Palmia: Miten meni noin niinku omasta mielestä?

Kaupunginvaltuutettuna on yleensä helppo saada nopeasti vastauksia Helsinkiä koskeviin erilaisiin kysymyksiin kaupungin viranhaltioilta.

Olen ollut tästä mahdollisuudesta todella kiitollinen. Aina kaikki ei mene kuitenkaan niin kuin voisi kuvitella.

Kaupungin yhtiön Palmian johdolle lähettämääni viestiin en ole saanut vielä vastausta vuoden ja neljän kuukaudenkaan odottelun jälkeen vaikka olen laskujeni mukaan kysynyt asiaa tuona aikana 13 kertaa.

Mistä on kysymys? Seuraavassa hiukan tarkempi kuvaus prosessista.

Lähetin 3.5.2017 Palmian johdolle kyselyn, voisiko siivouksessa käyttää puhdistuskemikaalien sijaan esimerkiksi aktiivivettä.

Viesti kuului näin:

***

Hei Nina

Sain viestin, jossa ehdotettiin, että Helsingissä kokeiltaisiin siivouksessa aktiiviveden käyttöä.

Kyse on siis tästä:

https://www.aktiivivesi.fi

Osaatko sanoa kuka teillä tietäisi siivouskemikaalien hankinnoista ja käytöstä ja osaisi sanoa, olisiko Helsingissä ja teillä mahdollista kokeilla tätä?

Parhain terveisin
-Leo


Leo Stranius
Helsingin kaupunginvaltuutettu (vihr)
Ympäristölautakunnan varapuheenjohtaja
puh. 040-754 7371
www.leostranius.fi
FB: www.facebook.com/leostranius
Twitter: @leostranius
Instagram: @leostranius

***

En saanut viestiin mitään vastausta, joten lähetin sen uudelleen 10.5.2017 ja varmistelin, että tuliko viestini perille.

Sainkin vastauksen seuraavana päivänä, että siivouspalvelun johtaja Jaana Kujala osaa vastata minulle ja hankkia tarvittaessa lisätietoja.

Kun mitään ei kuulunut. Lähetin kolmannen viestin 16.5.2017 ja tiedustelin tuliko viestini perille.

Sainkin sitten samana päivänä vastauksen, että hommassa hiukan kesti, koska oli tehty “alustavia selvityksiä aiheen tiimoilta”. Samalla kerrottiin, että on tarkoitus tehdä kokeiluja aktiiviveden ja toisen tuotteen kanssa ja minuun ollaan sen jälkeen yhteyksissä.

Seuraavana päivänä (17.5.2017) tiedustelin mahdollisten testien aikataulua. Sainkin heti 19.5.2017 vastauksen, että testausta on tarkoitus tehdä syksyllä.

Tämän jälkeen ei kuulunut mitään, joten palasin itse asiaan 11.10.2017 ja kyselin testausten perään.

Ei vastausta. Lähetin uudelleen viestin 29.10.2017 ja kyselin, onko viestini tullut perille.

Ei vastausta. Lähetin kolmannen kerran viestiä 12.11. ja kyselin onko viestini tullut perille ja onko testauksia tehty.

Kolmas kerta toden sanoo! Liiketoimintajohtaja Jaana Kujala vastaa minulle 12.11.2017 ja kertoo, että Palmialla on tehty organisaatio- ja henkilömuutoksia ja kilpailutukset ovat vieneet aikaa. Testaukset eivät ole edenneet hänen mukaan suunnitellulla tavalla. Hän lupaa selvittää tilannetta ja palata asiaan.

Kiitän 13.11.2017 vastauksesta. Tämän jälkeen ei kuulu mitään.

Lähetän jälleen viestiä 22.11.2017 ja kyselen tilannekatsauksen perään.

Ei vastausta. Laitan uudelleen viestin 13.12.2017  ja kysyn:

”Nyt on kulunut kuukausi siitä kun piti selvittää, mikä testausten tilanne on. Osaatteko sanoa, mikä testausten tilanne on?”

Liiketoimintajohtaja Jaana Kujala vastaa minulle seuraavana päivänä 14.12.2017 ja pahoittelee, että vastaus on jäänyt “kaiken muutoksen alle”. Hän kertoo, että testit ovat edenneet, mutta hänen toimenkuva on muuttunut ja liiketoimintajohtajan sijainen Susanna Immonen vastaa minulle.

