Pelastetaan päiväkoti Pellava

Helsingissä monet koulut ja päiväkodit kärsivät sisäilmaongelmista. Kaupungin kiinteistöviraston Tilakeskuksen mukaan korjausvelkaa on noin miljardi euroa.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että monet huonokuntoiset rakennukset jäävät korjaamatta ja rapistuvat entisestään vain siksi, että käsissä on vielä paljon huonokuntoisempiakin rakennuksia.

Tämä on valitettavan huonoa omaisuuden hoitoa.

Viime viikkojen aikana keskustelua ja huolta ovat herättäneet erityisesti mm. Arabian peruskoulu ja Vartiokylän ala-aste sekä Päiväkoti Pellava. Kaikissa näissä tiloissa on todettu terveyshaitta, joka pitää korjata.

Arabian ja Vartiokylän kouluja yritetään korjata. Surullisin tapaus on kuitenkin Päiväkoti Pellava. Päiväkoti Pellava on siis vuonna 1982 perustettu yksityinen steinerpäiväkoti, joka toimii Helsingin Puu-Käpylän kiinteistössä.

Ympäristökeskus on tehnyt päiväkotiin 1.12.2015 tarkastuksen terveyshaittaepäilyn johdosta. Tarkastuksella todettiin poikkeavaa hajua, jonka katsottiin aiheuttavan terveydensuojelulain 1 §:ssä tarkoitettua terveyshaittaa. Tämän jälkeen tehtiin 12.1.2017 uusintatarkastus, jossa arvioitiin edellisen tarkastuksen jälkeen tehtyjen toimenpiteiden vaikutusta tilojen olosuhteisiin ja terveyshaittaan. Tarkastuksella todettiin haitan olevan ennallaan.

Ympäristölautakunta käsitteli asiaa 14.2.2017 ja 7.3.2017 ja päätti, että päiväkoti Pellavassa todetut hajuhaitat tulee poistaa ja ympäristökeskukseen tulee toimittaa selvitys tehdyistä korjaustoimenpiteistä 31.7.2017 mennessä. Lisäksi Ympäristölautakunta päätti asettaa päävelvoitteen noudattamisen tehosteeksi 10 000 euron uhkasakon.

Tilakeskus on kuitenkin ilmoittanut, ettei tiloihin tulla tekemään kunnostustöitä, koska vuokrasopimus päättyy vuonna 2019 ja talo myydään. Kaupungin Tilakeskus yrittää löytää toiminnalle korvaavan tilan, koska todettujen terveyshaittojen poistaminen edellyttäisi talon perusteellista peruskorjausta eli sitä ei teknisesti voida Tilakeskuksen mukaan toteuttaa tämän kevään aikana.

Tämä taas johtuu siitä, että Tilakeskus on arvottanut kiinteistöjä saavuttaakseen myyntitavoitteensa. Päiväkoti Pellava on tuossa yhteydessä luokiteltu luovuttavaksi/myytäväksi kohteeksi, koska tiloissa ei ole kaupungin omaa toimintaa. Ensisijaisena tavoitteena on myydä rakennus pitkäaikaiselle vuokralaiselle vuokrasopimuksen päättyessä. Investointikaton puitteissa/talonrakennusohjelmassa ei ole mahdollista investoida rakennuksiin, jotka eivät ole kaupungin omassa käytössä.

Eli Päiväkoti Pellavaa uhkaa lopulta isommassa kuvassa kaupungin Tilakeskukselle asetetut myyntitavoitteet ja investointikatto joka rajoittaa järkevien investointien, kuten kaupungin omistamien kiinteistöjen korjauksia.

Mitä sitten seuraavaksi tässä tilanteessa voidaan vielä tehdä:

1. Ensinnäkin pitää vielä keskustella Tilakeskuksen kanssa, jotta Pellava korjattaisiin ja se pysyisi Päiväkotikäytössä vähintään vuoteen 2019 ja toivottavasti vielä sen jälkeenkin.

2. Toissijaisesti tulee varmistaa, että Tilakeskus järjestää päiväkodille korvaavan tilan, jos käy niin, että korjausta ei lähdetä tekemään.

3. Näiden lisäksi jokainen voi allekirjoittaa Adressia Päiväkoti Pellavan puolesta täällä.

4. Pidemmällä tähtäimelle taas täytyy muuttaa kaupungin politiikan suuntaa niin, että Tilakeskuksen myyntitavoitteet tai kaupungin investointikatto ei rajoita järkevien korjausten tekemistä.

Päiväkoti Pellava on ollut osaltaan luomassa käpyläläistä kyläkulttuuria. Olemme itsekin harkinneet lapsille paikan hakemista Pellavasta ja olen käynyt usein Päiväkotiyhdistyksen järjestämissä tilaisuuksissa.

