä. Tämän jälkeen en ole hommaa kokeillut.

Kuukauden harjoittelun jälkeen onnistun käsilläseisonnassa seinää vasten. Kuten kuvasta kuitenkin näkyy, vartalo ei ole suorassa enkä pysy montaa sekuntia asennossa ilman tukea.

Halu kokeilla käsilläseisontaa taisi herätä siitä, kun kesällä Hangossa ystävämme teini-ikäinen lapsi seisoi käsillä suvereenisti ja teki tasaisella nurmikolla voltin taaksepäin. Homma näytti niin hienolta, että halusin kokeilla, voisiko moinen onnistua vielä minulta.

No ei onnistunut. Ei lähellekään. En edes uskaltanut tai osannut kunnolla ponnistaa käsilläseisonta-asentoon. Siispä harjoittelemaan.

Ajattelin, että yksi kuukausi voisi olla sopiva aika oppia käsilläseisontataito uudestaan, jos harjoittelen hiukan joka päivä. Alkuun katsoin YouTubesta Jukka Rajalan erinomaisen opetusvideon.

Tein päivittäin muutaman minuutin ajan videossa näytettyjä harjoituksia. Seinälle nouseminen oli vielä suhteellisen helppoa ja muutaman viikon jälkeen uskalsin aika hyvin kiivetä jalat edellä naama seinän suuntaan lähes pystyasentoon.

Sen sijaan ponnistus käsilläseisontaan (seinää vasten) osoittautui todella vaikeaksi. Kuukauden lähes päivittäisen harjoittelin jälkeen en edelleenkään pääse ponnistamalla kunnolliseen käsilläseisonta-asentoon tai edes L-asentoon.

Käsilläseisonta vaatii aika paljon lihasvoimaa. Silti oma ongelma ei vaikuta olevan siinä, ettenkö jaksaisi seisoa käsilläseisonta-asennossa. Enemmänkin haaste on siinä, että uskaltaisin tai osaisin ponnistaa kunnolla. Sen jälkeen on ihan erikseen vielä se, että pysyisin käsilläseisonta-asennossa ilman seinän tukea. Tätä en ole päässyt harjoittelemaan vaan kaikki energia on mennyt tuon ponnistuksen harjoitteluun.

Nyt kun katsoin tätä kirjoittaessa uudestaan Rajalan videon, niin hänhän toteaakin lopussa, että tyypillisesti käsilläseisonnan oppiminen kestää puolesta vuodesta vuoteen. Täytynee siis vielä jatkaa harjoitteita, jos todella haluan oppia seisomaan käsillä.

Lisäksi käsilläseisonnan harjoittelun lomassa pitäisi opetella kärrynpyörä ja oikeanlainen kaatuminen.

Syyskuussa taas kuitenkin kohti uusia kokeiluja.

Ohessa kokemukset aikaisempien kuukausien kokeiluista.

Yksi kommentti artikkeliin ”Elokuun kokeilu: Käsilläseisonta”

  1. Hei,
    Sehän Leon käsilläseisonta sujuu kuvan perusteella vallan mainiosti! Itse olen suorittanut kyseisen operaation seinää vasten viime vuosituhannen lopussa menestyksekkäästi. Toki se vaati seinän tukea enkä ilman sitä tukea ole koskaan onnistunut. Sama koskee kärrynpyöriäni ja volteistahan nyt olenkin vain lähinnä haaveillut. Ehkä jossain erittäin pehmustetussa huoneessa voisi onnistua tai sitten uima-altaaseen metristä noniin ehkei enää sentään. LOL

    Mitä tulee pakolliseen säätarkkailuun, nyt näyttää syksy alkavan uskollisesti ajallaan ja tavallaan kesän jälkeen kuten vanhoissa oppikirjoissa opetetaan. MIten lie onkaan talven laita sitten joskus? Sitä ennen toimikaamme luonnon monimuotoisuuden puolesta kukin voimillamme ja tavoillamme.
    🙂

Kommentointi on suljettu.

Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä. 

Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa. 

Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. 

Miltä homma tuntui tällä kerralla? 

Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti. 

Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117

Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.

Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut. 

Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal. 

Nyt on hyv
Tänään inspiroiva vierailu Planetaarisessa puutarhassa!

”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”

Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa. 

Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Seuraa minua Instagramissa