Eduskuntavaalit 2019 ja oma ehdokkuus

Tietysti tekisi mieli lähteä eduskuntavaaliehdokkaaksi kevään vaaleissa.

Esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjuminen ja luonnon monimuotoisuuden puolustaminen kaipaisivat tulevina vuosina poikkeuksellisen suurta huomiota poliittisessa päätöksenteossa siinä missä eriarvoisuuden vähentäminen ja ihmisten hyvinvoinnin tukeminen.

Suomen pitäisi siirtyä pikaisesti hiilineutraaliin kiertotalouteen, jossa luonnon monimuotoisuus lisääntyy. Myös kansalaistoiminnan ja vapaaehtoistyön edellytyksiä pitäisi tukea.

Toisaalta. Omat lapset ovat enää hetken pieniä. Tiedän, että ihmiset katuvat kuolinvuoteellaan sitä, etteivät viettäneet tarpeeksi aikaa lastensa kanssa ja tekivät liikaa töitä. Lisäksi siellä töissäkin on juuri nyt paljon kiinnostavaa tehtävää ja muussa elämässä monta inspiroivaa projektia.

Vaalikampanja on kova rutistus ja vaatii satojen tuntien panostuksen. Tällä kertaa haluan käyttää tämän ajan toisin enkä näin ollen lähde mukaan eduskuntavaaliehdokkaaksi.

Kansalaisjärjestötyössäni ja Helsingin kuntapolitiikassa sekä lukemattomissa muissa luottamustehtävissä ja projekteissani voin onneksi edistää näitä itselle tärkeitä ja merkityksellisiä asioita.

Listoilla on myös toinen toistaan parempia ehdokkaita. Muistakaa osallistua vaalikampanjoihin ja käykää äänestämässä!

3 kommenttia artikkeliin ”Eduskuntavaalit 2019 ja oma ehdokkuus”

  1. Onpa suuri helpotus tietää, ettet lähde tavoittelemaan kansanedustajan paikkaa. Ilmaston lämpenemisen jarruttaminen ja luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen pelastuvat näin ainakin pikkuisen markkinameiningin pyörteistä …Yhteiskunnallinen ympäristö-ja ilmastopolitiikka ja yksityinen business-mielisyys eivät nimittäin sovi hyvin yhteen. Sinun kannattaisi jättää politiikka ja siirtyä kokoaikaiseen bisneksen ja lobbauksen pyörittämiseen. Nämä sopivat paremmin nykyiseen mielentilaasi.ja henkilökohtaisten projektiesi toteuttamiseen.

  2. Politiikka on arvoja ja politiikanteko on arvoajattelua.
    Suomessa liiketaloudellinen ajattelu ulottuu nykyään valitettavasti kaikille yhteiskunnan alueille…. politiikkaankin.

    Lukuvinkki:

    kansainvälisesti tunnetun ympäristö-ja ilmastoaktivistin , kanadalaisen toimittaja / esseisti NAOMI KLEINin uusin teos
    ” Utopioiden yhteentörmäys, Puerto Rico tuhon kapitalisteja vastaan ”.
    Kirjassa nostetaan esille ihmisyyden perusarvot ja niiden huomioonottaminen ympäristö-ja ilmastopolitiikan suunnittelussa ja toteuttamisessa.
    Naomi Klein asettaa ensiarvoiseen asemaan kysymyksen siitä, että meidän on päätettävä millaisia ihmisiä haluamme olla. Pelissä on nyt koko ihmiskunta niin yhteisönä kuin moraalisena käsitteenä.

  3. leo,
    Luonnon monimuotoisuuden puolustaminen ja ilmastonmuutoksen jarruttaminen liittyvät kiinteästi yhteen eriarvoisuuden vähentämisen ja ihmisten hyvinvoinnin tukemisen kanssa. Niitä on siis käsiteltävä poliittisella tasolla rinnakkain, samanaikaisesti ja yhtenäisenä rykelmänä, eikä kutakin erikseen erottaen ne toisistaan.
    Ilmastonmuutoksen jarruttamiseen tähtäävän politiikan tulee olla kaikkia kohtaan oikeudenmukaista ja ihmisten yleistä hyvinvointia tasavertaisesti parantavaa..

Kommentointi on suljettu.

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