Pelastetaan päiväkoti Pellava!

Missä kaikki mainokset ovat?

Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen.

Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen?

Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä.

Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan.

Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia?

Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa.

Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää.

Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään?

Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Huh. Olen tehnyt seitsemän minuutin lihaskuntotreenin nyt joka ikinen aamu yhteensä 1050 kertaa peräkkäin. 

Tammikuun alussa vuonna 2020 aloitin tekemään seitsemän minuutin lihaskuntotreeniä joka aamu. Tätä aiemmin olin tehnyt jumpan tyypillisesti muutaman kerran viikossa. 

Ehdin tuolloin tehdä lihaskuntotreenin joka aamu yhteensä 1022 päivää putkeen kunnes 19.10.2022 olin kuumeessa (38,5) ja jumppa jäi tekemättä. 

Tämän jälkeen olen taas jatkanut treenin tekemistä automaattisesti ja säännöllisesti. Vasta nyt havahduin miettimään ja laskemaan kuinka monta päivää on kertynyt sitten lokakuun 2022. Huomasin, että päivittäinen putki onkin jo venynyt uuteen ennätykseen. 

Treeniä on tehty kodin lisäksi mm yöjunan hytissä, hotellihuoneissa, ystävien ja sukulaisten luona sekä mökkien pihoilla ja laitureilla. Pääsääntöisesti treeni on tehty kotona olohuoneessa, kuten tänään. Myös niinä päivinä kun olen juossut puolimaratonin, maratonin tai suorittanut täydenmatkan triathlonin tai meditoinut muuten koko päivän. Välillä energisenä ja välillä vähän väsyneenä. 

Yhdistävä tekijä on se, että treeni on tehty aina joka aamu ja olen siitä erittäin tyytyväinen. Sillä saan aina pienen aktivoinnin, lisäbuustin ja energiaa päivään. Onni on myös se, että matkalle ei ole sattunut vakavia sairastumisia tai loukkaantumisia. Muutenhan tämä ei olisi ollut mahdollista. 

Vuosien myötä tästä treenistä on tullut automaattinen tapa. Sellainen rutiini, jossa aika työskentelee puolestasi eikä sinua vastaan. Tarvitsisi nähdä erityistä vaivaa, jotta osaisin enää jättää treenin tekemättä. Pienellä investoinnilla voi tehdä ajan kanssa suuria asioita.
#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.
Se oli kaukainen haave. Täysmatkan triathlonin (3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja 42,2 km juoksu) eli ironman suorittaminen tuntui täysin tavoittamattomalta. 

Olin kyllä käynyt toisinaan uimassa muutaman kilometrin, pyöräillyt pitkiä matkoja ja juossut maratoneja sekä tehnyt yhden puolimatkan, mutta ironman eli kaikki nuo peräkkäin tuntui utooppiselta ja täysin saavuttamattomalta. 

Sitten löysin syksyllä 2022 Helsinki Triathlon seuran ja hurahdin harjoitteluun. Huomasin, että nautin harjoittelusta suunnattomasti, mutta kilpailu tai tapahtumat eivät voisi vähempää kiinnostaa. Viime kesänä vastoin omia odotuksia tein ensimmäisen töysmatkani (omatoimisesti) juuri alle 50-vuotiaana. 

Tavoitteiden saavuttaminen luo helposti uusia tavoitteita. Odotushorisontti uhkaa karata kauemmaksi. 

Päässäni syntyi ajatus, että olisi kiva olla tehtynä ironman alle viiskymppisejä ja sen lisäksi myös yli viisikymppisenä. Viimeisen vuoden ajan olen harjoitellut vähän kevyemmin, mutta riittävästi ja peruskunto on aika hyvä vuosien harjoittelun myötä. Eilen kesäloman ensimmäisenä päivänä olin taas viime vuoden tapaan uimassa, pyöräillemässä ja juoksemassa. 

Ja se oli siinä! Toinen Käpylä-ironman tehtynä, nyt yli viisikymppisenä. Vaikka harjoittelu itsessään on parasta niin kyllähän tästäkin tulee hyvä olo! Tästä on hyvä aloittaa loma. Hyvää kesää kaikille! 

Mutta mitä seuraavaksi?

Iso kiitos valmentaja @kirsipaivaniemi ja @helsinkitriathlon kun mahdollistatte unelmien tekemisen todeksi ja kiitos kaikille kanssatreenaajille sekä kovasti tsemppiä tuleviin harjoituksiin ja koitoksiin. Nähdää taas treeneissä!

#triathlon #helsinkitriathlon #käpylä
Hyvää kesäpäivänseisausta! Vähän oli kylmät vedet uida, mutta maisemat oli kesäillassa upeita!
Seuraa minua Instagramissa