Kiitän häntä tiedosta vielä samana päivänä ja kerron, että jään odottamaan Susanna Immosen vastausta.

Susanna Immonen vastaa minulle samana päivänä 14.12.2017 ja kertoo, että syksyn aikana on päädytty testaamaan Ultra H2O by Orbotech vettä, joka on on puhdistettua hanavettä. Immonen kertoo, että ”Tämä kokeilumme kestää puoli vuotta ja tuloksia verrataan tiloihin, jossa käytetään puhdistusaineita sekä tiloihin jossa käytetään ihan tavallista hanavettä.” […] ”Keväällä pystymme siis vastaamaan Sinulle tarkemmin, millaisia tuloksia olemme saaneet ja onko tuotteissa eroa.”

Viestin lopuksi Immonen vielä toivottaa hyvää joulua ja lupaa palata asiaan keväällä: ”Toivottelen mukavaa joulun odotusta Sinulle ja ollaan yhteydessä asian tiimoilta viimeistään keväällä, kun tiedämme kokeilujemme tuloksista paremmin.”

Kiitän viestistä ja saamastani tiedosta 15.12.2017.

Talvi tulee ja menee. Kevät tulee ja vaihtuu kesäksi. Kun mitään ei kuulu, lähetän viestiä 6.6.2018 ja kyselen testien perään.

Kehittämispäällikkö Susanna Immonen vastaa minulle heti seuraavana päivänä ja kertoo, että testit ovat lähestymässä loppuaan ja lupaa palata minulle lopullisen analyysin kera asiaan juhannuksen jälkeisellä viikolla.

Juhannus tulee ja menee. Juhannuksen jälkeinen viikko tulee ja menee. Lähetän jälleen viestiä 2.7.2018 ja kysyn tulosten perään. Tässä vaiheessa saan out of office replyn lomasta.

Kesä ja lomat tulevat ja menevät. Ei vastausta.

Lähetän jälleen viestiä 7.8.2018 ja kyselen tulosten perään.

Ei vastausta. Lähetän jälleen viestiä 22.8.2018 ja kyselen, onko viestini tullut perille.

Ehkä tämä blogikirjoitukseni auttaa asiaa ja saan lopulta vastauksen kysymykseeni, jota olen odottanut nyt noin vuoden ja 4 kuukautta sekä kysynyt Palmian johdolta nyt laskujeni mukaan yhteensä 13 kertaa.

Palmia, miten meni noin niinku omasta mielestä?

2 kommenttia artikkeliin ”Palmia: Miten meni noin niinku omasta mielestä?”

  1. Näytti menevön juuri niinkuin monen muun asian kanssa Helsingissä. Liekö syynä se että liikaa virkamiehiä vai mikä?

  2. tehdessä tulee tehtyä virheitä , tehtävän siirrossa toisaalle onnistumisprosentti on paljon parempi , laumapäätökset on paljon mukavampia kuin omissa nimissä tehdyt , rahaa saa vastiketta vastaa , se pidetään vastike ulkoistetaan.
    firmat on mitä , henkilökunta sen osoittaa olevan , kauniit puheet eivät teoiksi taivu , ilman tekoja.
    hallitus liian vahvalla puheenjohtajalla , murenee kuuromykäksi.
    liien tiivis verkko , ohjaa tapahtumia, tapahtumat juuttuvat verkkoon.
    yksi ongelma on merkki monista kytevistä ongelmista..
    jatkuva muutos on merkki , jatkuvasta muutoksen tarpeesta..
    varjo seuraa huonoa päätöstä ja huonoin päätös syntyy ilman varjoa.

Kommentointi on suljettu.

Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?

Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.

Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.

Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.

Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.

Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:

- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.

Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?

Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Pyöräily Kruunuvuorensillalla!
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍

Kuva: Nasa.
Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei? 

Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä! 

Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti. 

Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa. 

Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.

Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla. 

Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan. 

Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Missä kaikki mainokset ovat?

Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen.

Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen?

Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä.

Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan.

Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia?

Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa.

Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää.

Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään?

Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Seuraa minua Instagramissa